Teksti: Maaria Niemi 13.5.2015
Kuvat: Petri Ala-Maunus / Galleria Heino
Taiteilija Petri Ala-Maunus (s. 1970) muokkaa maisemaa erinomaisen laajassa mittakaavassa sekä fyysisenä aiheena että taidehistoriallisesti maisemallisten sisältöjen suhteen. Galleria Heinossa esillä oleva näyttely Hinterland osoittaa jälleen kerran, miten paljon Ala-Maunus pystyy löytämään jo näennäisen loppuunkuluneesta maalaustaiteen aiheesta: maisemasta.
Petri Ala-Maunus: Hinterland (2014–2015)
Jos tahtoo, voi mieleen palauttaa Ala-Maunuksen aiempia maalausten lähtökohtia. Niihin sisältyy terävästi maalaustaiteen sisäisen keskustelun ylläpitoa ja sen traditioiden omalakisuudelle nauramista, maalaustaiteen katsomista sopivan ilkikurisella rockhenkisyydellä, ironialla ja tietenkin auringonlaskun kaltaisen kitschin kautta. Taiteilija on maalannut itsensä Liisa ihmemaassa -henkisesti maisemiensa keskelle, hän on uudelleenmaalannut valmista toritaidemaisemaa tai valinnut klassisen suorakulmaisuuden sijasta esimerkiksi liekinmuotoisen maalauspohjan.
Hinterland-näyttelyn maalaukset ovatkin tätä taustaa vasten tarkasteltuina totisempia, vakavampia. Ja vakavasti taiteilijan työskentelyn saakin huomioida, sillä Ala-Maunuksen kyvyistä maiseman tekninen hallinta on näkyvin ominaisuus, mutta se ei ole niistä olennaisin. Vähänkään Ala-Maunuksen työskentelyä seurannut tietää, että hän jos kuka hallitsee maiseman kuvaamisen pienintä yksityiskohtaa myöden. Mutta taiteeksi muuntuakseen tekninen suoritus ei yksin riitä, vaan se on vasta ensimmäinen vaihe. Ala-Maunuksen maisemiin on ladattu paljon muutakin.
Petri Ala-Maunus: Rhizome (2015)
Näyttelytekstissä Hanna Johansson muistuttaa Rosenblumin luomasta abstraktin subliimin käsitteestä ja sen käyttökelpoisuudesta katsottaessa myös näitä maalauksia. Mutta ovatko Ala-Maunuksen maalaukset osa sitä jatkumoa, josta käsitteessä on kysymys? Nämä maalauksethan eivät täytä abstraktin taiteen määritelmää – ainakaan konventionaalisesti. Ala-Maunuksen maalaukset eivät ole yhtään sen enempää abstrakteja teoksia kuin lopulta totuudenmukaisia topografioitakaan. Ja juuri tässä piilee taiteilijan ansio ja luovuus: Petri Ala-Maunus on luonut maailmoja, jotka havainto mieltää maisemamaalauksiksi, mutta joita ei todellisuudessa ole olemassa. Ne asettuvat nykymaalauksen versioiksi jo 1800-luvun realistisen maiseman ideaalisuudesta, joka koottiin useista ”täydellisen maiseman” palasesta. Ala-Maunuksen maisemat eivät kuitenkaan ylläpidä jotakin ideaalia, vaan niiden emotionaalinen sävy on pikemminkin apokalyptinen tai vähintään tummasävyisen romanttis-melankolinen.
Nimiteos Hinterland (2015) on mittakaavaltaan valtava; korkeudeltaan kaksimetrinen ja leveydeltään viisimetrinen. Sen massiivisuus luo kokemuksen maalaukseen sisään kävelemisestä sen tilallisuuteen uppoutumisena eli toisin sanoen fyysisenä kokemuksena. Abstraktin sijasta sen on yltiörealistinen, muttei kuitenkaan ole. Pikemmin sen avaamaa maisema on fantasiarealismia, taiteilijan mielen tuotetta, jolla voi puolestaan olla kovinkin subliimeja motiiveja lähtien ns. Grand Tourista yli Alppien. Maiseman perspektiivi on ylhäältä katsova, mikä luo nerokkaasti vaikutelman jonkinlaisesta yli-inhimillisestä kyvystä katsella maailmaa vaikkapa jumalallisin silmin. Värillisesti maalaus on myös jostakin muusta maailmasta kuin tästä, mutta sen poikkeama todellisuudesta on sen verran hienoinen, että mieli katsoo värejä todellisina. Rosenblumin mukaan esimerkiksi Turnerin maalauksissa toteutuu subliimin kokeminen maisemassa, mutta hänen maalaustensa pehmeys on lähes vastakkaista Ala-Maunuksen dramaattiselle viivalle, terävyydelle, rosoisuudelle ja vuorijonojen kulmikkuudelle, joka periytyy taiteilijan mukaan 1800-luvun ”hudsonjokisilta” (Hudson River School) maalareilta.
Petri Ala-Maunus: Unpainted (2015)
Silti Hinterland ei ole mielestäni edes kaikkein hienoin maalaus näyttelyssä, vaikka sen valtava koko, tekninen taituruus ja sisällön moninaisuus ovatkin ansioita. Pienikokoiset teokset kuten Unpainted on Canvas (2015) ovat ainakin yhtä kiinnostavia, samoin kuin Rhizome (2015), elleivät jopa nimiteoksen ylittäviä. Taiteilijan valinta jättää avoimia osia maalaustensa pintaan korostaa viimeisteltyjä osia, jolloin niiden rinnakkaisuus muodostaa kiinnostavamman kokonaisuuden kuin ns. loppuun maalatut teokset. Taidehistorioitsijalle näiden maalausten mielleyhtymät risteilevät taaksepäin aina Düsseldorfin koulukuntaan, Carl Fredrik Hillin varhaistuotantoon tai lähemmäksi David Sylvesterin 1990-luvun käsitettä ”kosminen suuruus”, joka mahdollistaa formaalisti laajemman muotokielen. Sillä Petri Ala-Maunuksen maalausten hienous liittyy siihen, että ne ovat näennäisestä hyperrealismistaan huolimatta fantasioita, näkymiä, joiden aikaansaama emotionaalinen tunnelma lähestyy juuri abstraktin taiteen kokemista. Ala-Maunus maalaa omintakeista synteesiä esittävän ja ei-esittävän kohtaamisesta maisemassa, joka on vain hiuksenhienon matkan päässä banaalista maisemasta.
Petri Ala-Maunus: Hinterland
Galleria Heino 18.4.–17.5.2015
Uudenmaankatu 16–20, 00120 Helsinki
Ti-pe 11–17, la-su 12–16