19.1.2008 Silvia Hosseini
Leena Nio: ”Reikiä maisemassa” Kuvataideakatemian galleriassa (Kasarmikatu 44) 27.1. asti. Avoinna joka päivä klo 11–18.
Leena Nion ”Reikiä maisemassa” haastaa maisemamaalauksen perinteet ja maiseman katsomisen konventionaaliset tavat.
Leena Nion öljyvärityöt kuvaavat erilaisia maisemia. Taiteilijaa ei kuitenkaan kiinnosta jäljentää sitä, minkälainen maisema on, vaan pohtia, minkälainen on maisemankatsomiskokemus. Minkälaista on katsoa maisemaa unohtaen totutut katsomistavat? Miltä ympäristö näyttää, jos sitä katsoo esim. punaisen otsatukan läpi? Mitä näkyy kuvassa, jossa katse on keskitetty yhteen pisteeseen ja muu sumentuu? Taiteilija kehottaa kuvillaan ajattelemaan totutun logiikan vastaisesti: ei pidä katsoa sitä, mitä pitäisi katsoa, vaan sitä mitä todella näkee.
Nion maalauksissa analyyttisyys ja kokemuksellisuus yhdistyvät raikkaalla tavalla. ”Reikiä maisemassa” kysyy katsojalta: mikä on maisema? Sen ei teosten perusteella tarvitse välttämättä olla perinteisellä tavalla rajattu maisema-alue, se voi olla myös yksityiskohta: sälekaihtimien välistä nähty kaistale puuta, oksanreiästä kirkkaana hohtava nurmi, osa supermarketin ikkunateippauksesta tai reikien läpi näkyvä tausta. Maalaukset kehottavat katsojaa suhtautumaan maisemaan uudella tavalla: ei vain katsomaan, vaan myös havainnoimaan, näkemään ja kokemaan.
Nion mukaan maiseman ja ympäristön maalaamisessa kiehtoo se että maalaus tarjoaa keinon pelkistää ja kärjistää kuvattava kohde. Kyse on ikään kuin leikistä, jossa taiteilija pysäyttää kuvan tavalla, joka ei todellisessa katsomistilanteessa olisi mahdollinen. Todellisuudessa on mahdotonta katsoa lumihiutaleen osumista maahan: se tapahtuu niin nopeasti, ettei tilannetta voi pysäyttää katseen kohteeksi. Maalauksessa tällaiset kuvat sen sijaan ovat mahdollisia. Maalaukseen ikuistuu yksi hetki: maisema, jota ei enää ole.
Useimmat näyttelyn maalaukset käsittelevät maiseman kahta ulottuvuutta, kuvattavan kohteen ja taustan välistä suhdetta. Monet näyttelyn kuvat voi nähdä kahdella tavalla: valaistuksesta, etäisyydestä ja katseen kohdentamisesta riippuen kuvassa voi etualalla olla joko kuvattava kohde tai sen tausta. Kyse on eräänlaisista kaksoiskuvista, joissa on unohdettu maisemamaalauksen perspektiivisäännöt.
Monissa maisemakuvissa pimeys on voimakkaana elementtinä. Pimeys muuttaa maisemaa: yksityiskohdat litistyvät, kun syvänmusta tausta tulee kohti katsojaa. Taiteilijaa kiehtoo se, miten aukot ja tausta, kuvan aineeton osa muuttuu kiinteäksi aineeksi, materiaksi ja varsinaisesta kohteesta tulee taustaa. Siten ”Amazon” -maalauksessa voi nähdä joko sademetsien köynnökset mustaa taivasta vasten tai vastavalossa olevat kuuset vihreää taustaa vasten. Samalla tavalla ”Pääsiäismaisema” on vuorotellen joko ruskealle taustalle asetettu vihreä muna tai oksanreiästä näkyvä maisema.
Nion maalauksissa sisä- ja ulkotilat sekoittuvat hauskalla, yllätyksellisellä ja järjenvastaisella tavalla. ”Kolari” -teoksessa huonekasvi ja ikkunalasin toisella puolella näkyvä autotie ovat päällekkäin: autot näyttävät törmäävän kukkaan, kun edessä ja kaukana oleva on maalauksessa sulautettu samaan katsepintaan. Nio vääristelee syvyysvaikutelmia vaihtelemalla maalin paksuutta ja käyttämällä voimakkaita värikontrasteja, jolloin maalauksiin tulee kolmiulotteisuutta. Teoksessa autotie on maalattu mustalla paksulla maalilla ja kasvi ohuella, kankaan tekstuurin paljastavalla kirkkaalla värillä. Yksityiskohdat ja tausta näyttävät olevan syvyyssuunnassa samalla tasolla.
