20.1.2008 Tiina Nevanperä
1 Saisiko olla kaakaota?
Mielenkiintoista on, mikä on ihmisen paikka maailmassa ja miten ihminen tätä kuvaa. Elämä tarjoutuu koettavaksi: ota tai jätä. Kaikki, mitä on oppinut, henkilöhistoria, tunteet, tieto, kulttuuri, aika ja paikka muodostavat kiasman, jonka säikeiden kautta subjekti kiinnittyy elämään ja jonka kautta hän käsittää niin itsensä kuin maailman. Kiinnittyminen on tärkeätä, jottei maailma karkaisi käsistä, jotta maailman voisi käsittää.
Miten purkaa, arvioida ja kertoa elämäänsä, kokemuksia ja havaintoja sekä ilmenevää todellisuutta itsessä ja ympärillä? Minkälainen on minun oma tarinani, miten se nivoutuu kokonaisuuteen, millaisen biografian siitä johdan? Miten sitten taide ja taideteos käsittelevät todellisuutta, miten taide murtautuu todellisuuteen ja toisaalta, miten todellisuus murtautuu taiteeseen? Mikä on taiteen ja mikä taideteoksen paikka maailmassa? Yhden kiinnostavan näkökulman tarjoaa yhdysvaltalainen kuvataiteilija Kara Walker.
Kara Walkerin työt ovat hänen ensimmäisistä varjokuvistaan aina viimeaikaisiin animaatioihin käsitelleet lähes yksinomaan afrikkalaisten orjuutta Yhdysvalloissa. Orjuuden päättymisestä on jo yli 200 vuotta, orjuus lakkautettiin vuonna 1834. Orjuus, orjuuden kuvasto ja orjuuteen liittyvät ja edelleen elävät stereotypiat ovat Walkerin taiteen ydin. Walker upottaa osuvasti veitsensä kaikkeen: muokkaa, nostaa esiin ja kääntää päälaelleen, ja terävä pii-kikkyys osuus. Walkerin orjuudesta ja plantaasielämästä kertovat kuvatarinat paljastavat kuinka orjuus kietoutuu ihmisen identiteettiin samaistumisen ja erojen kautta sukupolvesta toiseen – orjan kertomus on tämän päivän afroamerikkalaisen kertomus.
Kara Walker syntyi Stocktonissa Californiassa 1969. Hän on pitänyt yli 40 yksityisnäyttelyä ja saanut lukuisia palkintoja ja installoinut yli 30 huonetta muun muassa varjokuvin ja piir-toheitinkuvin. Nykyään hän asuu New Yorkissa ja toimii kuvataiteen professorina Columbian yliopistossa New Yorkissa.
Kara Walkerin töitä oli kesällä 2007 esillä Pariisissa Musée d’Art Modernessa ja ensi kertaa näin suurena kokonaisuutena Euroopassa. Teoksia oli vuosilta 1994-2007 ja niitä oli huikea määrä levitettynä museon useaan saliin, niin seinille kuin installaatioina. Monilukuisuudessaan ne antoivat kattavan kuvan Walkerin virtuoosimaisesta ja hämmästyttävästä monipuolisuudesta eri tekniikoita hallitsevana taitelijana. Näyttely on parhaillaan nähtävänä Whitney Museum of American Art:ssa New Yorkissa aina helmikuulle 2008, jonka jälkeen se siirtyy The Hammer Museum:iin Los Angelesiin, 17. helmikuuta – 11. toukokuuta 2008 väliseksi ajaksi.
Walker on tullut tunnetuksi erityisesti huoneenkokoisista plantaasielämää kuvaavista varjokuvistaan. Nämä historiallissävytteiset varjokuvakertomukset koskettelevät avoimesti seksuaalisuutta, väkivaltaa ja alistamista. Varjokuvat ovat teräviä ja suorasukasta älyn, satiirin ja groteskiuden tulitusta.
Walker vie plantaasimaailman eri stereotyypit niin valkoisista orjanomistajista kuin mustista orjista äärimmilleen. Hän ei jätä stereotyyppejä rauhaan, eikä kukaan tai mikään jää kajoamatta, vaan hän härnää koko tyyppien kavalkadin läpi kaikin mahdollisin tekniikoin varjokuvin, piirustuksin, kalvoin, maalauksin, grafiikan lehdin, kollaasein, kirjoituksin ja animaatioin. Walker haluaa toistaa ja käydä yhä uudelleen läpi kansallista historiaa ja niitä psyykkisiä haavoja, jotka orjuus on jättänyt vuotaviksi, arpeutumatta.
