Jonna Hyry
Aamu Tikkanen
Särö
maalauksia 25.4.–13.5.2012
Galleria Katariina
Pink Twins
Defenestrator
video
Thank you for the Music – Kuinka musiikki meitä liikuttaa, 17.6.2012 asti
Kiasma
Aamu Tikkanen: The Soil (2012, kuva Johanna Kannasmaa)Mikä muuntelee näkyvää todellisuutta, pirstoutuu, venyy monitasoisesti ja liuottaa rajansa maailman kappaleiden heijastuksiin? Vastaus on kuva – jo määritelmällisesti representaatio, mahdollisuus tehdä todellisuutta näkyväksi. Kuva taipuu nykyavantgardessa moneen mediumiin ja tavoitteeseen. Nonfiguratiivinen representaatio on yksi mahdollisuus tavoittaa käsittein selittämättömän aluetta. Nonfiguratiivisen kuvan kommunikatiivisuus saattaa perustua muun muassa värin ja kuvatilan herättämiin mielleyhtymiin niin kutsutun fysionomisen merkitsevyyden kautta.
Fysionominen merkitsevyys perustuu ihmisen psykofyysiseen maailmanhahmotukseen. Keskeinen ajatus fysionomisessa merkitsevyydessä on, että kuvan muotojen tai musiikin äänten ja rytmien tulkinnat pohjautuvat ihmisen fyysisen kokemusmaailman tapahtumiin. Muotojen terävyys, rytmi sekä liikkeen suunta kuvassa herättävät assosiaatioita fyysisiin tuntemuksiin sekä mielentiloihin. Myös maalauspinnan jännitteet saatetaan kokea havaintomaailmassa vaikuttavan painovoiman mukaisesti. Kuvan tekijällä ja katsojalla on eri ruumiit ja yksilölliset muistot ulkoisesta todellisuudesta, mutta maalauksessa erilaiset kokemusmaailmat voivat kohdata yhdistävien kokemusten kautta. Kuvan voidaan sanoa rakentuvan uudelleen katsojan tulkintaprosessissa. Kuvallisten elementtien vaikutusta katsojaan on kuitenkin mahdotonta määritellä yksiselitteisesti, sillä kuvallisten piirteiden tulkintaa määrittävät aina myös kulttuuriset tulkintatottumukset.
Äärimmillään kuva saattaa väistää kaikkia täsmällisesti annettavia merkityksiä, tarjoten ainoastaan tunnistettavien objektien viitteitä, jotka tarkemmin katsottuna jälleen väistävät tyhjentävät merkitykset. Nonfiguratiivisen kuvan kokonaisuus voi muodostua todellisuusviittausten fragmenteista, jotka keskenään luovat jännitteisen kentän. Jännitteet ja niiden rytminen vaihtelu kytkeytyvät ruumiillisiin, tilallisiin ja optisiin muistoihin fyysisessä maailmassa koetusta, joka muuntuu osaksi yksilön tajunnansisältöä. Aamu Tikkanen (s.1980) särkee nonfiguratiivisessa maalauskielessään havainnon pinnan tavoittaakseen jotakin kokemusperäisen tajunnanaineksen muodostumisesta.
The Soil on suhteellisen rauhallinen näkymä, joka avaa luontevasti näyttelykokonaisuuden. Kylmähkö, kirkkaan keltainen taivaaksi sijoittuva alue hehkuu terre verteen ja ruskean sävyihin vivahtavan, kuin keväiseltä maalta vaikuttavan alueen yllä. Sivellintekniikka on elävä, monikerroksinen, ja rakentaa kolmiulotteiselta vaikuttavia muodostelmia tilaan. Ehkä on kuitenkin harhaanjohtavaa puhua sivellintekniikasta, sillä tilallisuus muodostuu paikoin pikemminkin remonttisudin jälkeen viittaavista leveistä ja laajoista, kuitenkin hienostuneista kankaan ylitse vaeltavista otteista. Maalaustekniikka herättää totunnaisesti kysymyksen emootioiden ilmaisemisesta. Kulttuurisissa konventioissa ekspressiivinen maalaustapa yhdistetään kaoottiseksi miellettyyn emootioiden alueeseen, kun taas geometrinen abstraktio liitetään pikemminkin järjen alueeseen. Ekspressiivisyys voi ulottua kuitenkin paljon pelkkiä emootioita laajemmalle todellisuuskokemuksen alueelle.
