Stefan Kaegi & Judith Zagury & Nathalie Küttel: Temple du Présent – a solo for octopus. Osana Liikkeellä marraskuussa -tanssifestivaalia. Kulttuurikeskus Caisa, Helsinki, 11.11.2021.
Mustekala opettajana (alk. My Octopus Teacher). Ohjaus Pippa Ehrlich ja James Reed. Netflix original documentary, 2020.
Viimeiset vuodet, korkeintaan pari vuosikymmentä, ovat mullistaneet käsityksemme mustekaloista ja etenkin niiden kognitiivisista kyvyistä. Tutkimukset ovat osoittaneet näiden pääjalkaisiin kuuluvien olentojen olevan tuntoisia ja tietoisia ja tämä ollaan huomioimassa esimerkiksi Iso-Britannian lainsäädännössä.[i] Mustekalojen on osoitettu olevan monimutkaisia, älykkäitä, toimintaansa suunnittelevia ja pulmia ratkovia olentoja. Samaan aikaan ensimmäiset mustekaloja teollisessa mittakaavassa tuottavat tuotantolaitokset ovat aloittamassa toimintaansa vastustuksesta huolimatta.[ii]
Ihmisten on ollut vaikeaa hahmottaa ja huomioida tällaista hyvin erilaista älyä, jonka toimintaa eivät ohjaa vain yhdet aivot, vaan lisäksi kunkin lonkeron päähän sijoittuvat hyvin monimutkaiset – aivoiksikin kutsutut – hermokimput. Elimistöä, jota pitävät käynnissä useat sydämet. Aiemmin ymmärsimme vain, että nämä olennot ovat hankalia saada hengiltä. Kalastajat nähtiin hakkaamassa näitä nilviäisiä rantakiveykseen pitkiä aikoja, jotta henki jättäisi ne eivätkä ne karkaisi ennen päätymistään lautaselle.
Mustekalat on usein kalojen tapaan nähty erityisen vieraina olentoina, sillä ne elävät ei-hengitettävässä ympäristössä ja niiden veri on kylmää – ja mustekaloilla sinistä.[iii] Ihmiset voivat kuitenkin luoda mustekalaan myös läheisen yksilöllisen suhteen, jossa mustekala näyttäytyy mielellisenä toimijana.[iv]
Uuden mustekaloihin kohdistuvan kiinnostuksen vanavedessä on valmistunut useampi elokuvallinen teos mustekaloista. Vuonna 2020 sai ensi-iltansa kaksi hyvin erilaista ihmisen ja mustekalan suhdetta kuvaavaa teosta. Suomessakin ihastusta herätti vuosikausia valmisteilla ollut dokumentti Mustekala opettajana (alk. My Octopus Teacher). Tämä Pippa Ehrlichin ja James Reedin ohjaus palkittiin vuoden 2020 parhaan dokumenttielokuvan Oscar-palkinnolla. Dokumentissa burnoutin kokenut elokuvantekijä Craig Foster alkaa harrastaa sukellusta Etelä-Afrikassa ja kuvaa merenalaisia retkiään, joilla tutustuu erääseen mustekalaan.
Syksyn 2021 Liikkeellä marraskuussa -nykytanssifestivaaleilla oli esillä Temple du présent – Solo for octopus, joka on videotaltiointi mustekalan ja ihmisen välisestä teatteriakvaarioksi kutsutusta esittävän taiteen teoksesta. Tätä Stefan Kaegin, Judith Zaguryn ja Nathalie Küttelin teosta esitettiin vain lyhyen aikaa elävän yleisön edessä, minkä jälkeen teos jäi elämään elokuvana. Teatterissa kuvatussa esityksessä yleisön edessä näyttämöllä on akvaario, jossa on tekijöiden Sèteksi nimeämä mustekala. Akvaarion ulkopuolelta käsin mustekalaan luo yhteyttä näyttelijä Nathalie Küttel.
Temple du présent – Solo for octopus -esityksen käsiohjelman teksti on kaunis. Se kertoo mustekalojen älystä ja olemuksesta kiinnostuneista ihmisistä, jotka ovat halunneet tuoda mustekalojen ihmeellisyyden ja ihmisen ja mustekalan kohtaamisen esiin taiteen keinoin. Teoksen osaksi päätynyt mustekala on peräisin kalatorilta, eli sen oli tarkoitus päätyä syötäväksi. Mutta se pääsikin osaksi taiteellista projektia ja jatkamaan elämäänsä.