Walker tutkii töissään ihmisen asemaa suhteessa itseen ja toisiin kanssaihmisiin, orjiin ja isäntiin ja hän heittää ihmisen asemaa ja ihmisarvoa koskevia suoria kysymyksiä katsojalle. Walker haastaa katsojan mukaan: töihin ei voi suhtautua mitenkään viileän neutraalisti. Hänen teoksensa puhuttelevat ja näyttävät karmealla ja härnäävälläkin tavalla sekä valkoisen että mustan maailman, joka elää pakotettuna rintarinnan ideologiansa ja representaatioiden kahlehtimana toistensa päällä, mutta näkyvää kosketusta välttäen.
Walkerin työt esittelevät sitä kulttuurista ja psyykkistä mekanismia, jonka kautta ihmiset, mustat ja valkoiset, ovat omaksuneet tai heidän on täytynyt omaksua yhteiskunnan säännöt ja normit. Walkerin satiiri osuu orjayhteiskunnan ideologiaan ja politiikkaan arkipäiväistämisen kautta, osansa saavat sekä mustat että valkoiset. Walkerin työt alleviivaavat sitä, kuinka orjuuden ideologia on väärää tietoisuutta, harhakuvien, uskomusten ja propagandan värittämää. Ihmiset ovat yhteiskunnan valtaapitävien ohella tuottaneet ja ylläpitäneet sitä keskenään arkisessa toiminnassaan, omassa yhteisössään. Walkerin työt osuvat myös tähän aikaan, jossa aikaa kuvaa sana “välittömästi” eikä aikaa ajattelulle enää ole. Ihmiset ovat pelkkää purutavaraa maailmankaupan rattaistossa.
Walkerin taideteokset paljastavat plantaasielämän mädän luurangon, sokean vallanhalun ja järjestyksen tukahduttavan rinnakkaiselon. Walkerin taide on historiallista kertomusta, tarinoiden arkeologiaa, kertomus yhdestä yksilöä ja yhteiskuntaa koskettaneesta, amerikkalaisesta olemassaolon historiallisesta ajanjaksosta. Ajanjaksosta, joka koskettaa ihmisiä aikojen, tilojen, näkyvän ja näkymättömän leikkauspisteissä edelleen. Yhteiskunta kutsuu yksilöt subjekteiksi. Ihmisen oma tahdonvoima ei kuitenkaan riitä määrittelemään hänen identiteettiään ja asemaansa suhteessa yhteiskuntaan ja toisiin ihmisiin.
Ideologiaan ja sanelupolitiikkaan kuuluu, että sen toiminta ei ole koskaan ristiriidatonta. Walkerin taideteoksissa yhteiskuntapoliittisen tarkastelun lisäksi jännitteisyyttä luo myös ajan ja paikan läsnäolon, oman paikan menettäminen ja se, miten mennä sisään uuteen paikkaan, Afrikasta Amerikkaan, miten kääntää objektiivinen subjektiiviseksi tai subjektiivinen objektiiviseksi, väliset jännitteet.
Afrikkalaisten pakkosiirto ja orjuus Amerikassa on historiallinen väkivaltakertomus ja toisaalta se on elävä maisema tässä ja nyt, se on läsnä ja kiinnittynyt Yhdysvaltoihin lukemattomien kertomusten kautta. Orjan tarinalla on ratkaiseva osansa tämän päivän länsimaisessa yhteiskunnassa ja sitä Walker tuo näkyville.
2 Kahvia, kiitos
Walkerin kerrontaan ja kuvastoon orjuudesta liittyy lukemattomia ääneen lausumattomia ajatuksia ja viestejä, jotka elävät edelleen sitkeässä. Näyttää siltä kuin Walkerille historia olisi nimenomaan asennetta menneisyyttä kohtaan, joka on kohdattava tänään. Hänen taiteessaan estetiikka ja politiikka, yhteiskuntaoppi kulkevat tasavahvoina rinnan ja toistensa ylittäen. Ulkopuolisen on mahdotonta sanoa kumpi on ollut ensin. Yhteiskunnallisuus on töissä niin näkyvillä ja päälle liimattua, että joudun erikseen miettimään, mitä on hänen teostensa taide ja mitä koin ollessani hänen teostensa äärellä; mitä on ylipäätään taide?