Aamu Tikkanen: Coil (2012, kuva Johanna Kannasmaa)
Esittävän ylijäämä puhdistetaan maalin materiaalisuuden ja pinnan rytmin vaihtelun tieltä, jotta kuva voisi rakentua uudelleen vastaanotossa. Leaned taivuttaa vihreän kullanhohteiseen sävyyn, johonkin jäljittämättömään asteikon kohtaan, jossa vihreän tavanomainen maanläheisyys väistyy ja sävy leimahtaa ylevään hohkaan. Tilan keskiön tumman syvyyden ja hehkuvan taustan päälle rakentuu elegantti, jotenkin hauras rakennelma, jossa viivankäyttö on erityisen haptista, jopa pastoosia, mutta elävää. Maaliaineen taitetun keltaisen ja vaaleanpunaiseen vivahtavat sävyt luovat odottamatonta kontrastia. Maalausnesteiden käyttö on ylellistä, mutta hienostunutta. Maalauksen materiaalisten ominaisuuksien hyödyntäminen ilmeneekin puhtaimmillaan nonfiguratiivisessa maalauksessa. Tikkasen laajaeleinen maalauksellisuus edellyttää toimiakseen laajaa tilaa. Viimeistään suurehko, monikerroksinen Epicentre räjähtää käsitteiden ulottumattomiin. Mustanpuhuvasta keskiöstään ikään kuin säpälemäisiksi kappaleiksi ja määrittelemättömiksi sävyiksi kohti kuvapinnan reunoja purkautuva ilmestys muodostaa tilaan monitasoisia kerrostumia. Rytmin vaihtelu ja liike toimivat täyteläisesti – satunnaisilta vaikuttavat kuvan elementit muuttuvat keskeisiksi. Näkymä pitää katsojaa otteessaan ja väistää lopullisia tulkintoja, vaikka virittää mielleyhtymiä erilaisiin tunnelmiin.
Tikkanen liikkuu nonfiguratiivisen maalauksen erityisen vaativalla alueella tämäntyyppisen maalauksen muuttujien monilukuisuudesta johtuen. Valmista kaavaa onnistuneelle maalaukselle ei ole, mutta erityisesti maalauksen mediumin ydinkeinoihin pohjautuvan käsitteettömän alueella liikkuvan kerronnan karikotkin pakenevat täsmällistä määrittelyä. Esimerkiksi maalauksen intensiteetti on käsitteisiin hankalasti palautettava ominaisuus, jolla teoksen toimivuutta voidaan kuitenkin arvioida. Density on mahdollisesti kokonaisuuden intensiivisin teos. Vertikaalisen kuvapinnan näkymä keskittää kuin taivaan ja maan väliseen jännitteeseen tiheistä siveltimenvedoista koostuvan kieppuvan muodostelman. Keltaisen, mustan sävyjen ja epävärien jännite lataavat kuvaan tiettyä kiihkeyttä. Kuvapinnan molemmilta sivulaidoilta nousee keskiseen tilaan paiskautuva liike. Näyttelykokonaisuuden ripustuksessa on hienoista epätasaisuutta, jolla on todennäköisesti tavoiteltu rytmiä. Pienten teosten mukanaolo tulisi perustella uskottavammin. 
Aamu Tikkanen: Riddle, 2012On huomattava, että Tikkanen maalaa öljyvärillä, joka edelleen on yksi värin ja mediumin vivahteikkuuden parhaiten mahdollistavia materiaaleja. Materiaalin ja tilan käsittelyn tietty pelottomuus kytkeytyy yhtä välittömään herkkyyteen ja valikoivuuteen. Mediumin omimpiin keinoihin pohjautuvan yksilöllisen kuvakielen kehittäminen suhteellisen varhain ilmentää maalarin synnynnäisiä lahjoja, joita taidekoulutus vaikuttaa hioneen.
