Back to (the) Square 1
Forum Box 7.3.–30.3.2014
Teksti: Sini Mononen
Kuvat: (c) Checkpoint Helsinki / Titus Verhe
Hannah Arendt uskoi mielikuvituksen voimaan. Arendtin mukaan mielikuvitus auttaa asettumaan toisen asemaan. Näin sillä on tärkeä tehtävä myös politiikassa ihmisten yhdistäjänä. Erityisen aseman Arendt antoi taiteen kautta ilmaistavalle mielikuvitukselle. Taiteessa mielikuvitus pääsee lähelle totuutta toisin kuin politiikassa, jossa runsas mielikuvituksen käyttö lähestyy valehtelua ja siten väkivaltaa. [1]
Checkpoint Helsingin kutsunäyttely Back to (the) Square 1 kietoutuu Arendtin ajatukseen taiteesta totuuden puhujana. Arabikevättä ja sitä seurannutta hyytävän veristä arabitalvea dokumentoiva näyttely huutaa avaamaan silmät arabimaailmassa tapahtuvalle väkivallalle. Näyttelyssä on esillä kahdeksan arabimaailmaa kommentoivan taiteilijan tai taiteilijaryhmän teoksia. Mukana on tunnetut katutaiteilijat Ganzeer ja Ammar Abo Bakr, vuodesta 2011 Egyptin mielenosoituksia videoinut Mosireen-kollektiivi, nykytaiteilijat Ahmed Hefnawy, Hany Rashed, Hamdy Reda ja Jasmina Metwaly sekä Palestiinan ummehtunutta ilmaa teoksessaan kuvaava Khaled Jarrar.
Ammar Abo Bakr: Abracadabra (2014)
Osa näyttelyn taiteilijoista on selvästi taiteilijataustaisia, toiset esiintyvät enemmän aktivisteina. Checkpoint Helsingin valinta tuoda juuri vallankumoustaiteilijoita Helsinkiin herättää henkiin vanhan kysymyksen taiteen poliittisesta roolista ja aktivismista. Tuleeko taiteen olla poliittista? Entä voiko vallankumousta tuoda galleriaan?
Näyttelyn nimi Back to (the) Square 1 viittaa lukuisiin ja aivan erityisesti vuoden 2011 jälkeisen maailman monilta aukioilta alkaneisiin mielenosoituksiin. Mielenosoituksen seurauksena valta on ensin näyttänyt kaatuvan. Tilanteen rauhoituttua poliittinen väkivalta on kuitenkin jatkunut uusina sorron muotoina. Tunisia, Egypti, Libya, Syyria, Algeria ja Palestiina ovat vain joitakin esimerkkejä alueista, jotka ovat kokeneet arabitalven viiman. Kuvastoltaan samannäköiset, vaikkakin poliittisiltaan taustoiltaan varsin erilaiset, väkivaltaisuudet ovat puhjenneet nyt myös Ukrainassa.
Uutiskuvissa ikoniseksi mielenosoituksen areenaksi on noussut aukio, Square 1, jolle vallankumous aina palaa.
Agora & parrhesia
Itsenäisyyden ja vapauden aukiot, kuten Kievin Maidan ja Kairon Tahrir ovat esimerkkejä antiikin agoran varsin ajankohtaisesta vaatimuksesta: ne puolustavat vapautta kokoontua, puhua ja käydä kauppaa. Valtiota ja rauhaa ylläpitävä kaupankäynnin ja poliittisen kokoontumisen rinnalla agoralle kuuluu rohkea poliittinen puhe parrhesia.
Ahmed Hefnawy: Tear Gas Hits the Exhibition Hall (2013)
Parrhesia, kuten Michel Foucault sen selittää, on puheen muoto, jossa puhuja puhuu totuuden, koska hän tietää sen. Totuuden tietäminen vaatii tietyn aseman. Parrhesiaa ei voi käyttää, jos puhujalla ei ole sosiaalista asemaa menetettävänään. Näin parrhesiaan liittyy aina riski. Siksi parrhesia on myös rohkeutta. Puhuja puhuu, vaikka hän asettaa itsensä samalla vaaraan. Pelissä ei tarvitse olla oma henki, myös esimerkiksi oman aseman menettäminen kuuluu parrhesian riskeihin. [2] Back to (the) Square 1 –näyttelyn tekijät ovat ottaneet myös parrhesiaan liittyviä suuria riskejä. Omalla nimellä toimiminen korostaa parrhesian riskialttiutta.
Forum Boxissa esillä olevat teokset käyttävät Arendtin osoittamaa mielikuvitusta totuuden kertomisessa, asenteenaan niillä on parrhesia.
Teokset nousevat yhteisöjen sisältä. Niiden tekijät ovat rakentaneet taiteilijan identiteettinsä totuuden näyttämisen varaan.
