Irmeli Hautamäki
Kun olin lapsi, mustalaiset eli ns. romaniväestöön kuuluvat henkilöt kiersivät talosta taloon kerjäämässä. Kotonani väiteltiin siitä, pitääkö heitä auttaa vai ei. Työtätekevä isäni oli kriittinen, karjalaisevakon kohtalon kokenut äitini oli hyväsydämisempi. Kerran jouduin lapsena todistajaksi romanitytön yrittäessä varkautta kotonani sillä aikaa kun äitini etsi jotakin romaneille annettavaa.
Viikko sitten kävelin Helsingissä Aleksanterinkatua Romaniasta tulleen kerjäläisen ohi. Seurassani ollut parikymppinen mies pani merkille, että kerjäläisellä oli jalassaan uudet sadan euron lenkkarit. Nuori mies on näissä asioissa tarkka, sillä hän haaveilee lenkkareista itsekin, eikä hänellä ole varaa ostaa niitä. Aleksin vilinässä mietimme pari sekuntia kerjäläisongelmaa. Onko kerjääminen Aleksilla tuottoisakin bisnes vai oliko kenkäkaupan myyjän silmä välttänyt?
Kerjäläisiä näkyy täällä Jyväskylässäkin vilkkaan kävelykadun varrella. He ovat säännöllisesti naisia, nuoria tai vanhoja. Säälittävinä myttyinä he kyyhöttävät yksin ja kylmissään kivisellä kadulla. Joskus olen nähnyt Jyväskylän Kauppakadulla myös pieniä romanimiesten ryhmiä harmonikkaa soittamassa. Minulle on syntynyt vaikutelma, että kerjäläisillä on jonkinlainen työnjako. Naiset tekevät alhaisen ja likaisen työn ja miehet tekevät kivemman ja kunniallisemman työn ja keräävät hedelmät.
Kulkiessani kuukausi sitten Helsingin Esplanadin puistossa kiinnitin huomiota siihen, että sama romanimiesten ryhmä istui puiston penkillä ruokailemassa. Tämä toistui usean päivän ajan. Puistossa he olivat turvassa ja huomaamattomia. Puistossa syöminenhän kuuluu suomalaisten uusiin mukaviin tottumuksiin. Tämän romanimiekkosetkin olivat äkänneet. Arvelin, että klaanin naiset tekivät työtään parin korttelin päässä.
Olen aina viime kesään asti ajatellut, kuten varmaan moni muukin, että koska köyhiä on niin heillä on oikeus kerjätä, jos muuta vaihtoehtoa ei ole. Ulkomailla olen nähnyt näyttäviä kerjäysperformanssejakin. Kerrankin eräs mies oli riisunut yläruumiinsa paljaaksi ja polvistunut vesisateeseen rukousasentoon. Hän ei rukoillut pää painettuna, vaan pää ja kädet kohotettuna dramaattisesti kohti taivasta. Tämä tapahtui Lissabonissa keskellä jalankulkuväylää, ei missään kadunkulmassa. Mies oli jähmettynyt liikkumattomaksi kuin performanssitaiteilija ikään.
Pariisin metron kerjäläiset ovat luoneet oman kerjäystaiteensa alalajeineen. On kovaa vaatimusta ja syyttelyä käyttävää argumentatiivista kerjäämistä, jonka tarkoitus on vedota ranskalaisten kartesiolaiseen älyyn. Ja on ollut tanssiaskelin esitettyä henkevää kerjäysperformanssia. Maassa maan tavalla tässäkin asiassa. Amerikkalaiset mustat ovat taas lipeviä ja kohteliaita kerjääjiä, he vetoavat mielellään uskontoon. God bless you he heittävät kadulla kulkijoiden perään.
Eräs viime kesänä Jyväskylän kävelykadulla sattunut välikohtaus kuitenkin hätkähdytti ja antoi uutta ajateltavaa. En ole juuri nähnyt lapsia kaduilla, mutta silloin eräs kerjäläisnainen oli liikkeellä noin viisivuotiaan poikansa kanssa. Hän yritti häätää poikaa hieman syrjemmälle, sillä varmaan hän tiesi, että viranomaiset ottavat lapset huostaan. Poika pelleili ja kujeili herättäen kiusallista huomiota. Jonkun ajan kuluttua samainen äiti oli poistumassa paikalta sättien poikaa kovaäänisesti, retuuttaen ja lyöden häntä. Sättiminen tapahtui kielellä, jota kukaan ei ymmärtänyt, mutta tarkoituksesta ei ollut epäilystäkään ja sitä jatkui pitkään. Nainen ei välittänyt enää mistään. Tämä sai ajattelemaan, että täällä olevien kerjäläisten toiminnassa on näkymätön puolensa, jossa vahvemmat pakottavat ja käyttävät hyväksi heikompia. Kerjuuporukalla on johtajansa ja hierarkiansa, heillä on majapaikat, josta he lähtevät kaduille.
Asunnottomat ihmiset ovat kokonaan toinen luku. Helsingin seudulla heitä sanotaan olevan noin 5000, saman verran kuin aurinkoisessa San Franciscossa. Pääkaupunkiseudun asunnottomat ovat näkymätön ryhmä, he majailevat metsissä tai talojen rappukäytävissä. Kaliforniassa he ovat näkyvillä, mutta heillä ei ole yleensä voimia tai halua kerjätä. Illan tullen he raahautuvat tavaroineen kaupungin keskeisille paikoille nukkumaan. Syksyisin öiden kylmetessä heistä puhutaan yleensä paljon tiedotusvälineissä. Monet ohikulkijat antavat heille silloin ruokaa.