10.2.2008 Pia Ropponen
Muu galleria 11.1. – 3.2. 2008
Juha Sääsken teoksilla täytetty näyttelytila galleria Muussa pursuaa värejä. Ensivaikutelma on riemastuttava ja vertauskuvissaan rikas. Tarkemmin tarkasteltuna Sääsken kuvat leikittelevät suppeahkolla symbolirepertuaarilla, jota varioidaan eri teoksissa leikaten ja liimaten samoja kuvamerkkejä eri yhteyksiin ja erilaisiin kompositioihin. Taiteilija on luonut teoksiin oman kielensä. Sen sanat muuttuvat sävyiltään ja vivahteiltaan teoksesta toiseen alleviivaten, toistaen, muuntautuen ja merkityksiä yhdistellen.
Sääsken teoksissa elämä kuluttaa, toisinaan väsyttää ja hetkittäin turhauttaa. Elämää eteenpäin kuljettava usko paremmasta huomisesta saattaa yksilön ajallisen perspektiivin kääntyessä lakipisteensä toiselle puolelle näyttäytyä pettymyksinä ja turhina saavutuksina. Hääkakkua koristava morsiuspari, kiiltävä rakkautta ja ikuista liittoa symboloiva muovikapistus, muuttuu vuosien saatossa kuluneeksi, rikkoutuneeksi roskaksi.
Entä taide? Ars longa, vita brevis; kuolematon, jalustalle nostettu taide ei loppujen lopuksi välttämättä edes kohtaa elämää. Taide on määritelty vuosisatojen saatossa eri näkökulmista eri tavoin yksilön ja yhteiskunnan elämää parantavaksi voimaksi. Sääski ottaa teoksissaan kantaa taiteen ja arjen kohtaamisen todellisiin mahdollisuuksiin. Taiteilijan oma arki puolestaan on toki sekoitus taiteen historiaa, oman aikamme populaaria kuvastoa ja miksei myös kitschiä. Mutta, se on myös muiden armoilla toimimista ja joustavuutta vaativaa palloilua yhteiskunnan arvojen ja ihanteiden välimaastossa, kuten teoksessa Puolidokumentaarinen valokuva taidemaalarin ateljeesta. Elämä ei ole yhtä juhlaa, se on myös pettymyksiä, mieltä vailla olevia odotuksia ja ristiriitaisia tilanteita sekä tunteita. Mutta asian voi Sääsken tavoin esittää valoisasti, vailla ankeaa, lyijynraskasta katkeruutta tai synkeitä sävyjä!
Toisaalta Sääsken symboleista voidaan lukea universaalia pätevyyttä ja ymmärrettävyyttä, mutta niitä voidaan syyttää myös yllätyksettömyydestä. Barbie-nukke kuvastaa loistavasti ruumiillisuuteen kohdistuvia paineita ja siinä ilmeneviä häiriöitä, mutta taiteen keinona se näyttäytyy hivenen kuluneena ja loppuun käytettynä. Väinämöinen, Lönnrot, rikkinäiset nuket ja pommien silhuetit ovat itsestään selviä, taiteessa usein käytettyjä kuvamerkkejä, joiden esitys tosin avautuu katsojalle vaivattomasti, mutta ei tarjoa juurikaan monimerkityksellisyyttä, oivaltamisen iloa tai katsojan oman ajattelun taiteen kokemiseen mukaan sekoittumisen mahdollisuutta.
Juha Sääsken Maalauksellisia valokuvia ja valokuvauksellisia maalauksia näyttelyn teokset on toteutettu valokuvan päälle maalaamalla, valokuvaamalla tämä aikaansaannos ja toistamalla prosessia niin kauan, kunnes teos on valmis työstettäväksi mustesuihku suurkuva tulosteena. Toisinaan lopullinen suurkuvatuloste on saanut päälleen vielä maalauksellisia aksentteja. Galleria Muussa nähtävät kuvat ovat ”muistijälkiä näyttelyn tiedostamattomassa tasossa” 1950-lukulaisista lapsuudenkokemuksista ja piirustuksista. Sellaisina niissä on mahdollista aistia lempeää kaipuuta menneeseen. Työstettyjen kuvien kerrostumat ovat kuin vuosirenkaat, jotka ovat kertyneet ydinkokemuksen tai – muiston ympärille.
Ihmistä ja hänen suhdettansa muihin ihmisiin ja yhteiskuntaan sekä taiteilijan suhdetta taidemaailmaan käsitellään ironisen ilakoivasti esimerkiksi teoksessa Taistelua värien rohkeamman käytön puolesta. Satunnainen aate – vaikka elämisen primäärien ehtojen kannalta toisinaan aika triviaalikin, on tuulta ”kollektiivisten purjeidensa” alle saatuaan toisinaan runnottava yhteiskunnassamme läpi armeijallisella tarmolla? Yhteiskunnan kovenevien arvojen kritiikki – mikäli näyttelystä sellaista halutaan löytää, osoitetaan katsojalle omien muistojen kautta. Se ei tapahdu saarnaavasti eikä vaatien, ja siinä on teosten yhteiskuntakriittinen voima. Sääsken kuvissa on aistittavissa elämän tragikoomisuus kaikkinensa. Ne representoivat sanomansa hyväksynnän ja ihmisten tasaveroisuuden syvän ymmärryksen kautta.