Käsiohjelman tekstin lukemisen jälkeen teos hämmentää ensi hetkistä alkaen. Älykäs, suurehko mustekala on sijoitettu pieneen akvaarioon, jonka sisustuksena on vain muutama esine. Akvaariota kohden suunnataan kirkkaita liikkuvia valoja. Mustekala seuraa kohdistettuja valoja ja tulee katsomaan läheltä myös akvaarion kylkeen kasvonsa painavaa ihmistä. Muita virikkeitä sillä ei elämässään olekaan. Eläimellä on käytössään vain pieni luola, johon se voi osittain piiloutua voimakkailta valoilta ja ihmisen hyörinältä altaan ympärillä.
Nathalie tekee tanssillisia liikkeitä altaan vierellä. En tunne mustekalan mieltä, mutta oma tulkintani tilanteesta on, että eläin haluaa ensisijaisesti vain paeta pienestä vankilastaan ja tutkii miten se olisi mahdollista. Se kenties yrittää tulkita seuraansa tunkeutuvia ihmisiä, ehkä jopa kommunikoida heille, myös tanssijalle. Sen ympäristö on pieni ja virikkeetön. Sitä häiritään valoilla ja tunkemalla kädet sen ainoaan elintilaan, akvaarioon. Lopulta mustekala sylkee tanssijaa vedellä, mitä mustekalojen tiedetään tekevän ärsyyntyneinä.[v] Ihminen sylkee puolestaan vettä mustekalan päälle akvaarioon. Teon terveysvaikutuksia pienessä vesimäärässä elävään olentoon ei tunnuta miettivän.
Nathalie työntää kätensä uudelleen akvaarioon. Hän haluaa kosketella mustekalaa. Mustekala puree ihmistä. Kertojaääni kertoo, ettei kuitenkaan kovin kovaa. Lukuisia kertoja mustekala kietoo lonkeronsa tiukasti ihmisen käteen ja ihminen repii irti, kun ote kiristyy kiristymistään. Tilanne tuntuu väkivaltaiselta. Rajulta puuttumiselta mustekalan olemiseen ja kehoon. Kiusaamiselta.
Hetkittäin mustekalan kuvaus on esteettistä. Kamera kuvaa olennon kykyä vaihtaa väriään, sen ihon erikoisuutta ja imukupein varustettuja lonkeroita. Samalla kuitenkin syntyy vaikutelma, että mustekalaa ihaillaan elollisena materiaalina, ei elävänä, haavoittuvana, rajallisena, tietoisena ja tuntevana yksilönä – olentona, jonka elämällä on alku ja loppu ja jolle sen kokemukset ovat kaikki mitä sillä on.
Mustekala ui teoksen aikana useita kertoja kovalla voimalla päin lasiseinää. On vaikea tulkita sitä muuksi kuin ahdistukseksi. Kertojaääni kertoo, että mustekalan keho on niin pehmeä, ettei se satuta itseään lainkaan. Ääni kertoo, ettemme voi lainkaan ymmärtää, miksi mustekala toimii näin. Mustekalan erilaisuudesta rakennetaan toiseus, jota emme voi edes yrittää ymmärtää. Kertoja kuitenkin mainitsee, että mustekalojen tutkijat ovat kertoneet, että eristäminen vaikuttaa mustekaloihin niin voimakkaasti, että ne voivat alkaa käyttäytyä itsetuhoisesti. Mustekalan tilanne ja sen käytös ja tämä ääneen kerrottu tieto eivät näytä tekijöillä kuitenkaan yhdistyvän toisiinsa. Tai sitten he eivät välitä. Koska emme voi tietää varmasti, ei tarvitse välittää. – Mutta eikö meidän silloin pitäisi välittää erityisen paljon, olla erityisen varovaisia?