Taiteilijan kyky ja tahto puhua totuus ei ole itsestään selvää. Rolling Stone –lehti kertoi tammikuussa 2012 kuinka moni arabimaailman pop-tähti pysyi hiljaa vallankumouksen alkaessa. [3]
Forum Boxin aukio ei ole kuitenkaan hiljainen. Täällä kokoontuvat kolme aikamme vitsausta: taloudellinen kriisi, sorto ja sensuuri. Ne saavat vastaansa mielenosoittajien meren.
Näkyväksi tuleminen
Aukio täyttyy kyynelkaasusta, murtuvista muureista, itkusta ja marttyyrien verestä. Tilassa kiemurtelee Ahmed Hefnawyn kaasua merkitsevä installaatio Don’t be afraid of Gas… Drink to your health. Kaaoksen keskeltä loistaa aikamme visuaalisen parrhesian voimakas muoto: Poliittiset julisteet, muraalit ja graffitit edustavat rohkeutta, vapautta ja totuuden puhumista. Ne kiteyttävät vastarinnan voimakkaisiin kuviin. Ne paljastavat poliittisen korruption ja valtiollisen väkivallan. Ne tekevät marttyyrit näkyviksi.
Mosireen-kollektiivin videot Tahrir-aukion mellakoista näyttävät kirkkaasti ihmisten kärsimyksen. Videoiden lopputeksteissä lipuvat nimilistat ovat kauhistuttavia. Pelkästään Tahrir-aukion uhriluvut kylmäävät. Kokonainen sukupolvi on muuttunut marttyyreiksi. Erään äiti vakuuttaa, että jokainen aukiolla oleva on hänen poikansa. Kuolema ei ollut turha. Mielenosoituksissa kuollut lapsi katsoo murhaavaa valtiovaltaa silmiin jokaisessa uudessa mielenosoittajassa ja marttyyrissa. Kuolleen mielenosoittajan äiti ei pelkää puhua. Katsomisen ja kuulemisen vaatimus on näyttelyn teoksissa ylipäätään voimakas. Miehet käskevät kuvaamaan mellakkapoliisien luodeista surmansa saaneita. Ruumishuoneella makaa rivissä päähän ammuttuja mielenosoittajia. Videoilla nuoret miehet kertovat, kuinka väkivalta alkoi rauhallisesta mielenosoituksesta ja päättyi teurastukseen.
The Mosireen Collective: Martyrs of the Egyptian Revolution
Back to (the) Square 1 on kaoottinen. Tilaa hallitsevat Ahmed Hefnawyn istallaatio, Ammar Abo Bakrin ja Hany Rashedin muraalit ja Ganzeerin julisteet. Näyttelyn selkärankana toimivat Mosireen-kollektiivin videot. Näyttelyä on mahdotonta kokea kokonaan. Vaikka teosten määrä on lukumäärältään hallittavissa, niiden avaamat maailmat ovat uuvuttavia. Koettu on vain välähdys kaikesta väkivallasta; jokainen teos on huutava piste kaaoksessa. Järjestystä onkin mahdotonta saavuttaa. Väkivallan estetisoiminen järjestyksen kautta olisi väärin, kaaos on totuudenmukaisempaa ja rehellisempää.
Kaaos itsessään kiteyttää jo paljon: Forum Boxin näyttelyssä näyttelyvieras hukkuu äänten ja värien väkivaltaiseen sekamelskaan. Kun näyttelyssä on kiertänyt aikansa, huomaa kuinka joka puolella on romahtavia ihmismassoja, uhreja keskellä kaupunkia.
Tällä aukiolla on parrhesia. Tätä Arendt tarkoitti puhuessaan mielikuvituksen totuuteen kurkottavasta voimasta. Se osoittaa katsomalla suoraan silmiin, alleviivaa huutamalla sireenin lailla, kiteyttää maalaamalla merkin, jonka me kaikki voimme ymmärtää.
Checkpoint Helsinki tuo elokuussa osana juhlaviikkojen ohjelmaa näyttelyssä esiintyvien taiteilijoiden uusia installaatioita Helsinkiin.
Kirjoittaja on väkivallan ja taiteen suhdetta tutkiva kirjoittaja ja Mustekala-lehden päätoimittaja
Lähteet:
[1] Guaraldo, Olivia 2008, The Violence of Lying. Teoksessa Terror and the Arts. Artistic, Literary and Political Interpretations of Violence from Dostoyevsky to Abu Graib. Toim. Matti Hyvärinen ja Lisa Muszynski. New York: Palgrave Macmillan.
[2] Parrhesia Foucaultin mukaan
[3] Rolling Stone –lehden artikkeli arabikevään vallankumouksellisesta musiikista.