Luonnonsuojelu ja rauhanaate ovat ajankohtaisempia kuin koskaan. Kuuden taiteilijan Horisontti-näyttely Lapuan taidemuseolla käsittelee näitä aiheita. Näyttelyssä on mukana söpöjä luontokuvia: kaloja syvänsinisessä vedessä ja metsämaisemaa lintuineen. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä miltä näyttää.
Näyttelyn pääosassa ovat Kimmo Kaivanto säätiön kokoelmista lainassa olevat Kimmo Kaivannon (1932-2012) luontoaiheiset ja yhteiskunnallisesti kantaa ottavat teokset. Muut näyttelyn taiteilijat ovat Jaakko Kahilaniemi, Anni Kinnunen, Anna Pekkala, Aleksiina Salmi ja Kirsimaria E. Törönen. Näyttelyn on kuratoinut galleristi Veikko Halmetoja, jolla on pitkä kokemus kuvataiteen kuraattorina, kriitikkona, erilaisten näyttelykokonaisuuksien rakentajana sekä nykyään galleristina omassa galleriassa.
”Näyttely ei käsittele horisonttia perinteisessä mielessä vaan odotuksia ja odotushorisontteja. Odotushorisontit ovat kirjallisuustieteessä käytetty ilmaisu ja ne ovat muuttuvia ja kulttuurisidonnaisia; jokainen aika tulkitsee teoksen oman tietämyksensä ja kokemuksensa valossa. Myös kuvataidetta voi tarkastella viitaten odotushorisonttiin”, toteaa Halmetoja näyttelyn esitteessä.
Kuraattori valottaa näyttelyn teemaa sen nimen kautta. Horisontti on kaikille tuttu. Etsimme sitä maisemasta, usein vesistön äärellä. Maisema-aiheisissa teoksissa näemme horisontin tai oletamme sen olevan siellä jossakin etäisyydessä. Näyttelyssä on teoksia, joissa on maisema, mutta teokset esittävät muuta kuin maisemaa sinällään. Ne käsittelevät ympäristön tilaa, maailmaa fantasian ja realismin kautta. Näyttely herättelee miettimään maailman ja luonnon tilaa, alati pahenevaa ilmastonmuutosta. Etsimme maisemateoksista turvallista ja tuttua asiaa, metsänrajan takaa avautuvaa horisonttia. Samoillessamme luonnossa täydennämme luonnossa näkemiämme inhimillisiä muotoja, kasvojen aiheita puun rungoissa, pahkoissa, kivissä. Horisonttimme jatkuu mielessämme näkyvästä omaan mielikuvitukseemme. Tämä idea toteutuu myös näyttelyn teoksia katsoessa.
Katsomisella horisonttiin tarkoitetaan myös katsomista tulevaan, odotettavissa, ennustettavissa olevaan. Horisontti on kautta aikojen inspiroinut taiteilijoita ja runoilijoita – näyttelyn nimenä se on oivallinen ja avautuu moneen suuntaan. Kimmo Kaivannon tunnetuin teos Kun meri kuolee (1970) kuvaa kauniisti heleän vihreitä lumpeenlehtiä vedessä. Lumpeenlehdet levittäytyvät kauniina mattona veden päällä aina horisontin katoamispisteeseen asti. Jos ei katso teoksen nimeä, voi maalauksen erehtyä näkemään kauniina maisemakuvana. Mutta maalaus kuvaakin (L)umpeenkasvanutta vesistöä. Teos on voimakas kannanotto luonnon puolesta ja noussut ikoniseen asemaan.
Kaivannon maalauksessa Eilispäivä tänään (1970) nähdään maisema ja rehevää ruohikkoa. Vihertävällä, tasaisella ruohikolla tarpoo tiukka rivistö tummanpuhuvia, mustan harmaan sävyisiä sormia. Sormia askeltamassa kuvaten rivistössä marssivia sotilaita. Sormet muodostavat vartalon ja sormen rystyset näyttävät kypäriltä. Teos ilmaisee selvästi sodan uhan, vaikka itse sotaa ei kuvata.
Maisema-aihe toteutuu rankimmillaan Jaakko Kahilaniemen tilateoksessa Garden Made Concrete (2018). Tilateoksessa on sata betonipaakkuihin istutettua puuntaimea. Harmaat istutusmultapaakun muotoiset betonimöykyt ja niistä kasvavat puut herättävät ehdottomuudellaan ahdistusta. Useat meistä ovat istuttaneet hakattuun metsään pieniä, kasvun alussa olevia hellyttäviä puuntaimia. Istutukseen liittyy myönteisiä muistoja, kuten oleskelu metsässä, uuden metsän luominen. Kahilaniemen teos piikittelee kaikkivoivan ihmisen yrityksille ratkaista ongelmia luomalla keinotekoisia maailmoja. Teos viittaa myös Kimmo Kaivannon teokseen Natura / Non Facit Saltus (1991). Kaivannon ympäristöteos Natura valmistui SOK-yhtymän pääkonttorin Ässäkeskuksen sisäpihalle Helsingin Vallilaan. Teokseen kuuluu kolme betonista kumparetta, joista yhdestä työntyy kasveja. Teos kuvaa, miten luonto voittaa vastukset. Kaivannon alkuperäinen teos on jouduttu rakennuksen remontin vuoksi poistamaan, mutta tilalle on rakennettu rekonstruktio.