Teoksen esittämisen jälkeisessä keskustelussa yksi tekijöistä kertoo, miten tämä tieto mustekalan reaktiosta eristämiseen sai hänet ymmärtämään, miten raskas korona-ajan eristys onkaan voinut olla ihmisille. Hän vertaa mustekalan elämää lähes tyhjässä pienessä akvaariossa ihmisen elämään kodissaan. Hän ei kuitenkaan huomioi, että ihmisellä kodissaan on pääsy kaikkeen maailman kirjallisuuteen, elokuviin ja musiikkiin. Ihminen voi eristyksessäkin pitää yhteyttä kaikkiin tuntemiinsa yksilöihin puheluiden, kuvapuheluiden, tekstiviestien ja kirjeiden välityksellä ja jopa solmia kontakteja uusiin. Mustekalan purkilla ja parilla kasvilla varustettu akvaario vertautuvat hänen mielessään elämään, jossa ihminen voi tilata postimyynnillä kotiinsa minkä tahansa laitteen tai tuotteen, jota hän on ikinä himoinnut. Jossa hän voi katsella ikkunasta säätä ja maailman menoa. Jään hämmentyneenä miettimään kyvyttömyyttä eläytyä toisen olennon tilanteeseen.
Tekijät olisivat halunneet lähteä kiertämään maata teoksensa, mustekalan ja akvaarion kanssa. Korona esti suunnitelmat. Tämän seurauksena teos videoitiin. Videossa ei kerrota, että mustekalaa ei tekijöiden alkuperäisen ajatuksen mukaisesti koskaan vapautettu, koska se olisi ollut vaikeaa. Eivätkä tekijät olleet odottaneet, että se kuolisi niin pian. Mustekalaa, joka nimettiin teosta varten, ei syöty. Mutta se kuoli pienessä ja virikkeettömässä akvaariossa osana ihmisten uteliaisuutta ja taiteeksi nimettyä projektia.
Myös dokumentti Mustekala opettajana päättyy mustekalan kuolemaan. Mustekala on vähällä kuolla jo aiemmin haiden hyökkäyksessä. Se saa kuitenkin kasvatettua uuden lonkeron tilanteessa vaurioituneen tilalle ja toipuu. Se saa kokea mustekalan elämän lajityypillisen päätepisteen. Se lisääntyy, saa poikasia ja kuolee sen jälkeen. Koettelemustensa läpi hän elää vedenalaisessa viidakossa, loputtomassa meressä, merilevämetsikössä. Vuoden- ja vuorokaudenajat vaihtuvat. Pinnan alla luontaisesti elävien lajien keskelle sukeltaa välillä ihminen, johon naarastursas lopulta tottuu ja antaa sukeltajan tarkkailla itseään ja elämäänsä. Ihminen ei puutu, hän katsoo. Ja kuvaa. Kun tursas nukkuu, liikkuu, syö, pakenee, lepää. Ja tutkii ihmistä. Vapaaehtoisesti.
Mustekala opettajana -elokuvan sukeltajan ei ole ollut tarkoitus tehdä dokumenttia mustekalasta eikä tutkia niitä sen enempää. Hän kiinnostuu tästä yksilöstä ja sen elämästä. Sukeltaa sen luo kerta toisensa jälkeen. Pyrkii ymmärtämään tursasta ja sen elämää. Dokumentin tekijästä välittyy kunnioitus ja ihailu vedenalaista maailmaa ja sen eläjiä kohtaan. – Temple du présent – Solo for octopus -videon näytöksen jälkeen saamme keskustella yhden sen tekijän kanssa. Hän kertoo sukeltaneensa paljon. Hän kertoo meren olevan todella julma maailma, jossa ei ole sijaa muulle kuin kovuudelle.
Nämä kaksi elokuvaa yksittäisestä mustekalasta paljastavat, että ihmisen intentio ei lopulta ratkaise sitä, miten hän eläintä kohtelee. Tanssiteoksessa tarkoitus oli kertoa mustekalojen ihmeellisyydestä ja älykkyydestä. Lopputuloksessa mustekala todennäköisesti kärsii ja teos näyttäytyy kuvauksena ihmisen ymmärtämättömyydestä ja piittaamattomuudesta vieraan tuntevan ja älykkään olennon rinnalla. Mustekala opettajana -dokumentti syntyi vailla tarkoitusta. Sukeltaja sukelsi hoitaakseen masennustaan ja ammatillista kriisiään. Hän ei ollut järin kiinnostunut mustekaloista. Ennen kuin tapasi yhden. Jonka hän kohtasi äärimmäisen kunnioittavasti.
