Taava Koskinen
Syksyn korvalla Helsingissä nähtiin sattumalta samanaikaisesti kaksi näyttelyä, joissa oli hämmästyttävän monia keskinäisiä paralleeleja. Henna Pohjola ja brittiläinen Chantal Joffe käsittelevät taiteessaan identiteettejä ja sukupuolirooleja voimakkaalla otteella. Kummallakin on kahdeksanvuotias tytär keskeisenä inspiraation lähteenä ja kummankin isä on läsnä nähdyissä teoksissa. Visuaalisesti he ovat erilaisia mutta muun lisäksi yhteistä heille on omaehtoinen toiminta, myös ajattelussaan.
Henna Pohjolan (s.1976) teosten lähtökohtana on himo, ilo, seksuaalisuus ja yleinen elämänhalu. Visuaalinen runsaudenpaljous on täynnä detaljeja, jotka ovat usein samanaikaisesti sekä humoristisia että provokatiivisia. Myös tekninen ja materiaalinen runsaus on poikkeuksellista: käytössä ovat betonivalu, kivilitografia, lyijykynä, akryyli ja akryylimassa, silikoni, polyuretaani, kirpputoreilta löydetyt oudot ja hullunkuriset esineet ja vielä taikataikina, suolasta, vedestä ja vehnäjauhosta valmistettu muovailuun soveltuva massa. Galleria Heinon näyttelykokonaisuus on kuitenkin hallittu.
Aloitamme kakuista, sillä näyttelyn keskiössä on valkoisen ja pinkin sävyinen, taikataikinaruusukkeilla koristeltu kerroskakkuinstallaatio Marry me. Kerroskakun huippua koristaa ultranaisellinen mamsellityylinen sylikoira. ”Leipominen, kuorrutteet ja kakut liittyvät naisena olemisen historialliseen perimään”, Pohjola pohtii. ”Ne rinnastuvat myös lapsuuteen ja aiheuttavat yleensä välittömän iloisuuden tunteen ihmisissä.” Henna Pohjola hyödyntää taiteessaan monipuolista muuta työkokemustaan leipurina, juhlasuunnittelijana, somistajana, stailistina ja graafisena suunnittelijana.
Pinkin käyttö värielementtinä rinnastuu paitsi söpöilevään pikkutyttöyteen myös symbolisesti homoseksuaalisuuteen, jota Pohjola teoksissaan myös käsittelee. Teoksissa on vaikutteita pornografiasta, mutta ne ilmenevät jonkinlaisena iloisena pornona. Sen sijaan taiteilija vastustaa ”synkistelyn pornoa”. ”Tarkoitan sillä tietynlaista melankolian yliarvostusta suomalaisessa taiteessa”; hän selittää. Pohjola on kotoisin Varkaudesta, ja tämänkertaisen kattauksen nimi onkin savolaisittain Rööhtäse välillä eli röyhtäise välillä, jolla hän tarkoittaa pääsyä ulos taiteen tekemiseen liittyvästä subjektiivisesta synkistelystä positiiviseen asenteeseen ja huolettomaan ilotteluun.
Pohjolan työskentelyä voi luonnehtia jonkinlaiseksi käsitteelliseksi käsityöläisyydeksi sikäli, että sisällöt ovat ajateltuja mutta toteutus vaatii teknisiä taitoja. Kädenjälki on pedanttia ja taitavaa ja taiteilija sanookin, että haluaa nähdä työn jäljen valmiissa teoksessa. Sen pitää palvella sisältöä niin, ettei sitä tarvitse erikseen vaikkapa akateemisin apuvälinein selitellä. Teoksen pitää pystyä puhumaan puolestaan.
Henna Pohjola vierastaa kaikenlaista taiteen ja taiteilijoiden kategorisointia. ”Minua on nimitelty ”kyrpämaalariksi”; hän kertoo. ”Feminismi on varmasti työskentelyssäni pohjavire, mutta en halua tulla kategorisoiduksi johonkin yhteen asiaan”, taiteilija sanoo. Pohjola on kuitenkin oivallisen laajasti onnistunut nostamaan ruumiillisuuden, naiseuden, naisellisten turhamaisuustarvikkeiden symbolisen käsittelyn sekä kotiin ja perhepiiriin liittyvät asiat taiteellisen haltuunoton kohteiksi – huumorin lisäksi joskus hieman surrealistisessakin hengessä. Perhepiirissä suurin inspiraatiolähde Pohjolalle on 8-vuotias tytär Frida. ”Frida on tuonut uskallusta heittäytyä lapsenomaisesti asioihin. Peilaan itseäni hänen kauttaan omaan lapsuuteeni”, Pohjola pohtii. Hiljattain menehtynyt isä sen sijaan on poissaolevasti läsnä hänelle omistetussa teoksessa I love you.