Toinen Kahilanimen teos Beast of Burden (2018) ei ole yhtään säyseämpi. Tilateoksessa on kottikärryyn sijoitettu männyntaimi. Kottikärry on täynnä isoja hiilipaloja. Teoksen nimi Beast of Burden – Taakankantaja viittaa puiden, metsien merkitykseen ilmaston pelastajana, hiilinieluina.
Anni Kinnusen teossarjassa Personal Landscape taiteilija on itse sukeltanut kirjaimellisesti osaksi maisemaa sulautuen sinne. Teoksessa Wasteland (2010) taiteilija juoksee päättömänä aavikkomaisella hiekkadyynillä – vartalo on kuvattu alaviistosta, joten päästä näkyy taakse kääntyneenä vain kaula. Dynaaminen pysäytyskuva kullanruskealla hietikolla on tenhoava ja outo. Valokuvassa Juniperis (2011) on tuttu syvänvihreä kataja ja taiteilija näkyy punertavan kellertävänä häivähdyksenä kuin osana katajaa. Tuonen kehto, öinen kehto – Aleksis Kiven lämpimät, luonnon syliä ja turvaa kuvaavat tekstit tulevat mieleen katsoessani Kinnusen valokuvia. Ihminen on näissä kuvissa osa luontoa, ei sen yläpuolella. Toisaalta herää ajatus Kinnusen maisemakuvien outoudesta. Taiteilija on aina yksin, tunnistammttomana, asetelmallisesti valokuvissa. Luonnottomuus on kuvissa läsnä. Onko ihminen etääntynyt luonnosta? Merkitseekö luonto roolileikkiä? Esittelemme itseämme kauniissa luontokuvissa. Nautimme raittiista, ilmasta, kasveista silloin kun se meille sopii. Emme halua nähdä luonnon katoa.
Näyttelyn nuorin kuvataiteilija on Aleksiina Salmi. Hänen akryylimaalauksensa vievät suomalaisen kotoilun peruskuvastoon. Syvän sinisen ja vihreän sävyisissä pienikokoisissa maalauksissa on tuttua suomalaista kuvastoa melankolisissa väreissä. Salmen teossarja Kalajuttuja (2022): Ahven, Siika, Lahna, Hauki ja Hain poikanen on ensi näkemältä hauska. Vedessä uiskentelevat tutut kalat: raidalliset ahvenet, lahnat ja hauet. Lähemmin katsoessa huomaan, että kalat näyttävät myrtyneiltä. Ja ahvenen raidat ovat mustat. Tuttujen kalojen sekaan on eksynyt hain poikanenkin luoden ristiriitaa teoskokonaisuuteen. Kalasarja vie ajatuksen ruokapöytään. Moniko tunnistaa kotimaisia kalalajeja, saati nauttii niitä ruoaksi? Kotimaisen kalan on korvannut antibiootilla kasvatettu Norjan lohi. Tenojoella kyttyrälohi on vallannut villin lohen elintilan. Kalastuskielto Tenolla on jatkunut viidettä vuotta. Kalastajien elinkeino on uhattuna ilmastomuutoksen vuoksi. Näemme yhä vähemmän kotimaisia kalalajeja ruokapöydissämme. Salmen akryylimaalauksilla pöllöistä on hauskoja nimiä, kuten Kiira kiukkupöllö ja Pöllön oma pöperö (2022). Maalaukset kaloista ja pöllöistä hiiriaterialla ovat naivistisia, rennosti maalattuja, eloisia ja helposti lähestyttäviä. Tarkkaavainen katsoja löytää teoksista mielenkiintoisia yksityiskohtia. Luonnosta kala- ja pöllömaailma on katoamassa ilmansaasteiden vuoksi horisonttiin.
Anna Pekkalan Paatti (2023) hallitsee arkkitehti Juha Leiviskän suunnitteleman Lapuan taidemuseon lähes sakraalista, huikeaa keskustilaa. Paatti on valmistettu harmaasta peltilevystä. Reunat ovat kuin hain puraisemat, ja koko alus näyttä olevan läpeensä reikääntynyt. Paatin muotokieli tuo mieleen kuvanveistäjä Martti Aihan varhaistuotannon hulmuavat veistokset. Pekkala käyttää teoksissaan usein kierrätysmateriaalia. Hän käsittelee tuotannossaan ympäristö- ja eläinsuojelukysymyksiä. Pekkalan teoksissa on usein kertomus. Paatti on hurjan oloinen sahalaitaisine reunoineen korkealla valkoisessa valossa. Teoksen nimi viittaa Nooan arkkiin. Paatti tuo mieleeni aavelaiva Lentävän hollantilaisen: alus on ilman miehistöä ja rähjääntynyt. Paatissa on muutamia kasveja lastina. Viimeisellä matkalla tuntemattomaan? Teos kokoaa näyttelyn yhteen vieden katseen ylös valoa tulviviin kattoikkunoihin.