Jään miettimään vaikuttiko teosten hyvin erilaisiin suhteisiin mustekalaan konkreettinen ero suhteessa teosten päähenkilöiksi päätyneisiin mustekaloihin. Toinen mustekala omistettiin. Se oli ostettu. Se oli ihmisen. Toinen mustekala kuului merelle ja itselleen. Ihminen ei kuvitellut omaavansa valtaa päättää mustekalan kohtalosta. Lopputuloksena on kaksi hyvin erilaista kuvausta mustekalasta ja ihmisen suhteesta mustekalaan. Toisessa vieraus tuottaa ihmetystä ja kunnioitusta. Toisessa vieraus tarkoittaa esineellistävää suhdetta, jossa toisen olemukseen ja elämään puututaan, koska ei olla aivan varmoja siitä, mikä sitä vahingoittaa ja mikä ei.
Teosten maailmat ja lajityypit ovat hyvin kaukana toisistaan. Mutta rinnan ne kertovat kiinnostavan tarinan siitä, miten erilaisin tavoin voimme kohdata olennon, johon suhtaudumme lähtökohtaisesti kiinnostuneen neutraalisti, vailla halua vahingoittaa.
Teksti: Salla Tuomivaara
YTT Salla Tuomivaara on sosiologi, joka työskenteli 1.7.2020-31.12.2021 Voiko eläintä kertoa? Eläinten käsitteellistämisen haasteet tieteissä ja taiteissa -tutkimushankkeessa.
Lähteet
Bear, Christopher (2011) Being Angelica? Exploring individual animal geographies. Area, 43:3, 297-304.
Birch, Jonathan, Burn, Charlotte, Schnell, Alexandra, Browning, Heather and Crump, Andrew (2021) Review of the Evidence of Sentience in Cephalopod Molluscs and Decapod Crustaceans. London School of Economics and Political Science, London. https://www.lse.ac.uk/News/News-Assets/PDFs/2021/Sentience-in-Cephalopod-Molluscs-and-Decapod-Crustaceans-Final-Report-November-2021.pdf
Compassion in World Farming (2021) Octopus factory farming: A recipe for disaster. https://www.ciwf.it/media/7447217/ciwf_report_octopus-factory-farming-a-recipe-for-disaster.pdf
de Waal, Frans (2016) Are We Smart Enough to Know How Smart Animals Are? Granta, London.
Eurogroup for Animals, 23.11.2021: Decapods and cephalopods to be recognised as sentient beings under UK law. https://www.eurogroupforanimals.org/news/decapods-and-cephalopods-be-recognised-sentient-beings-under-uk-law?fbclid=IwAR0RfJs3yUOhdft4tOaGPaKVDNQm2pkTtzUHwFqf06DrU1f5MZ2aNjKW9mc
Godfrey-Smith, Peter (2016) Other Minds: The Octopus, the Sea, and the Deep Origins of Consciousness. William Collins.
Stefan Kaegi – Rimini Protokoll & Judith Zagury & Nathalie Küttel – ShanjuLab (2021)
Temple du présent – Solo for octopus. Théatre Vidy-Lausanne. https://issuu.com/theatredevidy/docs/vidy_templedupresent_en_03_light?fr=sYzI0ODM5NDY2OTM, luettu 29.11.2021.
Science Alert, 25.11.2021: The UK Will Finally Officially Recognize Octopuses And Crabs as Sentient Beings. Tessa Koumoundouros.
Shmuely Shira (2021) From Mules to Cephalopods: Animal Sentience and the Law. EuropeNow, Council for European Studies (CES).
Staaf, Danna (2020) Monarchs of the Sea. The Extraordinary 500-million-year History of Cephalopods. The Experiment, New York.
A written conversation between Stefan Kaegi, Judith Zagury, Nathalie Küttel & Kerstin Schroth. Käsiohjelma esityksessä Stefan Kaegi & Judith Zagury & Nathalie Küttel: Temple du Présent – a solo for octopus. Elokuva ja keskustelu. Kulttuurikeskus Caisa, Helsinki, 11.11.2021. Osana Liikkeellä marraskuussa -tapahtumaa.
Viitteet
[i] Esim. Science Alert, 25.11.2021.
[ii] Esim. Birch et al. 2021, de Waal 2016, 246–251, Compassion in World Farming 2021.
[iii] Keskustelua aiheesta esim. Bear 2011.
[iv] ibid.
[v] Esim. Godfrey-Smith 2016, de Waal 2016, 247–248.