Nuppu Koivisto 5.12.2011
Charles Baudelaire: Pahan Kukat, Les Fleurs du Mal. Suomeksi tulkinnut Antti Nylén. Sammakko, 2011.
Charles Baudelairen klassikkoteos Les fleurs du Mal (1857) on jostain syystä jäänyt suomentamatta kokonaisuudessaan näihin päiviin asti. Ei sinänsä ihme, sillä kyseinen runokokoelma vaatii laajuudessaan ja kekseliäisyydessään kääntäjältä suurta ponnistusta. Urakan on viime vuosina ottanut kantaakseen esseisti ja ranskalaisen kirjallisuuden tuntija Antti Nylén, jonka työn hedelmät ovat nyt lukijoiden poimittavissa.
Pahan kukat (kansikuva Elina Merenmies)
Aivan ensimmäiseksi Nylénille on nostettava hattua rohkeasta otteesta modenin symbolistisen runouden perusteokseen. Sadankahdenkymmenenkuuden tunnetiloista, rakenneratkaisuista ja mitoista toiseen aaltoilevan tekstin tulkitseminen eheästi on jo yksinään kulttuuriteko, semminkin kun ottaa huomioon Baudelairen runojen moninaisen vaikutushistorian. Tieteellisen asiantuntemuksen puolesta ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Nylén kykenisi vastaamaan haasteeseen: hänen Pahan kukat -käännöksensä kommentaariosio henkii vakuuttavaa täsmällisyyttä ja täydentää lukukokemusta oivallisesti. Samasta paneutumisesta viestii ratkaisu sijoittaa ranskankielinen teksti käännöksen yhteyteen, jotta Nylénin sanoin ”auttavastikin ranskantaitoinen voi seurata alkutekstiä suomennoksen rinnalla, lukea tekstejä toisiaan vasten, etsiä epäilyttäviä kohtia”.
Mitä paljon puhuttuun mittaratkaisuun tulee, Nylénin ajatus kääntää Baudelairen aleksandriinit sekä sonetit modernistisesti toimii yleisellä tasolla sangen hyvin. Eräs Pahan kukat -käännöksen vahvimpia puolia onkin tapa, jolla se pystyy välittämään pitkiä ajatuslinjoja uhraamatta runojen värikkäitä kielikuvia. Esimerkiksi säveltäjä Claude Debussyä innoittaneen Illan harmonia -runon aistivoimaiset näyt välittyvät suomennoksesta herkkinä:
”Kukat tupruttavat tuoksujansa kuin suitsutusastiat.
Viulu voihkii kuin sydän, jota suru viiltää,
murheellista valssia, se huimaa kaihoisaa mieltä!
Taivas kuin korkea alttari, suruisa ja kaunis.”
Tällainen kielellinen luovuus, jota suomentaja käyttää harkitusti mutta antaumuksella, vie lukijan lähelle Baudelairen aikanaan avantgardistista kirjoitustapaa.
Aivan ongelmattomia Nylénin ratkaisut eivät silti ole, ja käännökset onnahtelevat hetkittäin erityisesti rytmin suhteen. Parnasso-lehden haastattelussa (6/2011) kääntäjä korostaa pyrkineensä työssään metodiseen tinkimättömyyteen ja mahdollisimman huomaamattomaan, ”läpinäkyvään” muotoon. Se yksinkertainen luontevuus, jolla Baudelairen ranskankieliset säkeet nivoutuvat toisiinsa, ei valitettavasti aina ole löytänyt tietään Nylénin suomennoksiin niin onnellisesti kuin olisi mahdollista. Käänteinen sanajärjestys, jota Pahan kukat -editio on tulvillaan, istuu kankeasti suomen kieleen ja antaa välillä tahattoman raskaan ja mahtipontisen vaikutelman. Lisäksi lyhytsäkeisyys samentaa lukukokemusta ajoittain. Tällöin runojen lausuttavuus ja soinnillisuus säröytyvät, kuten vaikkapa Hajuvesipullo-runon loppusäkeissä:
”suloinen kulkutauti! – todiste
sinun voimastasi,
kavaluudestasi,
ihana myrkky, enkelten keittämä! – juoma
joka sisintäni syö,
josta sydämeni
elämänsä, kuolemansa saa!”
