Irmeli Hautamäki 10.6.2013
Joitakin vuosia sitten asuin ulkomailla kalustetussa asunnossa, jonka omistajalla oli yhteyksiä Suomeen. Omistaja oli hankkinut muutamia Artekin huonekaluja, mikä tekikin elämisen mukavaksi kaukomailla. Kerran vieraaksi saapui eräs design-ammattilainen, joka tarkasteluaan pitkään erästä Artek –kalustetta kysyi: ”Is this from Ikea?” (Hän lausui nimen muodossa Aikiia) Vastasin hieman paheksuvasti, että hyvänen aika, tämähän on Artek -designia. Vieras puolustautui sanoen ettei hän voinut tietää, eihän hän ollut ikinä nähnyt Artekin kalusteita. Ikean kalusteet ovat sen sijaan levinneet kaikkialle.
Jonkin ajan kulutta luin sanomalehdestä jutun, jonka mukaan nuoret ulkomailla asuneet intialaiset ovat innostuneet Ikean huonekaluista ja teettävät niistä puusepillä kopioita kotimaassaan. Mallit otetaan suoraan katalogeista, joissa on myös tarkat mitat. Lehtijutun mukaan intialaiset vaihtavat vain pliisun pohjoismaisen väriskaalan kirkkaisiin väreihin: punaisiin, vihreisiin, mustaan ja kultaan. Kerroin asiasta samalle designer-tutulle, jota juttu huvitti suuresti. ”Tämä on aivan oikein Ikealle, joka kopioi kaikkea”, sanoi designeri. Ikea oli kuulemma kopioinut sumeilematta myös heidän kalliin toimistonsa tuotteita.
Nämä episodit tulivat mieleeni kun luin Marimekossa sattuneesta nolosta plagiointitapauksesta. Median nostaman hälytyksen perusteella Suomen maine on nyt menetetty, kun Suomi-kuvan lippulaivana pidetty yritys on menetellyt näin tökerösti.
Ihmettelen, miksi Suomi -kuva ja kansakunnan maine ylipäätänsä liitetään jonkin tuotteen brändiin. Miksi suomalaisen yrityksen brändi tai sen menestys olisi suomalaisten asia? Eivät ruotsalaisetkaan tiettävästi välitä siitä, että Ikeaa moititaan monenlaisista asioista, mm. toisten brändien kopioimisesta.
Yritysten menestyksestä tai brändeistä ei kannattaisi tehdä koko kansan identiteetin asiaa. Suomi -kuvasta ja Suomi -brändistä on jauhettu jo tarpeettoman kauan. Pitääkö muka kaikkien suomalaisten hävetä, jos joku onneton designeri on vääntänyt hätäkopion? Onko Suomi muuttunut huonoksi design-maaksi ja suomalaisen designin laatu heikentynyt? En usko. Niin kauan kuin esimerkiksi Ikea kopioi Iittalan tuotteita mennen tullen, voimme olla varmoja, että ne ovat hyviä. Eihän niitä kukaan kopioisi, elleivät ne olisi hyviä.
Kovin moni ihminen maailmalla ei ole koskaan osannut liittää Nokia -brändiä Suomeen. Onko sillä edes väliä? Nokiahan tekee nykyään halpaa bulkkituotetta, jossa käyttäjää palvelevan designin osuus on heikoilla. Pitäisikö meidän suomalaisten panna lippu puolitankoon nyt, kun yrityksen brändi on laskussa? Brändistä on vastuussa Nokia-nimisen yrityksen johto. Suomalaiset voivat olla hyvillään, ettei Nokiaa liitetä Suomeen liian vahvasti.
Ihmisten arkea ja elämää lähellä olevat designtuotteet ovat tietysti eri asia kuin tekniset laitteet ja koneet. Elämistä, asumista, nukkumista, terveyttä, syömistä ja pukeutumista palvelevat tuotteet muovaavat arkea. Niiden suunnitteluun uhrataan aikaa ja vaivaa. Niiden brändit ovat tärkeitä, väittäisin, että paljon tärkeämpiä kuin teknologian tuotteiden. Niistä keskustellaan ja niistä valitetaan siksi että niillä on käyttöarvoa. On paljon teknologia tuotteita joiden käyttöarvo on kyseenalainen. Eräskin mies osti kännykän ja vei kaksi päivää ennen kuin hän keksi miten sillä voi soittaa. (Nokia tietysti.)
Maailmalla ei ole vaikea havaita, että Danish Design on kova brändi. Mistä Danish Design -brändi on sitten tehty? Kerran eräs tanskalainen alan professori puhui asiasta ja sanoi että brändin takana on tietysti luotettava laatu, mutta myös tarina, joka on tosi. Hän sanoi myös pilke silmäkulmassa virnistäen, että taidehistorioitisijoiden kanssa asiasta ei kannata puhua. He kun eivät välttämättä ymmärrä. Heidät on koulutettu arvostamaan ja vaalimaan ainutkertaista ja uniikkia, mutta design ei ole sitä.
Entäpä jos taidemaailmakin opettelisi ymmärtämän designia? Näkökulma on erilainen kuin taideteoksessa, jonka merkitykset tulevat jostakin aivan muualta kuin arkielämää palvelevasta hyödyllisyydestä. Taiteen ja designin, taiteen ja elämän yhdistämiseen liittyy silti kiinnostavia kokeiluja ja haasteita. Taidetta ja designia ei kannattaisi riitauttaa toistensa kanssa, sillä Suomessa on paljon hyviä suunnittelijoita.
Suomi-designin tarinaa pitää alkaa kertoa uudelleen; ennen muuta ja ensin omille kansalaisille, oman historian ja oman henkisen pääoman kartuttamiseksi; omien talvi-iltojen iloksi. Mutta samalla designista pitäisi riisua kokonaan Suomen maakuvan kauppaaminen ja tehdä siitä oikea asia, sellainen kuin se on oikean elämän kannalta, mihin suunnittelijat ovat sen tarkoittaneet. Design pitää ottaa pois maabrändi-tyypeiltä ja antaa takaisin kansalaisille. Se pitää antaa – kansallisuudesta riippumatta – kaikille, joille se on suunniteltu ja tehty.
Designiin ja brändeihin liittyy paljon intrigoivia kysymyksiä tekijän oikeuksista, mallisuojauksesta. On paljon kuohuttavia ja opettavia tapauksia, jotka kiinnostavat ihmisiä ja syystäkin. Näitä pitäisi käsitellä avoimesti. Otollinen paikka design-asioiden puimiseen olisi uuden tyyppinen museo tai näyttelykeskus. Mediassa käyty moralisoiva debatti ei hyödytä design-alaa, eikä yleisöäkään.