30.05.2017
Mustekalan toimitus pyysi Kimmo Modigia valitsemaan itse kriitikon omalle näyttelylleen. Hän valitsi ystävänsä Ilkka Koskisen.
Kimmo Modig
Social Anxiety Matrix 2, 2016
Kimmo Modig pyysi minua kirjoittamaan kritiikin hänen näyttelystään kun totesin, että hänen taidettaan lienee helpompi ymmärtää, jos hänet tuntee yksityishenkilönä kahdenkymmenen vuoden ajalta. Lupasin kirjoittaa tämän, vaikka minulla ei ole tällaiseen yhtään aikaa eikä mitään kokemusta julkisesta kirjoittamisesta enkä seuraa tämän sortin kulttuurielämää yhtään.
Mielestäni Kimmon näyttely HAMin galleriassa on tekstiseikkailu hänen ajatusmaailmaansa, jossa hän valaisee suhdettaan taiteilijana olemiseen. Tekstit ovat välittömiä ja rehellisiä. Niistä syntyy kuva, joissa Kimmo on riisunut kaiken turhan pois ja jättänyt jäljelle vain taiteen idean. Osa näyttelyn teksteistä on kirjoitettu nopeasti ja sotkuisesti (hän on vasenkätinen), mutta kuitenkin jäljelle jäävä idea on väkevänä ja kirkkaana läsnä. Teokset nostattivat mieleeni kuvia japanilaisten zen-mestarien piirroksista, joissa he ovat maalanneet virtaavaa vettä, putoavaa kirsikanlehteä tai lentävää lintua. Teksteistä käy ilmi Kimmon avoimuus työstään. Hän riisuu taiteilijamyyttiä monilta osin ja esittää ajatuksia kuten että kaikki taiteilijat ovat duunareita halusivatpa he sitä tai ei, ja että kuka tahansa voisi laittaa tekstejä seinälle ja määritellä sen taiteeksi, mutta koska hänellä on taiteen maisterin paperit, se on hänelle sallitumpaa kuin esimerkiksi minulle.
Kimmo on vuosien saatossa tullut positiivisemmaksi. Havaitsin sen näyttelyn teksteistä ja kun muistelen kokemaamme aikaa. Aiemmin hänellä oli sekopäisen kauhukakaran asennetta rutkasti enemmän ja hän haki shokkiarvoa ja konfliktia omalla olemuksellaan ja käytöksellään. Hyökkäys oli hänen paras puolustuksensa. Läheisenä ihmisenä koen, että hän on rakentanut rajaa yksityishenkilönsä ja taiteilijahenkilönsä välille ja pystyy nyt olemaan positiivisempi ja malttavaisemmin odottamaan toisen henkilön aloitetta, koska hänen yksityinen puolensa on ikään kuin suojassa ilman turhaa hyökkäilyä. Samalla hänen taiteensa valokeila on kääntynyt tutkimaan häntä itseään. Toisin sanoen hän on aikuistunut. Toisaalta kaipaan häneltä sellaista viiltävän vittuilevaa analyysiä itsestäni ja muistakin, mutta ymmärrän toki, että on helpompaa tehdä yhteistyötä ilman tarpeetonta kusipään leimaa.
Ehkäpä Hasan & Partnersin aulassa oleva nelikenttäjuliste on jäännös vittuilevasta analyysistä. Siellä juliste kysyy minulta “why did you come?” Kysymys tuntuu liian suoralta. Nolottaa vastata. Yhdessä kulmassa on kohta “I need to be here”. Tunnen oloni vääräksi Eiralaisen mainostoimiston aulassa. Vai onko tämä Punavuorta? Mutta minun pitää olla täällä. Sosiaalinen paine. Kaverin näyttely. Lupasin kirjoittaa jotain johonkin. Vastuu painaa. Tulen hiomasta venettäni, minulla on likaiset vaatteet, huono olla näin tässä. Ihminen harmaassa puvussa kulkee tilassa. Hän on töissä täällä. Tervehdin häntä. Hän nyökkää. Kimmo kertoi että täällä on jääkaappi jossa on aina limpsaa. Mieleni alkaa tehdä viilentäviä kesäjuomia. Toinen juliste on kirje Kimmon kreikkalaiselle ystävälle Georges Jacoteylle. Olemme kavereiden kesken naureskelleet Kimmon ja Georgesin olevan kuin kaksi marjaa. Kirje on hyvin herkkä ja intiimi. Minua nolottaa lisää. Luen kirjeen toisen kerran. Tuntuu tirkistelyltä. En tiennyt että koet hänet noin. Vielä kaksi muuta julistetta. Toisesta Kimmo lähetti minulle kuvan puhelimeeni kun se oli valmis. Ympyrämuotoon kirjoitettu lause. Puhelimen näytöltä etsin pitkään lauseen alkua, julisteesta se löytyi helpommin. Luen lauseen muutamaan kertaan. Onko tämä viesti minulle vai Georgesille? Mietin sitä kuuluisaa piipputaulua. Tunnustetaanko täällä nyt jotain suurta ja salattua? Tämä on henkilökohtaisempi. Helpompaa ymmärtää kuin tekstejä seinällä. Jotenkin Kimmo on näissä enemmän läsnä kuin HAMin papereissa. Äh, viimeinen on nelikenttä taiteilijoista ja heidän töistään. Ajatukseni ovat niin syvällä Georgesin ja Kimmon suhteen että tämä rikkoo kokonaisuuden. Unohdan olla häpeissäni kun katson viimeistä julistetta. Menen Nesteelle ja ostan kolaa. Kylmä kevät on vaihtunut lämpimämpiin ilmoihin. Olen hionut veneen kyljen hyväksi. Pian alkaa olla lakkauskelit.
Ilkka Koskinen
Kuva: Kimmo Modig
________
Kimmo Modig: Siksikö olen paperia
HAM-galleria
28.4.2017 – 11.6.2017
edit. 31.05.2017. Tekstin alkuun lisätty huomautus kritiikin taustatyöstä.