Tiina Nevanperä: Maalauksen tuntu, Galleria Jangva 11.–28.8.2011
Jaana Paretskoi
Galleria Jangvassa esillä oleva Tiina Nevanperän (s. 1963) näyttely on nimeltään Maalauksen tuntu. Näyttelyn esittelytekstissä Nevanperä pohdiskelee, mistä maalauksessa ylipäätään on kyse. Hän vastaa maalauksen tapahtuvan aktuaalisen ja virtuaalisen, ajankohtaisen ja kuvitteellisen välisessä erossa. Tilanteessa, joka on totta ja tuntuu, mutta josta kertomiseen sanat eivät riitä. Siksi maalaus on koettava ilman ennalta määrättyjä käsitteitä.
Nevanperän töissä aktuaalisuus näkyy sekä joidenkin teosten nimissä että niiden esittämissä henkilöissä: aiheina ovat Englannin tuleva kuningatar, herttuatar Catherine, englantilainen filmitähti Keira Knightley, hempeilevän sisustamisen grand old lady Laura Ashley sekä hieman vähemmän ajankohtainen Emanuel Swedenborg, joitakin 1900-luvun alun symbolisteja innoittanut, suurvalta-ajan Ruotsissa elänyt mutta Englannissa kuollut mystikko. Näyttelyn teosten maalausvuosina 2010 ja 2011 Nevanperä työskenteli Englannissa, ja vaikka aiheet ovat selvästi tulleet sieltä, useimmat henkilöt ovat suomalaisillekin tuttuja lehtien palstoilta.
Virtuaalisuus todentuu siten, että maalausten riehakkaan tyylin, hilpeiden värien ja rennolla kädellä vedettyjen suurten siveltimenvetojen takaa alkaa paljastua asioita, jotka eivät ehkä sittenkään ole sellaisia kuin ensi vilkaisulla näyttävät.
Onko meidän kutsuttava häntä Catherineksi? -teos esittelee Englannin tiarapäisen herttuattaren pandansilmineen tuijottamassa hämmentyneenä suoraan katsojaan. Punakeltainen ruututausta näyttää ensin iloiselta Brittein saarten kartalta, mutta alkaa tarkemmalla katsomisella muistuttaa epämiellyttävää mieshahmoa. Katen ympärillä kiemurtelevat kukkaköynnökset tihkuvatkin myrkkymettä, perhoset hyökkäävät kohti. Kaunis toivomus ”God Save Kate” on korjattu muotoon ”God save the future Queen”.
Teoksen Kerro, kerro, kuvastin ken on maassa kaunehin ihanan Laura Ashley -kodin seinään nojaava peili heijastaa vääristyneen maailman, jossa vain valkoinen rotukoira on jäänyt todistamaan sitä, mitä on tapahtunut.
Kuninkaallisessa puistossa kuninkaallisen puiston eksoottisten kukkien ja papukaijojen vieressä lojuu vertavaluva naisen kenkä.
Keiralla ei ehkä menekään ihan mukavasti, sillä Keiralla menee mukavasti -maalauksessa musta käsi kähmii nuorta näyttelijätärtä ahneesti takaapäin.
Nevanperän naivististen, harkitun lapsekkaiden akryyli- ja öljymaalausten sekä niiden jännittävästi yhdisteltyjen värien takaa vyöryy esiin epätodellisia ja epämiellyttäviä tunnelmia. Taiteilija kommentoi ympärillään tapahtuvia asioita, eikä hänen tarkoituksensa suinkaan ei ole päästää katsojaa helpolla: pikaisesti näyttelyssä piipahtava voi tokaista käyneensä aika kivassa näyttelyssä, mutta pidempään maalauksia tarkasteleva näyttelyvieras alkaa vaivihkaa tuntea olonsa merkillisen epämukavaksi. Loppujen lopuksi maalauksissa ei olekaan mitään kivaa eikä mitään kaunista. Ne ovat varsin raadollisia ja ylen määrin pessimistisiä näkemyksiä (anglosaksisesta? / länsimaisesta? / kapitalistisesta?) maailmasta. Taiteenhan ei tietenkään tarvitse aina olla kaunista, mutta ovatko asiat sentään ihan noin huonosti?
Nevanperä on onnistunut tuomaan tohtoriopintoihinsa liittyvän, vain yhdeksän maalausta käsittävän näyttelyn töissä näkyväksi jotakin sellaista, joka piilee naistenlehtimaailman näennäiskauniin pintakiillon alla; hän pakottaa meidät ymmärtämään, että kaikella on hintansa. Tietenkään meidän ei tarvitse olla hänen kanssaan asioista samaa mieltä, ja juuri se tekee tästä näyttelykäynnistä kiinnostavan.
Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja.