Arkiston pahin uhka on kaaos

 

1 § Tämä teksti koskee seuraavia arkistonmuodostajia:

    • Titti Miettisen näyttely Minä jäädytän sitä öisin. On pakko., joka oli esillä Huuto-galleriassa tämän vuoden alussa. Eksyin sen pariin oikeastaan sattumalta, kun liikuin koneteknillisen laboratorion liepeillä. Oli iltapäivä, teoksen jääkimpaleet olivat ehtineet muuttua vetisiksi.
    • Galleria Hippolyten tammikuun ajaksi täyttänyt Ulrika Fermin näyttely Ollaan kuin ei oltaiskaan. Suunnittelin vierailua pitkään. Ehdin käydä kolistelemassa Yrjönkadun varren porttiakin. Kun pääsin sisään, jouduin muuttamaan kaikki ennakko-oletukseni. Ne olivat rakentuneet näyttelytiedotteelle ja siinä esiintyvälle valokuvalle, jotka eivät oikeastaan kertoneet paljonkaan Fermin teoskokonaisuudesta.
    • Kävelin tavoistani poiketen Etelärannassa, kun tulin ajatelleeksi, että sivistyneet ihmiset ja kunnon taidehistorioitsijat seuraavat galleriakenttää, joten astuin sisään Galleria Sculptorin tiloihin. Siellä hurmaannuin Riikka Purosen Metamorfoosi -näyttelyn veistoksista ja esinekollaaseista.

 

2 § Teoksessa Arkistot yhteiskunnan toimiva muisti: Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen oppikirja (2006) kirjoittaja yltyy katsomaan nykymenoa suoraan silmiin: ”Moderniin elämäntapaan liittyy nopeatempoisuus ja tietty pinnallisuus. Arkistojen olemus on näille kehityssuunnille vastakkainen. Arkistojen kautta avautuu näkymiä historiaan ja kulttuuriin. Näiden näkymien tarkastelu edellyttää kuitenkin pysähtymistä ja paneutumista. Arkistot avartavat henkistä kokemuspiiriä, mutta niiden hyödyntämiseen ei ole nopeaa oikotietä.” Saman voisi sanoa monestakin asiasta, muun muassa nykytaiteesta.

 

3 § Mark A. Greenen mukaan arkistotyön tavoitteena on asiakirjan syntyprosessin ylittävä merkitys. Siinä ei etsitä lopullisia totuuksia, vaan kulloinkin toimivaa konsensusta. Löydetyn materiaalin installoiminen ja työstäminen ovat kuvataiteen vakiintuneita välineitä. Pelkästään alkuvuonna olen pannut merkille kolme näyttelyä Helsingissä, joissa luodaan tavalla tai toisella suhdetta arkistoon. Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui Titti Miettisen näyttelyssä Minä jäädytän sitä öisin. On pakko. Näyttely rakentui esineinstallaatioista, joissa oli käytetty astioita, huonekaluja, rakennustarvikkeita – ja jäätä.

 

4 § Kuivaustelineet, kengät, tuolit, astiat, tikkaat ja tuulensuojalevyt eivät ole niin kuin asunnoissa tai rakennustyömailla. Ne eivät rekonstruoi miljöitä, eivät esitä oikein mitään muuta kuin esineiden eri asentoja: jotkut ovat päällekkäin, jotkut kumollaan, jotkut sisäkkäin. Installoija seuraa omaa logiikkaansa kuin arkistonhoitaja, joka toteuttaa arvonmääritystä, hankintapolitiikkaa, järjestämistä, kuvailua ynnä muita ammattiinsa kuuluvia tehtäviä ja osallistuu samalla arkiston merkitysten muotoiluun.

 

5 § Huomioni kiinnitti taiteilijan näyttelytiedotteeseen kirjoittama väite, että hänen taideteoksensa syntyvät aina hänen oman kotinsa esineistä. Näyttelyllä on siis eräänlainen vastakappale taiteilijan kotona, josta tietyt esineet puuttuvat. Puute Jin teosmateriaalin Jangille.

    • Jiniä ja jangia ei voi erottaa toisistaan.
    • Jin ja jang ylläpitävät toisiaan.
    • Jin ja jang voivat muuttua toisikseen.