Myös Baudelairelle tärkeän spleen-käsitteen suomennoksesta on ehditty uuden edition ilmestyessä käydä keskustelua. Nylén on suomentanut sen kokoelman ensimmäisen osan nimessä ”masennukseksi” (Spleen et idéal, ”Masennus ja ihanne”), mutta jättänyt neljän yksittäisen runon otsikkona käsitteen kokonaan kääntämättä. Ensimmäisessä tapauksessa hän esittää yllä mainitussa Parnasson artikkelissa sitä, että Baudelairelle spleen olisi edustanut hyvinkin samaa tunnetilaa kuin paljon käytetty masennus-luonnehdinta nykyisin. Toisaalta suomentamatta jätettyjä runo-otsikkoja voi Nylénin Pahan kukat -käännökseen liittämien huomautusten mukaan perustella ranskankielisen käsitteen toistuvalla symbolisella käytöllä runoilijan tuotannossa. Kumpikin lähtökohta on varteenotettava, mutta lukijan kannalta kallistuminen yhden vaihtoehdon suuntaan olisi saattanut olla mielekkäämpää.
Vaikka Nylénin työnjälki on yleisesti ottaen äärimmäisen hiottua ja viimeisteltyä, omaan korvaani särähtivät jotkin tyylilliset nyanssit. Esimerkiksi adjektiivi mystique, joka Baudelairen teksteissä esiintyy sangen tiuhaan, on kääntämisen hienosäädön kannalta ongelmallinen. Nylén on ratkaissut kysymyksen kääntämällä termin johdonmukaisesti ”mystiseksi”, joka kieltämättä sanana tuo mainiosti esiin runojen transsendentaalisen tason. Käsitteen laajuutta olisi silti voinut tässä yhteydessä hiukan värittää erilaisilla vivahteilla ja synonyymeillä. Vastaavanlainen makuasia on kokoelman 24. runossa esiintyvä kielikuva chœur de vermisseaux, joka Nylénin suomennoksessa kääntyy ”lierokööriksi”. En tiedä, onko lukijassa tämän valinnan myötä herätetty huvittuneisuuden vivahde tahaton vai ei.
Kaikkein ansiokkaimmillaan Antti Nylén on lopulta niissä runoissa, joissa Baudelaire ammentaa innoituksensa uskonnollisesta sanastosta ja kuvastosta. Näin on varsinkin pitkän Saatanan litania -runon laita: siinä kääntäjä malttaa pysytellä tiiviissä yhteydessä alkuperäistekstin yksinkertaisen saarnarytmin kanssa, ja kertosäkeenomaisesti toistuva ”Saatana, armahda minua, kurjuudessa kulkevaa!”-huudahdus saa aikaan lähes hypnoottisen tunnelman. Nylénin suhde Baudelaireen vaikuttaa myös muuten keskittyvän kirjailijan metafyysiseen puoleen. Suomennoksensa jälkilauseessa kääntäjä nimittäin toteaa runon ”sisältöä” mitan kustannuksella painottavan käännösmetodinsa ”vaatineen häntä uskomaan siihen, että hänellä on mystinen pääsy Baudelairen materiaaliin, hänen tunteisiinsa ja ajatuksiinsa”. Ajatuksessa piilee melkoinen naiivin hybriksen vaara, joka himmentää tehokkaasti lukukokemuksen tuomaa iloa. Kaikeksi onneksi itse työ puhuu puolestaan, ja mielekäs nöyryyskin on tavoitettu kirjan kannessa, jossa lukee ”suomeksi tulkinnut Antti Nylén” ilahduttavan keskustelevaan sävyyn.