27.9. 2005 Amanda Harinen
Paula Holopaisen maalaukset TM-galleriassa (7.9. – 25.9. ) leikittelevät esittävyyden ja abstraktin välimailla. Osa maalauksista kuuluu puhtaasti ei-esittävään perinteeseen, kun taas toisissa lähestytään perinteisemmän maalauksen piirteitä.
Kuitenkin muoto ja väri nousee kaikissa teoksissa tärkeimpään osaan. Holopaisen tuotannossa voikin muodon ja värin puolesta nähdä kehityksen voimakkaista abstrakteista teoksista hillitympiin, esittävyyttä läheneviin maalauksiin. Seremonia-maalaus vuodelta 2003 edustaa galleriassa taiteilijan aiempaa, värikkäämpää tyyliä. Maalauksen värit loistavat punaista ja oranssia. Kontrasti näyttelyn uusiin teoksiin on huomattava. Näyttelyyn onkin saatu Paula Holopaisen uusimpia teoksia vuodelta 2005.
’Menetetyt kasvot’ on kiinnostava teema, jota käsitellään usean teoksen avulla. Sarjaan kuuluu siis neljä työtä, joista kolme pienintä esittää tuntematonta hahmoa, jonka kasvot kätkeytyvät niiden päälle ohuesti vedetyn maalin taakse. Kasvojen menetykset syyt voi tulkita moninaisiksi, koska kasvojen yli vedetty maali on eri värinen ja eri paksuinen kussakin maalauksessa. Sarjan vaikuttavin teos on jätetty viimeiseksi. Se on erilleen ripustettu ’Itsessä’ -niminen maalaus. Työ on kooltaan muita sarjan maalauksia isompikin. Myös ylimaalatun hahmon kasvot erottuvat selkeämmin kuin muissa, pienemmissä maalauksissa.
’ Itsessä’-teoksen menetettyjen kasvojen väreistä erottaa alle jääneet värit paremmin kuin muissa, tummissa hahmoissa. Näkyy punaistakin päälle maalatun ”verhon” takaa. Maalauksissa käsitellään sivullisuuden ja syrjäytymisen teemaa. Ihminen näkyy kuin verhon takaa, kun hän ei ole päässyt täysivaltaisena jäsenenä mukaan yhteisöönsä tai on menettänyt maineensa.
Moni työ esittää muurahaisia, noita ahkeruuden symboja. Holopaisen teoksissa muurahainen esiintyy muun muassa teoksissa Vartija ja Turvakoodi , jotka on ripustettu vierekkäin. Teokset häilyvät mielenkiintoisella tavalla esittävän ja abstraktin välimaastossa. Työt kuvaavat samaa, muurahaiseksi tulkittavaa hahmoa, joka suojelee kolme isoa valkoista munaa. Maalaukset siis lähestyvät esittävää taidetta, vaikka myös abstrakteja piirteitä on siinä, että hahmo on viitteellisesti maalattu. Työt ovat yleisvaikutelmaltaan vaaleita. Tausta on valkea ja hahmot ruskeita. Muurahaisten avulla kuvataan äidin ja lasten suhdetta. Äiti kuvataan lapsiensa suojelijana, kuten teosten nimistäkin voidaan lukea. Turvakoodissa esitetään liikuttavalla tavalla suojelumahdollisuuksien rajallisuus.
Jotkut maalaukset ovat hauskoja. Viisaus kiikkuu -maalauksessa pöllö istuu puuhun kiinnitetyssä korissa. Maalauksen sanoma on se, että viisauteenkin voisi suhtautua leikkimielisesti. Myös kiireinen Reppumies kuvaa nykyhetken hektistä rytmiä kujeillen: pikkumies juoksee huvittavalla tavalla nykyaikaisen kiireen perässä ajattelematta, miksi hänellä on kiire. Molemmat maalaukset muistuttavat lempeällä tavalla siitä, mikä elämässä kuitenkin on tärkeämpää kuin ryppyotsainen suorittaminen.
Teokset lähestyvät myös ihmistä, eläimiä ja ympäristökysymyksiä. Maaseudun rauhallinen tyyneys törmää kaupunkilaiselämän estetisoituun elämäntapaan. Elämän ilot Ohikiitävää-maalauksessa ovat värikkäitä tapahtumia pysyvän, vakaana ja samana olevan luonnon rinnalla, jonka vastapainona Takapiha-maalaus tarjoaa rauhallisen levähdyspaikan maanläheisine ruskeine väreineen. Samaan aiheeseen liittyvää Metsä kutsuu -maalausta kannattaa katsella kauempaa, koska silloin paljastuu kaunis metsämaisema, joka ei hahmotu läheltä katsottaessa.
Paula Holopaisen aiheet, ihminen, luonto ja kaupunki, kuvaavat ajankohtaista kaipuuta rauhallisempaan elämään, mikä on jo aiheuttanut kolmikymppisten maalle muuttoa. Maaseudun idylli kuvataan Holopaisen teoksissa perinteisenä lintukotona, jossa on kaukana kavala maailma.