Nykymaalauksessa nonfiguratiivisuus vie ajatukset usein orgaaniseen maailmaan, mutta sähköinen kuva saattaa olla luontevampi teknisten ja kineettisten kokemustasojen ilmentäjä. Liikkuvien kojeiden rakentamisella on kineettisessä taiteessa perinteitä jo vuosikymmenien takaa. Uusimpien kuvataiteen muotojen kautta maailmaa tarkastelevat elektronisen musiikin alallakin toimivat Pink Twins (Juha Vehviläinen, s.1978 & Vesa Vehviläinen, s.1974) tarkastelevat Kiasmassa videossaan Defenestrator (2008) liikkuvan nonfiguratiivisen kuvan mahdollisuuksia – saumattomin äänitehostein. Teoksen nimi merkitsee ikkunasta ulos heittämistä. Video alkaa arkkitehtonisen tilan todellisuusilluusiolla, joka sulaa visuaalisiksi massoiksi, uusiutuu ja ikkuna todellisuuteen todellakin avautuu kokonaisvaltaisuuden kokemuksen saavuttamiseksi. Arkkitehtoniset tilat hajoavat ja järjestyvät tiheäksi, ulkoiseen todellisuuteen palautumattomaksi visuaaliseksi massaksi, joka laajalla heijastuspinnalla esitettyinä saa aikaan leijumisen ja lentämisen kokemuksia. Havaintoa manipuloidaan tietokoneavusteisesti näkymien sulautumista, vääristymistä ja vääntyilemistä kuvankulun vaihteluiden rytmiä varsin teknologisen ja teollisen kuuloiseen äänimaisemaan yhdistäen. Kahdeksanminuuttinen video imaisee mukaansa jonkinlaiseen käsitteitä pakenevaan, kiivaasti liikkuvaan rinnakkaistodellisuuteen. Esitystilan ulkopuolella varoitetaan teoksen saattavan altistaa migreeni- tai epilepsiakohtauksille. Jos terveydentilassa ei ole valittamista, niin vääntyilevät ja tilaan absorboivat näkymät hoitavat hermostoa visuaalisen musiikin tavoin – näin moniaistisuus ja fysionominen merkitsevyys toimivat sähköisessä kuvassa.
Elämme hyvin arkisesti informaatioyhteiskunnan aikaa. Nonfiguratiivinen kuva ilmaantui länsimaiseen kuvataiteeseen puhtaassa muodossaan vasta 1900-luvun alussa, mitä voidaan selittää edeltävinä vuosikymmeninä tapahtuneilla laajoilla maailmankuvan muutoksilla tai modernin tieteen ja modernin taiteen vuorovaikutuksella. Nonfiguratiivisen kuvatyypin representaatio tavoittaa todellisuushavainnon rakentumista itsessään. Taiteen kytkös muuttuvaan elinympäristöön on kuitenkin yksi kiinnostavimpia selitysmalleja kuvatyyppien perustavanlaatuisille muutoksille kulttuurissa. Nonfiguratiivisen nykymaalauksen voisi sanoa avaavan tilaa todellisuuskokemuksen tarkastelulle ruumiillisuuden ja inhimillisyyden kautta, vaikka maalauskin väistämättä kantaa syntyajankohtansa kontekstiin liittyviä viittauksia. Kineettisyyden ja teknologisen kokemuksen tarkastelu ovat siirtyneet olemukselliseen mediumiinsa, sähköiseen kuvaan.
Pink Twins: Defenestrator, 2008
Käsitteisiin palautumattomuudessaan nonfiguratiivinen kuva voi mahdollistaa todellisuuden käsitteisiin palautumattoman haltuunoton paitsi orgaanisen todellisuuden alueella, myös teknologisten todellisuuskokemusten tarkastelussa. Teollisessa yhteiskunnassa nonfiguratiivisen maalauksen ikonografia ja kineettinen kuva saattoivat toimia aikakaudelle tyypillisten kokemusten ilmentäjinä – liike, tehokkuus, voimajohdot, uudet kommunikaatiokanavat. Nykyään keskeisempiä välittömästi havaittavia todellisuuskokemuksia elinympäristössä ovat ubiikin teknologian mahdollisuudet ja tietotyö. Kuvallinen representaatio on aiempaa hienovaraisempaa, sillä myös todellisuuskokemuksen käsitteettömän alueet saattavat näyttäytyä aiempaa vaihtelevampina ja vivahteikkaampina.