Yksi koskettavimmista Walkerin teoksista on hänen mustavalkoinen kömpelö varjonukke-elokuvansa 8 Possible beginnings or: Creation of African – America. Kertomus siitä, kuinka inhimillisestä tragediasta, afrikkalaisten pakkosiirrosta, luodaan uusi yhteiskunta ja työtätekevien ryhmä. Walker liikuttelee itse liikuttavia varjonukkeja. Elokuva on päin vastoin kuin yleensä muut Walkerin teokset kömpelyydessään hyvin herkkä.
Walkerin tekninen virtuositeetti eri taiteen tekniikkojen suhteen voi helposti johtaa ajattelemaan, että tekniikan täydellisyys on ensisijaista hänen työskentelyssään, mutta mielestäni Walker välttää puhtaan tekniikan luoman illuusion ja elämys hänen teostensa äärellä on koskettava ja nousee teosten sisältä.
3 Haluaisitteko hieman maitoa kahviinne?
Kulttuurista sanotaan, että se on yhteisiä merkityksiä. Orjuuteen liittyvien merkitysten historia on monta sukupolvea vanha. Toki merkitykset muuttuvat, mutta ne kantavat historian kertomusta mukanaan. Merkitykset eivät synny tyhjästä. Merkitykset erottavat ja merkitysten kannalta juuri eroilla on väliä. Merkitykset rakentuvat suhteessa toiseen. Merkitykset käyvät dialogia: toinen on merkityksen kannalta olennainen. Toinen on merkityksellinen myös identiteettien rakentumisessa, toisen sulkemisessa pois. Kyseessä on poissulkemisen valtapeli. Toisaalta mielestäni voi hyvin ajatella, että taidenäyttelyssä erojen ja identiteettien problematiikka saa tapahtua vapaasti katsojan päässä. Onhan havainnoiva subjekti oma olemisen ja kokemisen paikkansa.
Historian kertominen ja oman tarinan kertominen on Walkerin taiteilijaidentiteettiä. Walkerin minuus rakentuu orjuuden poissa- ja läsnäolevassa suhteessa johonkin muuhun, toiseen, “todelliseen minään”, joka on sekä paikalla että poissa. Suuri osa tästä poissaolon problematiikasta liittyy Afrikkaan ja poisrepäisyyn sieltä.
Identiteettejä ei varmaankaan ole koodattu geeneihimme, olemme kuitenkin kasvaneet ja meidät on kasvatettu ajattelemaan niin: olen suomalainen, olen afroamerikkalainen jne. Identiteettien sisältö ja merkitykset muotoutuvat niissä tarinoissa, joita kansakunnasta kerrotaan, muistoista, jotka yhdistävät kansakunnan yhteiseen menneisyyteen ja kuvista, joita muistojen nojalla luodaan. Ihmiseen sisältyy monta identiteettiä, esivanhemmista ja saman kylän ihmisistä alkaen. Identiteetin perustana on tällöin yhteisyys.
Toisaalta ihmisen identiteetti muodostuu minän ja yhteiskunnan välisessä vuorovaikutuksessa, dialogissa ihmisen ulkopuolisten kulttuuristen maailmojen ja niiden tarjoamien vaihtoehtoisten, enemmän tai vähemmän määriteltyjen identiteettien kanssa. Identiteetti kutookin näin ihmisen osaksi rakennettaan. Ihminen on representaation tuote.
Alkuperää koskevat myytit ja niiden rakentaminen ovat myös keino ymmärtää omaa kan-sakuntaa ja väline ilmaista identiteettiinsä liittyviä tunteita ja ajatuksia. Orjuus on niitä yhteisiä surun ja ehkä yksittäisiä voitonkin kokemuksia, jotka kuitenkin antavat afroamerikkalaisille identiteetin ja yhteisöllisyyden merkityksen. Kokemuksen, muistojen ja myyttien langat sitovat ihmiset näkymättömin sitein menneisyyteen ja aina Afrikkaan asti. Kotimainen vertauskohde ovat tietenkin luovutetun alueen karjalaiset ja heidän pakkoasuttamisensa.