Tyhjät kohdat taiteilijan asunnossa ja niiden merkitykset jäävät katsojalle uskonkappaleiksi. Niihin on pääsy vain taiteilijalla itsellään.

 

6 § Näyttelyn nimi on oikeastaan vastaus näyttelyvieraan kysymykseen: ”Miksi tämä jää ei sula pois?” Taiteilija jäädyttää sitä näyttelyaikojen ulkopuolella, kuinka muutenkaan. Sulavan jään ensimmäinen assosiaatio tänä ilmastonmuutoksen aikana ovat toki napajäätiköt, ikirouta ja nääntyvät jääkarhut. Mistä muustakaan sitä nykypäivänä tekisi taidetta?

 

7 § Sulava jää, jota jäädytetään aina öisin, kun on pakko, luo kuitenkin myös viehättävän metaforan arkistotoimen pyrkimykselle säästää tulevaisuuteen jotain tästä maatuvasta maailmastamme.

 

8 § Jos Miettisen esineinstallaatio muistutti kaiken katoavuudesta ja toi näkyviin nykyhetken kulttuurihistoriaa, varsin erilaisen suhteen arkistoihin loi Galleria Hippolyten täyttänyt Ulrika Fermin näyttely Ollaan kuin ei oltaiskaan.

 

9 § Ferm oli leikannut videoinstallaatioiden kokonaisuuden Pohjois-Irlannin matkailuviranomaisten vuosina 1950–1976 tuottamista mainosfilmeistä. Ne ovat säilyneet yhtenäisenä arkistokokoelmana.

 

10 § Videoissa toistuvat kuvat auringonlaskuista, merenrannasta, kalastuksesta, vihreistä kukkuloista, joiden kiemuraisia teitä pitkin huristelee bussillinen iloisia matkailijoita.

 

11 § Näyttelytiedotteen mukaan teos suhtautuu kriittisesti matkailumainoksen luomaan siloteltuun kuvaan alueesta, jossa Pohjois-Irlannin poliittiset väkivaltaisuudet on häivytetty olemattomiin.

 

12 § Theodore R. Schellenberg kehitti 1950-luvulla tunnetun arvonmääritysmallin, jossa arkistoaineistoa tarkastellaan arvonäkökulmasta käsin. Aineiston primaarinen arvo nousee arkistonmuodostajan omista tarpeista. Sekundaarinen arvo puolestaan liittyy aineiston tutkimukseen.

 

13 § Näyttelyn Ollaan kuin ei oltaiskaan väitetty kriittisyys ei oikeastaan avaudu teoksen äärellä. Siinä käytetyn arkistoaineiston primäärinen arvo on ollut Pohjois-Irlannin markkinointi matkailu- ja sijoituskohteena, ei esimerkiksi journalistinen tiedonvälitys.

 

14 § Arkistoteorian jättiläinen Hilary Jenkinson painotti 1922 ilmestyneessä pääteoksessaan arkistojen puolueettomuutta ja aitoutta. Puolueettomuus ei tarkoita arkistonmuodostajien puolueettomuutta. Päinvastoin. Jenkinsonin näkemyksen mukaan arkistonmuodostajat ajavat omia intressejään. Puolueettomuus tulee kyseeseen vasta aineiston sekundaarisessa käytössä, tutkimuksessa.

 

15 § Minun on vaikea ymmärtää näyttelytiedotteen väitettä filmien valheellisuudesta, koska

    • matkailuviranomaisen toiminnan määrämuotoisuus takaa mainosfilmien aitouden eli lähtökohtaisen luotettavuuden;
    • Ulrika Ferm tuntee arkiston syntyhistorian;
    • taiteilija esittää aineistolle kysymyksiä, jotka ovat irrallisia sen alkuperäisestä tarkoituksesta.

Täten filmit eivät voi kertoa muuta kuin totuuden. Näin ajatteli ainakin Jenkinson.

 

16 § Oikeastaan Fermin installaation syvin suhde arkistoon on teoksen materiaali. Arkisto on näyttelylle niin kuin maalitehdas taululle. Henkistyneemmän matkan arkistointiin löydämmekin Riikka Purosen näyttelyssä Metamorfoosi.

