5.7.2007 Pirkko Holmberg
Kesä on siis tullut ja taiteen harrastajat siirtyneet kesämökkipaikkakunnille tarkkailemaan paikallista tarjontaa. Turku on kakkostukikohtani, mutta samalla kyseinen kaupunki toimii myös hyvänä esimerkkinä maamme taiteen ja kulttuurin tilasta. Tulevalla EU:n kulttuuripääkaupungilla 2011 on monenlaisia uskottavuusongelmia. Kuvataiteilijoille ei ole riittänyt tarpeeksi työtiloja. Ammattikorkeakoulun alaisuudessa toimivaa Taideakatemiaa uhkaavat lomautukset ja jatkuva alasajo. Vaikka taidegalleriakenttä vaikuttaa sopivan pieneltä yleisömäärään nähden, ongelmat eivät voi jättää koskettamatta sitäkin. Eräänä oireena voisi nähdä sen, että esillä olleet taiteilijat katselmukseni ajankohtana kesäkuun puolivälissä olivat hyvin suuressa määrin muualta kuin Turusta.
Turun Taidegraafikoiden Galleria Joellalla Läntisellä rantakadulla vaikuttaisi pyyhkivän hyvin. Kävijämäärät ovat lähennelleet viittäsataa kuukaudessa ja sinne on saatu yleisesti ottaen kiinnostavia näyttelyitä. 25.6. asti siellä oli tosin vierailemassa Jyväskylän grafiikkakeskuksen näyttely, jonka työt olivat perinteisiä, taitavia ja taatusti seinälle sopivia, mutta vailla suurempia kohokohtia. Ulla Virran tanssilliset ja eloisat kuvat osoittivat väripuupiirroksen tekotaidon elävän Keski-Suomen seuduilla. Elli Mannisen töissä primitiivisellä tavalla abstraktien kuvioiden päällekkäisyys ja värit toimivat. Silmiä hämäsivät eniten Naoji Ishiyaman mustavalkoiset ja taidokkaat kuvat, joissa maisemat ja esineet solmivat vaikeasti eriteltäviä yhdistelmiä.
Lempigalleriani Turussa, Kaskenkadun Galleria Ama oli sulkenut ovensa kesäloman ajaksi eli 5.7. asti. Nanna Suden maalaukset eivät hiljattaisessa näyttelyssä mahtuneet ovesta sisään ja ne piti vaihtaa pienempiin. Ama laajentaa syksyllä toimintaansa Turun lisäksi Helsinkiin, jossa se kykenee järjestämään uusia, entistä tasokkaampia näyttelyitä.
Galleria Nefret on muuttanut pariinkin otteeseen ja sijaitsee nyt samassa korttelissa elokuvateatteri Julian kanssa, Eerikinkadulla. Tällä kertaa siellä on luotettu Teemu Mäkeen, jonka töitä on esillä myös Ars Novan tämänkesäisessä biennaalissa. Näyttelykokonaisuus (1.7. asti) koostuu verkkokalvoja revittelevistä henkilökohtaisista ja väkivaltaisista muotokuvamaalauksista, yksityiskohtaisista tussipiirroksista ja valokuvista. Mäen tuotantoa on tällä sivustolla käsitelty hiljattain, joten en puutu siihen nyt tarkemmin.
Galleria B Aninkaistenkadulla muistuttaa toiminta-ajatukseltaan hyvin paljon Helsingin Myymälä2:ta ja hiukan samaa porukkaa on pyörinyt senkin taustalla. Katutasosta alas laskeutuvissa tiloissa pidetään pientä kauppaa, josta saa ostaa mm. kirjoja, vaatteita ja artesaanituotteita. Meininki on kuitenkin söpöä, tyttömäisempää eikä niin skeittihenkistä kuin Myymälä2:ssa. 17.6. asti esillä oli Turun Taideakatemiassa opiskelevien Noora Isoeskelin ja Anna Törrösen töitä. Isoeskelin näyttelykokonaisuus oli nimetty yhden teoksen, ”I love you deer”, mukaan. Nimen sopivuutta ja kuvaavuutta olisi ehkä voinut harkita tarkemmin. Amerikka ja 50-luku olivat mukana kangastelevia teemoja: seinämaalauksesta erotti kukkia ja puutalon, vanhoja valokuvia ja maalausjälkeä yhdistelevistä maalauksista esim. Maailmanlopun kuorossa erotti laulavia koulupoikia. Videoteoksessa ”Would you change it if you could?” menneisyyden kaitafilmit oli pantu pyörimään takaperin. Toista huonetta piti vallassaan Anna Törrösen ”Putoaminen”. Törrönen ilmaisee kommentoivansa nykyaikaa syvältä sisältään, mihin oleskelu entisen Jugoslavian kriisialueilla oli antanut hänelle oivan mahdollisuuden. Muistiinpanot, muistot, olennot ja suttuinen maalausjälki oli kaikki tuotu seinään ehkä … hieman liiankin suttuisena kokonaisuutena.
Turun taiteilijaseuran Galleria Justissa Vanhalla suurtorilla oli myös vieraileva näyttely, kuinka ollakaan, Helsingin suunnalta. Akashapushpa eli Liisa Haverila, Eija Keskinen ja Nella Keskisarja olivat panneet näyttelyn pystyyn teemalla Pyhä sydän (1.7. asti). Tekstiilien ja paperin käyttäjänä harjaantunut Akashapushpa oli luonut näyttelyn sydämen ripustamalla punertavien suitsuketikkujen ryteikön hohtelevalla samettikankaalla peitetyn pylvään ylle. Vesivärimaalaukset säestivät tätä pysähtymispaikkaa sen pyrkimyksessä kohti henkisyyttä. Hieno kokemus oli myös Eija Keskisen ”Sense of sentiment”. Sen mustavalkoisissa valokuvissa kahdeksan erilaista ja eri-ikäistä miestä pohtii suhdettaan punaisiin kukkiin. Teokseen kuuluvat myös kakluunista pursuavat punaiset muoviruusut, jotka pakottavat meidätkin ottamaan kantaa hurmion kohtaamiseen arkipäiväisessä tilanteessa. Sanoisin tämän teoksen olleen kierrokseni parasta antia.