Teksti: Anne Rysti 2.12.2017
Kuva: Helsingin KaupunginmuseoKaiken kaupallisen ja räikeästi vilkkuvan kulutushuuman keskeltä löytyy Helsingistä pieni ja ainutlaatuinen museokohde, joka henkii rauhaisaa 1800-luvun porvariskodin joulutunnelmaa. Hieman syrjässä keskustan hälyltä, rauhallisella paikalla ja päättyvän Kristianinkadun (12) varrella Kruununhaassa sijaitsee pieni pala aitoa 1800-luvun Helsinkiä. Ruiskumestarin talo on ehdottomasti yksi Helsingin sympaattisimmista miljöistä. Kantakaupungin vanhin säilynyt puutalo (rakennettu n. 1818) seisoo tontillaan kuin sinne vahingossa unohdettuna. Taloon ei ole käyntiä kadun puolelta vaan vierailijan on kuljettava puisesta portista tontin pihamaalle, joka on kuin hyppy ajassa 1860-luvulle. Ruiskumestarin talon tonttia ympäröivät kiviset korkeat jugendtalot voimistavat menneisyyden kontrastia.
Museo on nimetty sen yhden pitkäaikaisimman omistajan mukaan. Vuonna 1859 ruiskumestari Aleksander Wickholm osti tontin ja sillä sijainneet rakennukset. 1800-luvun Helsingissä ruiskumestari edusti pienporvaristoa. Hän oli palokunnan virkamies, jonka vastuulla oli mm. palokalusto. Kristianinkadun kodista tuli rakas paikka Wickholmin perheelle (väittääpä joku Aleksanderin viihtyvän siellä edelleen). Ruiskumestarin tyttärentytär, tanssitaiteilija Martta Bröyer myi vanhoilla päivillään talon Helsingin kaupungille vuonna 1974. Museona talo on toiminut vuodesta 1980 lähtien. Viime kesänä tämä kätketty pala Helsinkiä avautui uudestaan monen vuoden remontin ja kunnostustöiden jälkeen.
Yksi Ruiskumestarin talon perinteisistä tapahtumista on ollut joulu. Erityisesti Kruununhaan asukkaille Ruiskumestarin talon joulunajasta oli ehtinyt ennen remonttivuosia muodostua tärkeä osa joulutraditiota. Talo kantaa mukanaan valtavan annoksen alueen kulttuuriperintöä ja luo loistavan näkökulman helsinkiläisten joulunviettoon. Vaikka Helsingin tärkein ja tunnetuin joulutapahtuma, Aleksanterinkadun joulukadun avajaiset, puolustavatkin tärkeää paikkaansa Helsingin joulutraditiossa punanuttuisine yleislänsimaalaisine joulupukkeineen, Ruiskumestarin talon rauhaisa ja seesteinen joulutunnelma jatkaa tarinaa helsinkiläisestä joulusta vielä vähän pidemmälle. Ruiskumestarin ajan joulurauhaa eivät rikkoneet vilkkuvalot ja joululaulujen raikuminen kauppojen tavarataivaissa. Sen sijaan sen saattoi tehdä sarviin, oljista tehtyyn partaan ja lampaantaljaan sonnustautunut pukkihahmo. Näin pukeiksi pukeutuneet kaupungin vähävaraiset nuoret miehet kulkivat porvaritaloissa kerjäämässä olutta ja rahaa.
Kuva: Anne RystiTämän alkuperäisemmän helsinkiläisen joulupukin mukana saattoi kulkea myös tiernapoikaseurue samassa tarkoituksessa. Tiernapoikaperinne on oiva esimerkki kulttuuriperinnöstä, johon on vuosien saatossa tarttunut vaikutteita lukuisista eri kulttuuri-ilmiöistä. Sen juuret menevät pitkälle keskiaikaan ja keskieurooppalaiseen mysteerinäytelmäperinteeseen. Suomeen se saapui Tanskan ja Ruotsin kautta ehkä jo 1600-luvulla, virallisia lähteitä on 1700-luvulta eteenpäin. Tiernapoikaperinteessä yhdistyy joukko vanhoja legendoja ja nuorien poikien tapa kiertää (porvaris)kotien ovilla laulamassa joululauluja rahan ja oluen toivossa. Vaikka virkavalta oli yrittänyt jo 1700-luvun lopulla kieltää moiset rähinäporukat ja joulurauhan häiritsijät, perinteen suosio oli huipussaan 1800-luvulla eli lähes samoihin aikoihin, kun ruiskumestari Aleksander Wickholm asusteli Kristianinkadulla perheineen. Tosin autenttinen perinne oli jo hiipumassa 1880-luvun jälkeen.