Lontoolainen kuvataiteilija Chantal Joffe (s.1969) on tehnyt nimen joko anonyymien tai tunnettujen henkilöiden muotokuvaajana ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja, mutta Suomessa tai ylipäätään Pohjoismaissa hän on ensimmäistä kertaa. Joffella on menninkäismäinen hieman pyöreä olemus ja lämmin intensiivinen katse. Hän kertookin heti alussa ihmisten tarkkailun olevan intohimonsa, jota hän harrastaa usein salaa. Haastattelija tosin aistii olevansa tarkkailussa, mutta hyvin ystävällisessä.
Galerie Forsblomin näyttelyn nimi The Hard Winter viittaa Joffen mukaan tilanteeseen, jossa teokset syntyivät, menneeseen talveen jolloin hänen isänsä oli vakavasti sairas. Isä ei kuitenkaan ole visuaalisesti läsnä teoksissa, koska Joffe maalaa lähes yksinomaan naisia. Raskas talvi on ollut kuitenkin tuottelias, sillä näyttelyssä on esillä lähes 30 teosta. ”Maalaan nopeasti”, Joffe kuittaa. Tämä ei näy työnjäljessä, joka on poptaidemaista, pelkistävää ja kaksiulotteista, varsin staattista mutta tunnelmiltaan intensiivistä. Teokset ovat hillityn koloristisia, värillä on tärkeä merkitys.
”Käyn hyvin usein muotinäytöksissä hakemassa ideoita”, Joffe sanoo selittäen näin pophenkisyyttä. Hän on maalannut mm. Kate Mossin muotokuvan ja Stella McCartney kerää hänen taidettaan. Myös McCartneyn tyttärien muotokuvat ovat hänen kädenjälkeään. ”Mutta muotimaailma on varsin primitiivinen kulttuuri, joka ensin kohottaa mallit korkealle ja heittää sitten pois, myös kaikkein parhaat. Kauneus ui hämmentävässä virrassa, johon voi upota”; Joffe luonnehtii. ”Olen myös muotilehtien suurkuluttaja. Niistä poimin usein valokuvia lähtökohdaksi teokselle.” Öljymaalausten lisäksi näyttelyssä on kollaaseja, joissa jo öljymaalauksissa läsnä oleva kaksiulotteisuus ja leikemäisyys korostuvat.
Joffen maalaamissa valokuvamallien kasvonpiirteissä on paitsi voimakasta tyylittelyä myös jotain perustavasti outoa sen lisäksi että he ovat enemmän tai vähemmän anorektisia. ”En ole kiinnostunut täydellisyydestä tai klassisesta kauneudesta”, Joffe selittää. Mallien ilmeet ovat surumielisiä, hymyjä ei tässä otannassa näy. Mutta maalauksista huokuu persoonallisuutta aivan eri tavoin kuin muotikuvista. Tarkkailun ansiotako? ”Mukana täytyy olla empatiaa, kun heitä maalaa. Siinä mielessä minulla on feministinen agenda, että haluaisin maalauksillani ehkäistä syömishäiriöitä ja identiteettiongelmia. Mutta on vaikea maalata jotain sellaista, mitä ei itse ole.”
Itsestään Joffe maalaa alastonmuotokuvia, joiden ote on ekspressiivisempi kuin useimmissa muissa teoksissa ja myös vartalolle aika armoton. Toisaalta niihin sisältyy myös huumoria, jonka mukana teoksiin tulee omanlaistaan itsehyväksyntää, jota hän pitää elämässä tärkeänä muutenkin. ”Tyttäreni Esme oli aiemmin hyvin innostunut poseeraamaan mallina ilman vaatteitakin, mutta nyt hän on tullut kovin kriittiseksi työskentelyäni kohtaan”; Joffe sanoo.
Keskustelu kääntyy nyt lapsiin kohdistuviin ulkonäköpaineisiin, suomalaisten naisten asemaan, historiaan ja mytologioihin. Huomaan muuttuneeni haastattelijasta haastateltavaksi, Joffe ei ole ainoastaan intensiivinen tarkkailija vaan myös intensiivinen, hetkeen tarttuva tiedonhankkija. Lopuksi hän kertoo aktivismistaan feministisessä verkostossa, jossa toimii kuvataiteilijoiden ja taideopettajien lisäksi kirjoittajia, elokuvantekijöitä ja runoilijoita sekä esittää rekrytointikysymyksen:
”Haluaisitko ryhtyä ensimmäiseksi pohjoismaalaiseksi jäseneksemme?”
Haluaisinpa hyvinkin.
Henna Pohjolan näyttely oli Galleria Heinossa 10.8.-8.9.2013
Chantal Joffen näyttely oli Galerie Forsblomilla 30.8.-22.9.2013.