 

17 § Teosten syntytapa on toistettu varmasti useaan kertaan: työskennellessään Pariisin Cité Internationale des Arts -keskuksessa vuonna 2018 Puronen keräsi kaduilta ja kirpputoreilta outoja esineitä. Taiteilija rajasi outojen esineiden valikoimansa pieniin ja metallisiin. Näyttelyssä esineitä varioidaan veistoksen, animaation ja grafiikan keinoin.

 

18 § Arkistollisen postmodernismin puolestapuhuja Terry Cook pitää postmodernismin arkistoajattelua vapauttavana, rakentavana ja innovatiivisuuteen kannustavana voimana.

 

19 § Metamorfoosin ensimmäinen teossarja Pyhä neljä (2019) näyttää esinemäisiä kappaleita erilaisissa muodoissa. 3D-tulostetut teokset on toteutettu pronssiin valettuina miniatyyreina ja veistoksina, joissa yhdistyy eri materiaaleja. Taiteilija on myös tallentanut kappaleiden pinnanmuotoja grafiikanvedoksiksi. Kankaalle vedostut jäljet ovat kuin epäinhimillinen Torinon käärinliina. Lisäksi kappaleisiin voi tutustua näytöllä pyörivänä animaationa, jossa nopein vedoin syntyy luonnos veistoksen hahmosta.

 

20 § Terry Cook korostaa asiakirjojen sisällön sijaan niiden rakennetta sekä kerronnallisia ja prosessimaisia ominaisuuksia. Mikään asiakirja ei ole hallinnollisen toiminnan viaton sivutuote. Asiakirja on konstruoitu tuote, vaikkakin osa tuottamisen prosesseista saattaakin olla tiedostamatonta yhteiskunnallista tai organisatorista käyttäytymistä.

 

21 § Purosen tavassa varioida kappaletta – tehdä jäljennöksiä sen eri piirteistä, tulostaa kopioita erilaisista materiaaleista – ei oikeastaan ole mitään johdonmukaisuutta tai järjestelmällisyyttä. Se on puhtaan sattumanvaraista luomistyötä, joka kummallisella tavalla assosioituu arkistotoimeen.

 

22 § Toinen teossarja Marché aux puces (2019) on aseteltu vitriiniin ja sikäli assosioituu museoihin ja museointiin. Kokonaisuutta lähestyy kuin esihistoriallisten tai antropologisten esineiden kokoelmaa. Kyse on kuitenkin taiteilijan muokkaamista miniatyyreistä, jotka ovat muodostuneet keräilyn, assosiaation ja yhteen liittämisen tuloksena.

 

23 § Mitä ne merkitsevät?

 

24 § Ajatus arkistonhoitajan arkistoa muovaavasta vaikutuksesta on postmoderni. Arkistoissa on potentiaali lukemattomaan määrään kertomuksia, tulkintoja, variaatioita, jotka palvelevat eri tarkoituksia eri aikoina. Asiakirjojen todistusvoimaan liittyvä ulottuvuus, on vain yksi monista.

 

25 § Tarkempia säännöksiä näiden teosten tulkinnasta voi antaa kunkin katsojan mielikuvitus.

 

Katja Raunio

juttusarja esittelee mustekalan vuoden 2018 lopussa toteuttaman PROOSAMUOTOISEN TAIDEKRITIIKIN KIRJOITUSKURSSIN pohjalta syntyneitä tekstejä.
kritiikkisilta-työpajassa etsittiin uusia tapoja kirjoittaa raikkaasti ja kestävästi taiteesta. kurssin Opettajina toimivat FT, estetiikan tutkija Martta Heikkilä ja kriitikko Matti Tuomela.

 

 

Lähteet:

Arkistolaki (831/1994)

Jin ja jang. (29.08.2018). Wikipedia.

Lybeck, J. (2006). Arkistot yhteiskunnan toimiva muisti: Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen oppikirja. Helsinki: Arkistolaitos.

Näyttelyiden tiedotteet

Kuva: Installaatiokuva näyttelystä Titti Miettinen: Minä jäädytän sitä öisin. On pakko. – Asetelma jäästä, vedestä, kodin tavaroista ja rakennustarvikkeista.