Eri alueilla tiernapojista syntyi hieman eri variaatioita. Helsingissä tiernapoikien huippuvuosina 1800-luvulla käytetty versio oli hyvin uniikki. Siihen oli sekoittunut kuningas Herodeksen ja kolmen itämaantietäjän legendojen lisäksi antiikin myytti Apollo-jumalan himosta puuksi muuttunutta Dafnea kohtaan. Helsinkiläisessä versiossa on ollut mukana jumalattareksi, Venukseksi tai neitsyeksi kutsuttu naishahmo. Helsinkiläinen ruotsinkielinen tiernapoikaperinne jäi ikävä kyllä unohduksiin eikä siitä ole säilynyt melodioita. Sen sijaan nykyisin yleisesti tunnettu tiernapoikaesitys on peräisin Oulun seudulta. Se yleistyi koko kansan tietoisuuteen, kun se painettiin kansakoulun lukukirjaan 1930.
Ovelle pölähtävien juopuneiden, vähävaraisten teinipoikien lauluesityksiä lukuun ottamatta 150 vuoden takainen joulu vaikuttaa tämän päivän kaupunkilaisille lähes maagisen rauhalliselta. Silti siinäkin perinteessä on paljon meille tuttuja elementtejä. Erityisesti vierailu jouluisessa Ruiskumestarin talossa hemmottelee hajuaistia ja siihen liittyviä joulumuistoja: kuusi, hyasintit ja joulumausteet. Koristeitakin on, mutta ne ovat hyvin pelkistettyjä ja itsetehtyjä. Yletön pröystäily ei kuulunut arvokkaaseen juhlaan.
Kuva: Anne RystiEi porvariskodissa kuitenkaan ihan lahjattomia oltu. Kuusen alta löytyy kyllä huolellisesti pakattuja ja sinetillä suljettuja paketteja. Ehkäpä kovassa paketissa oli myös talouden piioille Evalle ja Aurorallekin aikansa hittilahja: Hilda-tädin keittokirja. Kuitenkin 1800-luvun loppua kohden oli jo tapana kahvikeskusteluissa hieman paheksua joulun kaupallisuutta. Päivälehti täyttyi herrasväen mukaan jo häiritsevän paljon erilaisista ilmoitteluista joulun lähestyessä.
Lopulta tärkein asia, jonka Ruiskumestarin talon hyvin säilynyt kulttuuriperintö voi nykykaupunkilaiselle antaa, on ajan merkitys. Vieraili talossa tunnelmoimassa rauhaisaa joulua tai kesäaikaan istahtamassa Aleksanderin pihakivelle, melkein tuntee, kuinka aika hidastuu. Koko tuon ajan tunnelma ja olemus nojaa havaintoon, kuinka koko elämän rytmi on ollut hitaampaa ja seesteisempää. Kaupungin keskusta oli kaukana, vossikka-ajon päässä, ja elämä pyöri tavallisten kruununhakalaisten maatalotöiden ympärillä: puunhakkuuta, kotieläintenhoitoa, erilaisia kunnostustöitä, leivänpaistoa, pyykinpesua yms. Vaikka maailma onkin kehittynyt paljon hyvään suuntaan ja elämä helpottunut monin tavoin, on ainakin näin joulustressissä välillä ihana löytää pieni pala vanhaa joulurauhaa.
Ruiskumestarin talon joulu 3.12.2017–7.1.2018. Tiernapoikiin voi talolla törmätä 3.12.2017.
Lähteet:
Helsingin kaupunginmuseon vuosikirja Narinkka 2003: Harpunkielistä Shimmykarkkiin – Helsingin musiikkielämää viidellä vuosisadalla. Toim. Jäppinen,J. Helsingin kaupunginmuseo.
Helsingin kaupunginmuseon vuosikirja Narinkka 1980. Toim. Arkio, L. & Lampinen M.L. Helsingin kaupunginmuseo
Salomaa, M. ”Helsingin joulu oli ennen yhtä humalaista hulinaa – rähinöivät tiernapojat kylvivät kauhua kaupungin kaduilla”. Helsingin Sanomat. 13.12. 2015.