Pirkko Holmberg 19.4.2009
Näyttely ”Janin ja Riikon vapaa maailma” Amos Andersonin Taidemuseossa 26.3.-4.5.2009
Jani Leinonen ja Riiko Sakkinen ovat tunnettuja siitä, että he haluavat toimia kapitalismin sisällä ja ehdoilla. Luen näyttelytekstin, jossa taiteilijat julistavat vapaan maailman olevan yhtä kuin vapaan markkinatalouden maailma. Maat joissa ei ole markkinaloutta eivät ole vapaita. Kaikilla on oikeus nauttia kapitalismin mahdollistamasta onnesta ja vauraudesta. Vasta hetken perästä huomaan, että näyttelytekstiksi luulemani on yksi teoksista. Tekijät eivät itse myönnä olevansa ironisia tai kriittisiä, niinpä en halua tällaista kunniaa heille antaakaan. He ovat laittaneet identiteettinsä alennusmyyntiin.
Mistä syystä he lienevätkin valinneet lähestymistapansa, se ei toimi. Astuessani talouslaman ja ympäristötuhon vaivaamasta maailmasta sisään näyttelyyn, tunnen oloni vaivaantuneeksi ja vieraaksi. Tennispalatsissa on samalla meneillään näyttely ”Disney ja Euroopan taide”, jossa esitellään taidehistorialliset vaikutteet mediajätin taustalla. Ovatko museoidemme kuraattorit yrittäneet olla jotenkin huvittavia? Minua ei naurata. Saa nähdä, kuinka kauan meillä enää edes on sellaista kapitalismia, jolla herrat taiteilijat haluavat ratsastaa. Toivon mukaan kyse on tosiaankin alamäkensä alkaneen kulttuurin muistomerkeistä.
Leinonen ja Sakkinen hyödyntävät pop-taiteen perinteisiä keinoja, mainoskuvia ja tuunattuja tuotepakkauksia, joita varsinaisen näyttelytekstin mukaan ”häpeämättömästi” käytetään hyväksi uusissa yhteyksissä. Nurkkahuoneen teoksessa ”Top 5” ostoskärryihin on kasattu pahvilaatikoita, joissa lukevat tuotenimet tuntuvat epäuskottavilta, sairaan mielikuvituksen tuotteilta, kuten ”Choco cluster bomb -special for eliminating enemy children” tai ”Hello Kitty Mortgage – the cutest way to get money”. Viimeksi mainittuja ainakin tiettävästi on oikeasti olemassa, kuten Hello Kitty -konekivääreitäkin. Keskellä isoa salia on kaksi riviä huonosti ommeltuja piraattikenkiä. Taiteilijoiden märkänä unena lienee ollut suututtaa joku suuryritys, taiteesta tämä ei oikein käy. Teoksessa Halloween Animé-hahmo seikkailee samassa kuvassa itsemurhapommittajan kanssa. Ihmettelen, onko tarkoituksena saada minut tuntemaan jotain, kollektiivista syyllisyyttä, ristiriitaa? Kaksi median kuvaelementtiä on yhdistetty pintapuolisesti, samoin kuin mediassa usein käy. Kipinää ei synny.
Halloween
Sakkinen sanoo oikeastaan vihaavansa maalaamista. Se tekee jokaisesta maalauksesta kuulemma erityisen, vaivalla synnytetyn. Keksipaketin kylkeen maalaaminen on kannatettava harrastus, mutta minusta maalaukset näyttävät juuri siltä, mitä ne ovat: vaivalla synnytetyiltä. Kapitalismin lisäksi komeroista kaivetaan muitakin pölyttyneitä asioita kuten sosialismi. Aasialaisen pornotähden pyllyssä komeilee Marxin pää ja teksti Kaikki maailman työläiset yhtykää. Tekstien mukaan nälkä lähtee Afrikasta turhalla rasvalla ja hiilihydraateilla, laardi on vieläpä kristillistä. Tekijää kiehtoneita teemoja ovat erityisesti monikulttuurisuus, väkivalta, mainonta, porno, roskaruoka ja itsemurhapommittajat. Nämä sulautuvat penikseen asti aseistautuneeksi itsensäpaljastajaksi keksipaketin kyljessä.
Tuotemerkit ovat vaihtuneet ja kuvasto himpun verran räväköitynyt sitten 1960-luvun. Popin uutuusarvo sen sijaan on täydellisesti menetetty, taiteellista arvoa sillä ei liene koskaan juuri ollutkaan. Tuolloin kysymyksenä lienee ollut enemmän taideteoksen määrittelemisen institutionaalinen pohdiskelu. Nyt olisi kai tarkoituksena ottaa kantaa yhteiskunnallisesti, mutta minun on vaikea nähdä, millä tavoin. Haluavatko Jani ja Riiko vain paljastaa, sen kummempia arvottamatta markkinoiden syövyttämän maailman raadollisuuden? Saavatko he mainonnan maailmasta perverssiä nautintoa? Yritys hätkähdyttää on jo aikoja sitten kadottanut voimansa taiteen kentällä. Katsojalla on valta päättää, mitä mieltä hän näistä teoksista on, mutta hyvin helppoa on vain hukkua turruttavaan kuvavirtaan. Taiteilijoiden eettiset tarkoitusperät jäävät hämärän peittoon.
