Sini Mononen 28.5.2014
Usein gallerioissa kierrellessä tapaa teoksia, jotka tekee mieli napata syliin ja kantaa kotiin. Taiteen kanssa eläminen onkin hyvää elämää. Taiteen ostelu ei ole kuitenkaan kovinkaan muodikasta; usein kaikken kiinnostavin taide ei ole myytäväksi tarkoitettua ja myyntitaide asettuu hinnoiltaan kukkaron ulottumattomiin. Kotia pääsee koristelemaan toki taidelainaamojen kautta. Ahkerimmat ovat perustaneet kotiinsa gallerian.
Kulutuskulttuurin kritiikin näkökulmasta taiteeseen sijoittaminen on ongelmallista. Monet taiteilijat tekevät mielellään taidetta, joka ei ole ylipäätään tarkoitettu myytäväksi. Vuoden Nuoret taiteilijat Maria Teeri ja Janne Nabb järjestivät toukokuussa Tampereen taidemuseossa tapahtuman, jossa he vaihtoivat taidekortteja ihmisten tuomiin esineisiin. Vaihtokauppa oli erityisen kiinnostava siinä, että se tavoitteli taiteen keinoin vaihtoehtoisten talouksien muotoja.
Taide onkin juuri se alue, jolla voisi kokeilla käytännössä kapitalismikriittistä aktivismia. Siinä missä taiteilija voi harjoittaa aktivismiaan luomalla uusia mikrotalousmalleja, taiteen ystävä voi toteuttaa kapitalismikritiikkiä kuluttajan näkökulmasta.
Teoriapohjaa meillä alkaakin jo olla. Taidemaailmassa on puhuttu viime vuosina paljon kapitalismikritiikistä. Muun muassa keynesiläinen talouseetos on ollut esillä Mustarinda-lehdessä. SIC-galleriassa on kesäkuun alussa Skills of Economy-näyttely, jossa Eero Yli-Vakkurin ja Jesse Sipolan perustama Ore e. Refineries -ryhmä käsittelee käsityöläisyyden lähtökohtia digitaalisella aikakaudella.
Taidemaailman ulkopuolella vaihtoehtotalouden käytännön sovelluksia on alkanut näkyä myös erilaisina vaihtoverkostoina, paikallisia toimijoita tukevina lähiruokaketjuina ja kaupungin osissa toimivien yhteisöjen naapuriapuna. Liikehdintä on ollut siten voimakasta, että verottajakin on katsonut tarpeelliseksi uudistaa verolakia muun kuin rahallisten vastikkeellisen työn osalta. Näin ollen esimerkiksi aikapankit ovat nykyisen verolain mukaan vastikkeellista ja siten verotettavaa tuloa.
Voiko taidetta ostamalla olla kapitalismikriittinen?
Petteri Ala-Kivimäki listasi Helsingin Sanomissa erilaisia tapoja vaurastua. Kulttuurinen muutos näkyi selvästi downshiftaavassa listassa, joka poikkesi reippaasti niistä tähän asti tyypillisemmistä, kuten Talous-Sanomien vaurastumisvinkeistä. Ala-Kivimäen vinkit pitivät sisällään säästökuuria, kierrättämistä, brändien välttelyä ja hidasta sijoittamista.
Aloin pohtia erityisesti sijoittamista kestävänä vaurastumisen muotona.
Taidemaailmassa taiteeseen sijoittaminen on usein kritiikin kohteena. Se pahin kauhukuva ovat suuren maailman taidekeinottelijat, jotka sijoittavat huimia summia nuorten tekijöiden taiteeseen ja venkuloivat taiteen arvon näin korkeammaksi.
Voisiko taiteeseen kuitenkin sijoitta laiskemmin, Ala-Kivimäen kuvaamaan hitaaseen tapaan? Taide kuuluu elämän ”turhalle” alueelle. Siitä ei ole välitöntä välineellistä hyötyä. Siten siihen sijoittaminen, etenkin hitaassa sijoitusmielessä, voisi olla vaihtoehtoisen lahjan ostamiseen verrattava teko. Tietysti hyötyjänä olisi kehitysmaakohteen sijaan taiteilija ja taiteen ystävä.
Kyseessä olisi siis eräänlainen maltillisen kapitalistinen kapitalismikritiikki.
Kun suomalaisten perintöjen maalaillaan sulavan olemattomiin ja Suomestakin saattaa tulla yhä syvenevän eurokriisin maa, taiteeseen sijoittaminen ei kuulostaa mitenkään huonolta idealta.
Taiteen hyvinvointivaikutukset ovat tunnettuja. Taide voi pelastaa meidät pelkällä olemassaolollaan. Taide voi kuitenkin auttaa myös taloudellisesti, kirjaimellisesti auttaa tiukan paikan tullen.
Pienen budjetin ja hyvän elämän taide?
Jos suuriin maalauksiin ja arvografiikkaan ei ole varaa, millaista taidetta voisi ostaa?