Kirsimaria E. Törösellä on kaksi mfd-levylle toteutettua reliefiä. Toinen, Sudenhetki II (2023) viittaa Botticellin Primavera/Kevät-maalaukseen vuodelta 1478. Botticellin maalaus esittää Venus-jumalatarta kevätpuutarhassa muiden Rooman mytologian hahmojen kanssa. Törönen on ottanut teokseensa lähtökohdaksi kolmesta tanssivasta muusasta kahden jalat. Toinen Törösen maalaus viittaa Kaivannon Kukonaskel-teokseen, jossa on kuvattuna armeijan mustaan saappaaseen ja hansikkaaseen puetut puunuken raajat. Teos on sodanvastainen kommentti Kaivannolta.
Kaivannon teokset hallitsevat näyttelyn tunnelmaa ja tuntuvat yllättävän raikkailta. Kaivannolla oli taito saada teokset kiehtovasti sommiteltua niin, että katsoja kokee oivalluksen löytäessään teoksen idean, kuten rikkoutuneen, valkoisen paperin pinnan läpi nousevan ruohon kuin pienen vuoren. Teoksessa Vihreällä niityllä (1967) viheriölle asetellun tummanpuhuvan kypäräsommitelman keskeltä löytyvä kuulan reikä näyttää niin aidolta, että on katsottava ihan läheltä, onko kankaassa todella reikä. Kypärä tuntuu unohtuneen luontoon, ja sen päällä kasvaa sienimäisiä muotoja – vai ovatko ne pikkukypäriä kasvamassa? Teoksessa syntyy konkreettinen yhteys sotaan, kuolemaan. Kaivannon teoksessa Nollameridiaani (1970) katsoja tuntee, kuinka maapallo kuristuu kureliiveissä, kuinka pallo natisee liitoksissaan. Olemme varmasti jo siinä vaiheessa, että korsetti antaa kohta myöten. Teoksen värit ovat Kaivannolle tuttuja: harmaan eri sävyt, valkoinen, okrankeltainen ja sininen.
”On hämmästyttävää kokea näyttelyssä Kaivannon teosten ajankohtaisuus. Teokset ovat kestäneet hyvin aikaa ja katsojalle syntyy tunne, että me tarvitsemme näitä kuvia. Olisiko nykytaide käpertynyt liikaa psykologisiin, henkilökohtaisiin aiheisiin?”
Arkkitehti, akateemikko Juha Leiviskä suunnitteli kulttuurikeskus Vanhassa Paukussa sijaitsevan Lapuan taidemuseon vanhasta patruunatehtaan lataamosta. Museon tila on korkea, kaunis ja valoisa. Horisontti-näyttelylle museon historia patruunatehtaana antaa lisää perspektiiviä. On hämmästyttävää kokea näyttelyssä Kaivannon teosten ajankohtaisuus. Teokset ovat kestäneet hyvin aikaa ja katsojalle syntyy tunne, että me tarvitsemme näitä kuvia. Olisiko nykytaide käpertynyt liikaa psykologisiin, henkilökohtaisiin aiheisiin? En saa mieleeni yhtään nykykuvataiteilijaa, joka käsittelisi rauhan ja luonnonsuojelun teemoja yhtä vakuuttavasti, selkeästi ja kuitenkin vahvan taiteellisesti kuin Kimmo Kaivanto. Näyttelyssä mielenkiintoisinta ovatkin Kaivannon ikoniset teokset, joita olisi mielellään nähnyt enemmänkin. Ajan hammas ei ole syönyt teosten sanomaa.
Horisontti – näyttelyn esiin nostamat teemat ovat tärkeitä – näyttely valottaa pienesti ja suuresti isoja teemoja. Näyttelyn teema on kiinnostava ja ripustuksessa on väljyyttä, mutta tila olisi kaivannut muutamaa kookkaampaa teosta. Sympaattista on tuoda esiin henkilökohtaisia luontokokemuskuvia, kuten Aleksiina Salmen ja Anni Kinnusen teoksissa. Olisi mielenkiintoista, jos sodan, rauhan ja luonnonsuojelun teemat nousisivat enemmänkin näkyviin taidemuseoissa.
Teksti: Marja Kolu
Marja Kolu on Pohjanmaalla asuva kuvataiteilija, joka on toiminut kuvataiteen läänintaiteilijana, kuraattorina ja kirjoittanut kuvataiteen ajankohtaisista aiheista eri julkaisuihin, kuten kuvataidekritiikkiä Taide-lehteen.
Horisontti
Lapuan taidemuseossa
10.2–25.5.2024