Ranskalainen Cyril Pedrosa piirtää kauniin ja herkän tarinan itseään etsivästä kahden kansan miehestä. Kaunis sarjakuvakirja pureutuu identiteetin, sukulaisuuden ja kansallisuuden teemoihin.
Sarjakuvapiirtäjä Simon Muchat on uuvahtanut. Mitään sanottavaa ei ole, aiemmat työt tuntuvat kehnoilta. Simon on vaihtanut kirjojen tekemisen satunnaisiin kouluvierailuihin ja mainoskuvituksiin, mutta tylsistyy. Kotirintamallakin onni hapertuu. Kumppani Claire haluaisi asettua aloilleen mutta Simon epäröi. Elämällä ei kerta kaikkiaan tunnu olevan mitään tarjottavaa. “Mitä sinä haluat?”, Claire kysyy kerta toisensa perään. Vastausta Simonilla ei ole, on vain lamaannus ja turhautuminen.
Sitten Simon saa kutsun sarjakuvafestivaalille Portugaliin, sukunsa kotimaahan, jossa hän ei ole vieraillut sitten lapsuusvuosiensa. Yllättävä matka avaa solmuja ja muuttaa elämään kyllästyneen elämän suunnan. Juurten etsiminen ankkuroi vaeltelijan sukuun ja maahan. Herää tarve selvittää sukuhistoriaa, valaista hämärän peittoon jääneitä tapahtumia.
Ranskaksi vuonna 2011 julkaistu Portugali pohjautuu osittain Cyril Pedrosan omiin kokemuksiin, vaikkei teos varsinaisesti omaelämäkerrallinen olekaan. Poitiers’ssa vuonna 1972 syntynyt Pedrosa on ollut koko ikänsä Ranskan kansalainen. Piirtäjän tausta on Portugalissa. Pedrosan isoisä muutti Portugalista Ranskaan 1930-luvulla, aivan kuten Simonin isoisä sarjakuvassa.
Pedrosan tausta on animaation parissa. Hän opiskeli ensin luonnontieteitä, mutta päätyi sitten arvostetun Gobelins-koulun animaatiolinjalle Pariisiin. Ura urkeni Disneyn Pariisin studioilla Notre Damen kellonsoittajaa (1996) ja Herkulesta (1997) elävöittäessä. Animaattorin tausta näkyy Pedrosan sarjakuvissa. Henkilöhahmot ovat todellisen tuntuisia, plastisia.
Pedrosalta on aiemmin suomennettu teokset Kolme varjoa (2007, suom. 2010) ja Ekoloogiset (2009, suom. 2011). Kelpo kirjoja, mutta vasta Portugalissa hän tuntuu löytäneen tyylinsä. Portugali on komea, usein häkellyttävän kaunis. Pedrosa piirtää rennosti, jopa luonnosmaisesti, ja sallii virheiden näkyä. Hän on selvästi nauttinut kirjan tekemisestä. Harkittu värienkäyttö tukee hienosti ohuella viivalla piirrettyjä kuvia. Valot ja varjot, auringon lämmön ja talven ja masennuksen kalseuden aistii joka solulla. Lopputulos on eloisa, raikas ja hengittävä.
Portugali jakaantuu kolmeen osaan, jotka on nimetty Simonin, tämän isän Jeanin ja isoisän Abelin mukaan. Ensimmäisessä osassa seurataan Simonin tuskailua kotona Ranskassa ja vierailua Portugalissa sarjakuvafestivaalilla. Kotipuolessa on harmaata ja lannistavaa, mutta matka esivanhempien maahan alkaa avata solmuja. Matkalaukku jää purkamatta, ja rannalla Simon tuntee itsensä kaikesta aisteja kutittavasta höpsähtäneeksi. Hullaantunut mies haluaisi syleillä ohikulkijoita, veljiään ja siskojaan.
Toisessa osassa Simon hyväksyy pitkän aprikoimisen päätteeksi ottaa vastaan kutsun sukulaisen häihin. Agnes-serkun naimajuhlassa Burgundin viinimaakunnassa on kansoitettu sulhasen sukulaisilla. Heitä on paljon, ja he ovat oikeita ranskalaisia, toisin kuin muualta maahan tulleet Muchat. Perhe – Simon, tämän isä Jean, setä Jacques ja täti Yvette – ovat toisiaan liki, pakosta, vieraiden saartamina.
Simonin ja tämän liikemiesisän suhde osoittautuu jopa yllättävän hyväksi ja tasavertaiseksi. Enemmän kitkaa on Jeanin ja Jacquesin suhteessa. Perimmäisistä, kaikkia vahingoittavista ylisukupolvisista kipupisteistä ei puhuta. Hiljaisuus on helppo ratkaisu, jos kohta ei millään muotoa paras vaan päinvastoin kaikille osapuolille vahingollinen. Ongelmat ja niiden perimmäiset syyt sivuutetaan.
Kolmannessa osassa Simon palaa isiensä maahan. Portugalin-serkku Alessandro isännöi, syödään perinneruokaa kivikeittoa. Teresa-täti puhuu esivanhempien kielellä, josta Simon saa kiinni sanan sieltä, toisen täältä. Ruoan äärellä asiat alkavat avautua. Asiat voisivat olla aivan toisin, jos lähtenyt olisi jäänyt ja jäänyt lähtenyt. Menneisyydessä tehdyt valinnat vaikuttavat myöhempiin polviin perustavalla tavalla. Kaikki voisi olla toisin.
Tarina rullaa jouhevasti ja Pedrosan ihmishahmot ovat notkeita ja luontevia. Sarjakuvaruudut ovat kuin animaation avainkuvia. Huomaan alati uppoavani Portugalin henkilöihin, heidän todentuntuisuuteensa ja lihallisuuteensa. Jokainen ilme on todellinen, joka asento tuttu, jokainen hahmo joku, joka voisi kävellä kadulla vastaan. Sanailut autoreissuilla, viinanhuuruiset keskustelut iltamyöhällä ja tarinoinnit ruoan ääressä – kaikki niin muhevia ja todellisia! Henkilöhahmoihin suorastaan ihastuu, haluaisi istua iltaa heidän kanssaan, oppia tuntemaan.
Portugali on vuoden 2020 käännössarjakuvien parhaimmistoa, kenties jopa paras. Ei ole ihme, että teos on kerännyt palkintoja ja myynyt ranskaksi yli satatuhatta kappaletta. Teoksen soisi nousevan hitiksi Suomessakin, niin väkevältä Simonin matka tuntuu.
Cyril Pedrosa: Portugali
WSOY, 2020, 264 s.