Liisa Hilasvuo: Linnut (2014) (Kuva: Liisa Hilasvuori)Helsingissä, Tehtaankadulla sijaitsevassa pienessä kahvilassa ja kehystämögalleriassa Factory St. Galleryssa, on ollut gallerian perustamisesta alkaen esillä näyttelyitä, joista on ollut helppo varata itselleen ostotaidetta. Gallerian vuokra lienee siedettävä, koska esillä olevat teokset ovat usein maltillisesti hinnoiteltuja. Viime vuonna tein galleriassa kaksi teoshankintaa. Viimeisimmät taideostokset pääsin tekemään galleriassa olevassa Liisa Hilasvuoren ja Rida Rozellin näyttelyssä. Rozellin maaliroisketyöt ovat tyypillistä Tehtaankadun kehystämö-gallerian kamaa: urbaaniin taiteeseen erikoistunut galleria rinnastuu Helsingin galleriakentällä Suvilahden Make Your Markiin ja Uudenmaankadun Myymälä 2 -galleriaan. Liisa Hilasvuoren teokset poikkeavat gallerian yleislinjasta jonkin verran. Hilasvuoren galleriaa varten taiteilemat korpit ja hiiret eivät tosin ole sitä tyypillisintä Hilasvuortakaan. Suurempiin tilateoksiin erikoistunut Hilasvuori on tehnyt Tehtaankadun galleriatilaan sopivia tuoleja, lintuja ja pieneläimiä. (Eräs gallerian katonrajassa lentelevistä korpeista muuttaa luokseni näyttelyn päätteeksi.)
Hilasvuori kertoo halunneensa tehdä tätä näyttelyä varten erityisesti sellaisia teoksia, joita voisi käyttää myös kotioloissa.
Ajatus taiteen käyttämisestä on kiinnostava. Miten taidetta voi käyttää? Kuuluuko kotiin sijoitettavan taiteen olla osa sisustusta vai voiko se osallistua kodin arkeen jollakin tavalla?
Kaikki musiikkia aktiivisesti kuuntelevat tietävät, että musiikki on enemmän kuin taustaa; musiikki on voimaa ja dynamiikkaa.
Musiikin kautta voi rajata kodin tilaa sulkemalla muut äänet pois. Musiikki voi toimia terapeutin tavoin, se voi olla ystävä, musiikki luo työskentely-ympäristöä, juhlia, arkea, identiteettiä. Tämän kaiken ja paljon muuta voi saavuttaa pelkästään kuuntelemalla musiikkia. 
MUU FOR EARS 9 (Kuva: MUU ry)
Musiikkimaailma kohtasi talouden murroksen monia muita teollisuuden aloja aikaisemmin. Siksi onkin kiinnostavaa katsoa, kuinka se on ennustanut muiden luovien alojen teollisuuden muutosta. Musiikkimarkkinoiden muutettua verkkoon, musiikin kulutuskulttuuri on muuttunut merkittävästi.
Aikaisemmin kodin keskiössä olleet musiikintoistolaitteet ovat jääneet vähälle käytölle. CD-soittimet alkavat olla monissa talouksissa nurkkiin kasautuvaa rojua.
CD-soittimen voi kuitenkin pelastaa.
Tämän voi tehdä sijoittamalla äänitaiteeseen. Esimerkiksi MUU ry:n äänitaidesarja MUU for Ears on patsi kiinnostava katselmus äänitaiteen maailmaan mutta myös aivan erityinen tapa hakeutua taiteen lähelle ostamalla sitä.
Äänitaiteeseen sijoittaminen ei vaadi vaikeita ripustuksia, seinään poraamista, nauloja. Stereot riittävät. Ja jos toinen vapaa-ajan kulttuurin muoto, televisio, on käynyt tarpeettomaksi, sen voi ottaa uudelleen käyttöön videotaidetta hankkimalla. Sitä paitsi videotaiteen kanssa oleminen on aivan erityinen elämys. Katsomiskokemuksesta voi tulla samankaltainen kuin musiikin kuuntelukokemuksesta: identiteettiä rakentava, tilaa rajaava, kodin henkeä äänellisen ja visuaalisen kokemuksen kautta luova.
Maltillinen kapitalismikriittinen taiteeseen sijoittaja voisi siis suosia sellaista taidetta, joka auttaa ottamaan turhaksi jääneet kodin esineet uudelleen käyttöön. Taiteen taloudellisen arvon ei tarvitse olla ostohetkellä korkea: taiteen arvo voi nousta hitaalle sijoittamiselle tyypilliseen tapaan hitaasti. Samalla rahansa voi upottaa johonkin, joka ei lisää maailman rojumäärää. Taide ottaa myös hylättyjä materiaaleja uudelleen osaksi elämänpiiriä, kuten Hilasvuoren linnuissa tai Nabb+Teerin Vuoden nuori taiteilija -näyttelyssä Tampereella.
Meno- ja sijoitusvinkit:
Skills of Economy – Post Models: Ore.e Refineries
SIC-galleriassa 7.6.–20.7.2014
Factory St. Gallery
Kehystämö, galleria, kahvila
Tehtaankatu 19
Lähteet:
Ala-Kivimäki, Petteri, Viisi vinkkiä vaurastumiseen, Helsingin Sanomat, 24.5.2014