4 Otankin kaakaota kermavaahdon kera
Walkerin taideteokset liikkuvat kuvien kaksoiskysymyksen äärellä: ensiksikin kysymällä, mikä on hänen kuviensa alkuperä ja totuussisältö ja toiseksi, mikä on niiden päämäärä ja tarkoitus? Walkerhan työstää stereotypioita äärimmilleen: äärimmäisen seksuaalista villiä isopeniksistä, mustaa miestä, typerää valkoihoista plantaasinomistajaa, joka puolestaan halajaa nuorta mustaa naista, ikuisesti hymyilevää ja kumartelevaa mustaa naispalvelijaa jne. Walkerin teokset ovat kuitenkin karikatyyrimäisyydestään huolimatta ja ehkä juuri siksi myös kuvia jokapäiväisestä elämästä plantaaseilla. Afroamerikkalaisten stereotyypit ja ero valkoihoisten amerikkalaisten välillä sitoo amerikkalaisten ja afrikkalaisten historian yhteen samalla kun kuvat paikantavat ja koskettavat ajatuksia ja tunteita siitä ja tästä ajasta ja tulevasta. Kuvien merkitykset ovat jalostuneet ajattomiksi, yhteisiksi kansakunnan identiteetin rakentajiksi hyvässä ja pahassa.
Orjuuden aikaiset rodulliset representaatiot ovat ammentaneet kahdesta pääteemasta. Ensiksikin mustien alempiarvoisesta asemasta ja väitetystä laiskuudesta. Toiseksi mustaihoiset leimattiin villeiksi, alkukantaisiksi, yksinkertaisiksi ja kulttuuriltaan köyhiksi. Siis kaikkea muuta kuin valkoihoista, sitä mistä tiedettiin, sivistystä. Valkoinen, vallankahvasta kiinnipitävä yhteiskunta halusi nähdä ja selittää rodulliset representaatiot luonnollisina, jolloin ne ovat historian tavoittamattomissa, pysyviä ja kiinteitä eikä niihin voisi kajota.
Walkerin stereotyyppien maailma näyttää ja nostaa anonyymeiksi jääneiden henkilöiden arkisen elämän nähtäväksi päivänvaloon. Walker etsii aikakauden, yhteiskunnan ja sivilisaation merkkejä ja oireita tavallisesta jokapäiväisestä elämästä. Toden ja historian fantasmaattinen ulottuvuus on Walkerin teoksissa kuitenkin aina läsnä. Hänen varjokuvansa ovat tavattoman taidokkaita ja varjonukkeanimaatiot kauniin karheita, piirtoheitininstallaatiot hauskoja, viihdyttäviä ja jännittäviä, ja silti nämä kaikki työt ovat merkityksellisiä kertomuksia afroamerikkalaisen yhteisön historiasta.
Kertominen tapahtuu aina nyt, kertomukset tekevät elämästä inhimillisen ja kertominen on aina dialogia. Narratiivinen identiteetti on pysyvän ja muuttuvan suhdetta. Walkerin taideteokset käyvät dialogia eteen ja taaksepäin. Todistus ja fiktio kuuluvat Walkerilla samaan merkitysjärjestelmään. Fiktio kantaa sisällään toden merkkejä, jälkien ja leimojen muodossa. Poeettinen tarina virkataan yhteen historian kertomusten kanssa, syntyy kudelma, joka näyttää meille todellisuuteen kaiverretut arvet ja artifisialismin. Walker tekee historian kertomuksista fiktiivistä, jotta sitä, tätä päivää ja tulevaa voisi ylipäätään ajatella. Walkerin taiteessa esteettisen perustalle rakennetaan yhteiskunnallisen ja esteettisen välinen vuoropuhelu.
Taideteoksen ja taiteen ei tarvitse kuitenkaan kertoa historiallista totuutta mistään, mutta toki ne voivat sen tehdä. Taide ei ole irrallista ja autonomista maailmassa, sillä tapahtuuhan se ajassa ja paikassa, tässä maailmassa, ihmisten välityksellä. Walkerin taideteokset stereotyypittämisen ja regression kertomuksina ovat hänen tapansa kritisoida sosiaalista ja symbolista eriarvoisuutta vastaan, osa Walkerin halua nujertaa se tapa, jolla stereotyypittäminen ylläpitää valtaan liittyvää eriarvoisuutta. Tuoreutta ja rajuutta Walkerin jo ennestään rohkeisiin ja suorasukaisiin teoksiin tuo myös se, että hänen teoksiensa stereotyypit eivät ole vain mustaihoisia, vaan hän stereotyypittää valkoiset yhtälailla, yhtä rankoin vedoin.
Kirjoitaja on visuaalisen kultturin maisteriopiskelija Porin taiteen ja median osasto, Taik
Kirjallisuutta:
Hall Stuart: Identiteetti, suom. ja toim. Mikko Lehtonen ja Juha Herkman,
Vastapaino, Tampere 1999