Suomalaisen sarjakuvan julkaisu ulkomailla ei ole enää skuuppi. Etenkin sarjakuvan suurmaa Ranska saa nauttia vientituen avulla käännetystä suomalaisen sarjakuvan parhaimmistosta, ja muuallakin julkaistaan. Eurooppa dominoi, Amerikan markkinoille julkaisuja on tehty vain vähän. On poikkeuksellista, että sarjakuva tehdään suoraan ulkolaiselle kustantamolle, kuten Jaakko Pallasvuon neljäs sarjakuvakirja Retreat. Tieteiskertomuksen on kustantanut chicagolainen kokeelliseen sarjakuvaan keskittynyt 2dcloud. Kaksi edellistä kirjaa (Easy Rider, 2017; Pure Shores, 2015) julkaisi brittiläinen Landfill Editions, esikoissarjakuvan Pyytäjät (2011) kustansi Suomessa Huuda Huuda.
Sarjakuva on monilla välineillä operoivalle Pallasvuolle (s. 1987) vain yksi ilmaisuväline. Kokeellisuus näkyy Retreatissa erityisen selkeästi. Piiros-, tai oikeammin maalausjälki, muistuttaa jotain, mitä saattaisi löytyä muiden sarjakuvantekijöiden luonnoskirjoista, jos niistäkään. Pallasvuo maalaa tarinansa estottomin, usein suorastaan sottaisin vedoin. Väripinnat täyttävät Retreatin suurkatastrofin jälkeisen maailman kuin alleviivaten kaiken arvaamattomuutta. Samalla se tuntuu kommentoivan nykyelämän täyttävää hermostuttavaa ja tarkkaavaisuuden varastavaa säpinää.
Tarina alkaa automatkalla, kun kolme ihmistä pakenee tarkemmin määrittelemätöntä katastrofia metsämökin suojiin. Töllissä tulisi kestää talven yli kevääseen ja pysytellä piilossa. Piilossa miltä, sitä Pallasvuo ei tyhjentävästi kerro, mutta päähenkilöiden puheista ja käytöksestä päätellen kyse on jostain suuresta ja peruuttamattomasta. Neljä kuukautta on selvittävä elävällä tulella ja säilykeruualla. Tuhoa edeltävästä maailmasta kaivataan ennen kaikkea someseuraajia ja uraa. Nyt jos koskaan olisi Tumblr-päivityksen aika, mutta wi-fiä ei ole, ei sähköäkään.
Tieteiskulmaa tai ei, Retreat on pohjimmiltaan puhdasverinen kolmiodraama, joskin murheen ja mielen säröttymisen raskauttama. Mieskaksikon mukaan lyöttäytynyt nainen hiertää pariskunnan välejä, eikä paluuta vanhaan kuvioon enää ole. Pallasvuo kuvaa rakkauden särkymisen riipivästi, paha olo välittyy hahmojen puheista ja katseista riipivällä tavalla. Kukaan kirjan henkilöhahmoista ei oikeastaan ole mitenkään miellyttävä. Itseriittoinen varmuus ja ulkoiset menestyksen merkit rapisevat vastassa olevan täydellisen tuhon edellä. Loppua kohden tarina kehittyy varsin absurdiksi sci-fiksi ennen hajoamistaan liki piirteettömäksi mustavalkoiseksi kohinaksi.
Pallasvuon estottomasti maalaama kertomus ei ole järin väkevä tai omaperäinen. Hän tuntuu tällä kertaa edenneen tyyli edellä, kokeilumielessä. Retreatin ilmiasu on kaikessa värikkyydessään ja silpussaan vaikuttava, ja lopulta hieman vaisussa tarinassakin jää moni asia hiertämään kirjan lukemisen jälkeen. Pallasvuo yrittää herätellä meitä, sillä hän katsoo kuvaamaansa maailmaa sisältä käsin. Hän onnistuu, sillä sattumoisin juuri nyt, hiihto-loman aikaan, maisema on sumusta samea lumen höyrystyessä suoraan ilmaan. Se olisi somepäivityksen arvoinen ilmiö, ellei sattuisi.
Itselleni tärkein Jaakko Pallasvuon sarjakuva on yhä vuoden 2011 debyytti Pyytäjät, kenties siksi, että sen myötä tutustuin tekijän räiskyvään ilmaisuvoimaan. Mennyttä on tässä tapauksessa kuitenkin sikäli turha muistella, että hän luo uutta niin kiihkeästi. Kehotankin lukijaa tutustumaan taiteilijan tekemisiin kokonaisvaltaisesti, lukemaan kriitikko, tietokirjailija Ville Hännisen tavoin uraa ennemmin kuin julkaisuja. Tulossa on varmasti vielä paljon.
Teksti: Tuomas Tiainen
Kuvat: Jaakko Pallasvuo
Retreat
Jaakko Pallasvuo
2dcloud
104 s.