Näyttelyn teoksissa maalin paksuus vaihtelee niin voimakkaasti, että syntyy veistosmainen efekti. Tekee mieli koskettaa, kuljettaa sormea maalauksen pintaa pitkin, tuntea sen epätasaisuus. Taiteilija kokee, että paksun maalin käyttäminen on kiinnostavaa: joissain teoksissa maali lakkaa olemasta osa kuvaa, se palautuu pelkäksi maaliksi, kuvan tekemisen materiaaliksi. Tämä etäännyttää katsojan hetkittäin maalauksen kuvaamasta kohteesta, mutta teokset eivät silti lakkaa puhuttelemasta, ennemminkin niihin tulee uusia tasoja.
Nion kuvat pakottavat katsojansa fyysiseen liikkeeseen. Katsominen ei riitä: on siristettävä silmiä, astuttava eteen ja taakse, kuljettava teoksen puolelta toiselle. Maalaukset pakottavat katsojan samaan liikkeeseen, jonka taiteilija itse tekee kohteensa ääressä sitä hahmottaessaan ja havainnoidessaan. Tämä tuo kuviin aikaulottuvuuden: katsomistilanne toistaa maalaushetken kokemusta. Tämä synnyttää ajatuksen siitä, että maalauksen tekeminen ja sen katsominen ovat samalla tavalla fyysisiä kokemuksia kuin maisemassa oleminen.
Näyttelyn teosten värit luovat voimakkaita vaikutelmia. ”Ensilumi” -maalauksessa lumi ei ole hentoinen, putoileva hiutale, vaan dynaaminen, voimakas värimassa, joka valuu mustan kaupunkimaiseman ylle. Värit ovat sähköiset, ne korostavat sitä, että valaistus voi muuttaa maisemaa rajullakin tavalla.
Rohkeiden värivalintojen lisäksi taiteilija hallitsee myös pastellinkevyen estetiikan, joka muuttaa kuvattavan kohteensa luonteen: supermarketin ikkunateippausten muovisista omenista tulee Nion käsittelyssä herkullisia, trooppisia hedelmiä. Niolla onkin kyky kuvata arkista ja tavanomaista esteettisesti miellyttävällä tavalla.
Osa maalauksista tuntuu rakentuvan assosiaatioiden varaan. Ne käsittelevät maiseman synnyttämiä mielikuvia. Teossarjan ”Mahtava lumisade” ensimmäisessä kuvassa näkyy ensilumen kosketus maahan. Se on synnyttänyt mielikuvan suuresta lumipallosta, joka on kuvattu toisessa kuvassa ihmiskäsien välissä. Assosiaation kautta suuri lumipallo on sarjan kolmannessa maalauksessa muuttunut keilapalloksi. Näyttelyn ripustus on toteutettu siten, että osa teoksista muodostaa pareja tai sarjoja, jolloin katsoja voi rakentaa töiden välille omiin assosiaatioihinsa perustuvaa logiikkaa.
Assosiaatiota syntyy myös kokoelma-aiheisista maalauksista, jotka kuvaavat toisaalta symmetrisesti ja säännönmukaisesti, toisaalta kurittomiin eroihin nojaten perhos- tai hyönteiskokoelmaa. Kuvissa on katsomistavasta riippuen neutraalia taustaa vasten asetettuja hyönteisiä tai sitten perhosen muotoisilla rei’illä koristeltu verho. Oikeastaan kuviin ei ole maalattukaan perhosia: työt on tehty siten, että mustan pohjavärin päälle on maalattu pinta, johon on jäänyt hyönteisen muotoisia reikiä. Maalauksissa kuvauksen kohteena on jälleen tausta, jossa yksityiskohdat ovat ikään kuin sattumalta. Lopputulos muistuttaa mustetahratestiä, jonka kuvioista syntyy erilaisia mielikuvia.