17.11.2004 Olli Vallinheimo
Uskonnollis-filosofisen lähestymistavan kautta Näkemsien virtaa- näyttelyssä voi kiinnostavasti pohdiskella, mikä on “Kaukoidän” merkitys länsieurooppalaiselle taiteilijalle tai ihmiselle. Onko itämaisuus jo aikoja sitten sulautunut osaksi länsimaisen taiteen olemusta?
Näkemisen virta oli Aasian kulttuureiden tuntijan, taiteilija-kriitikko J.O. Mallanderin kokoama laaja, 42 taiteilijaa käsittävä näyttely, Amos Andersonin taidemuseossa. Kaikilla näyttelyn taiteilijoilla on oma suhteensa itämaisuuteen, monilla etenkin Kaukoitään. Näyttely rajautui 1960-luvun informalismin jälkeiseen aikaan ja liittyi Mallanderin oman toiminnan kannalta tärkeisiin vuosikymmeniin 1960-70-luvun vaihteesta nykyhetkeen.
Näyttelyn yleisteema oli idän ja lännen vuoropuhelu. Eräs sen herättämiä keskeisiä kysymyksiä oli: missä määrin “itämaisuus” on länsimaisuutta?
Jotkin teoksista ovat viittauksiltaan selkeitä. Sofia Wilkmanin maalaus on kalligrafian ja kiinalaisen maiseman abstraktio, Zoltan Popovitsin samurai-miekan muotoon tehty tulitikkuveistos puolestaan kunnianosoitus länsimaistumista vastustaneelle ja harakirin tehneelle japanilaiskirjailijalle.
Tarinankertojat Outi Heiskanen sekä Inari Krohn ovat mukana näyttelykokonaisuudessa, samoin Olli Lyytikäinen ja Kristiina Uusitalo; heitä yhdistävät voimakkaat sisäiset näyt ja ilmestykset.
Huomio kiinnittyi näyttelytilassa kuitenkin ensimmäisenä Silja Rantasen kolmeen suurikokoiseen teokseen, joita kutakin leimaa tietty kontemplatiivinen väri. Näistä punaisen ja keltaisen voi nähdä viittaavan suoraan itään. Keltainen on buddhalaisuuden perusväri ja punaisellakin on selkeä merkityksensä mm. äärettömän valon värinä. Kolmannessa maalauksessa – puuterinvärisessä – esiin tulee särö.
Onko tässä kyse ironisesta idän ja lännen vuoropuhelusta? Onnistuuko mietiskelymme puuterinvärin edessä? Vai assosioituuko tämä “epäväri” keinotekoiseen muoviseen pinkkiin?
Juuri valon ja värin teema saattaisi olla eräs avain näyttelyn kokemiseen. Tätä kautta myös idän kulttuureista ja uskonnoista tietämätön voi helposti – ja toisaalta itämaisen mietiskelyn ytimiä koskettaen – lähestyä ylenpalttista ja vaikeastikin haltuun otettavaa kokonaisuutta. Näyttely avautuu tätä kautta myös “ei-älyllisellä” tasolla. Tämä saattaakin olla hedelmällinen tapa lähestyä kokonaisuutta, mikäli ei halunnut täysin uuvuttaa itseään!
Näyttelyn hehkuvimpia värejä Silja Rantasen töiden ohella edustavat Pekka Vesterisen jumalallinen kullanhohde, Cris af Enehielmin syvä ja kaunis sininen ja Henry Wuorila-Stenbergin ekspressiiviset voimakkaat punaiset. Näissä teoksissa vaikutteet idästä tulevat vahvasti jo pelkän värin tasolla.
Idän ja lännen vuoropuhelua elävimmillään on myös Reijo Viljasen intensiivisissä vuori-maalauksissa, joissa ekspressiivisen Himalajan voi ajatella rinnastuvan länsimaisen taiteen arkkityyppiin, Cézannen kuvaamaan, ikuiseen Mount St. Victoire-vuoreen. Itä ja länsi yhdistyvät myös Carolus Enckellin väridiagrammeissa, joissa länsimaiset väriteoriat kietoutuvat itämaisiin vivahteisiin.
Uskonnollis-filosofisen lähestymistavan kautta näyttelyssä voi kiinnostavasti pohdiskella, mikä on “Kaukoidän” merkitys länsieurooppalaiselle taiteilijalle tai ihmiselle, millainen symbolinen käsite ’Kaukoitä’ meille on ja millaista erilaisuutta se edustaa? Onko niin, että itämaisuus on jo aikoja sitten tavallaan sulautunut osaksi länsimaisen taiteen olemusta?
Itämaisuuden vaikutus on ollut nähtävissä jo pitkään länsimaisen taiteen historiassa. Itämaisuus on perustavasti ollut jopa muovaamassa tiettyjä keskeisiä suuntauksia, kuten impressionismia. Vaikutteiden kulkeutuminen nykytaiteessa on moniulotteinen ja -polvinen asia. Dikotominen itä – länsi -asetelma ei siis ole aivan yksinkertainen.
Voimakasta valomaalaustapaa edustavat puolestaan Jarmo Kukkosen romanttishenkistä luonnonmaisemaa ja kontemplaatiota yhdistävät teokset. Näistä monissa suomalainen järvinäkymä yhdistyy mietiskelevien hahmojen tai pienten buddhien hentoihin ja henkistyneisiin ääriviivoihin. Impressionistit mieleen tuova Jumalallinen äiti suorastaan kylpee ylimaallisessa valossa.