Lokakuun viimeisellä viikolla Suomen venäläisen kirjallisuuden ystäville tarjottiin herkkua, kun kirjailija ja Pietarin PEN-järjestön johtaja Jelena Tšižova (s. 1957) saapui maahan luentokiertueelle. Onni on sekin, että hänen tuotantoaan löytyy viimein suomennettuna. Venäjän Booker-palkinnon saanut romaani Naisten aika (Время женщин, 2009) on hiljattain ilmestynyt Kirsti Eran käännöksenä. Luin kirjan, vaikutuin ja kävin kuuntelemassa Venäläisen kirjallisuuden seuran järjestämän Tšižovan haastattelun Rikhardinkadun kirjastossa viime maanantaina.
Kirjoitan tätä blogia rivilukijan ja innokkaan venäjän kielen harrastelijan näkökulmasta. En ole lukenut Tšižovan muita teoksia enkä liioin ole perehtynyt hänen tuotantoonsa alkukielellä. En ole venäläisen kirjallisuuden tai kulttuurihistorian asiantuntija. Teoksen kirjallisuustieteellinen ja -historiallinen sekä kulttuurintutkimuksellinen analyysi jääköön heille.
Naisten aika -romaani vie lukijansa 1960-luvun vaihteen Leningradiin, jossa nuori tehdastyöläinen synnyttää aviottoman lapsen ja muuttaa kolmen mummon kansoittamaan kommunalkaan. Teos on nimensä mukaisesti kirja toisesta sukupuolesta. Siinä toimii, syntyy ja kuolee viisi naista, jotka tasapainottelevat neuvostojärjestelmässä parhaansa mukaan. Länsimaisen feministin silmin romaanin ydinsanoma paljastuu naisten välisissä verkostoissa. Kommunalkan Glikeria, Ariadna, Jevdokia, Antonina ja Suzanna suojelevat toinen toisiaan totalitaristisen yhteiskunnan tirkistelyltä. Kotilieden ääreen muodostuu vastarintasolu, jossa puolustetaan omaa perheyhteisöä virallista järjestelmää vastaan.
Kuitenkin kirjailija itse korostaa, että romaani kertoo ensisijaisesti neuvostotodellisuudesta, ei naisista. Tšižova ei halua määritellä itseään feministiksi. Naisten aika -romaanissa hänen kimmokkeenaan on kuulemma ollut kansantieteilijä Vladimir Proppin (1895–1970) satututkimus. Tšižova on omien sanojensa mukaan halunnut teoksessaan tarkastella sitä, miten venäläisiä kansansatuja käytettiin neuvostokulttuurissa. Sadut näkyvätkin teoksessa sekä konkreettisesti että kerronnallisina ratkaisuina. Yhtäältä kuullaan, kuinka mummot lausuvat satukatkelmia ääneen. Toisaalta romaanissa kerrotut sukutarinat saavat ajoittain unenomaisia, jopa painajaismaisia piirteitä.
Satunäkökulma avaa lukijalle uusia tulkintamahdollisuuksia romaanissa kuvattuun keisariajan ja neuvostovallan, menneen ja nykyisen jännitteeseen. Tšižovan fiktio on Naisten aika -teoksessa arjen historiaa, jota kerrotaan perunankuorinnan ja teenkeiton lomassa yhteisasunnon keittiössä. Esimerkiksi romaanin kolmen babushkan elämäntarinat hahmottuvat pala palalta pitkin matkaa, eivät yhtenäisinä tai kronologisesti etenevinä kertomuksina. Vähintään yhtä tärkeää kuin se, mitä romaanissa paljastetaan, on se, mitä jätetään sanomatta. Onhan kysymys ihmisistä, jotka elävät totalitaristisessa diktatuurissa.
Tšižova on saanut uransa aikana lempinimen ”Pietarin Mnemosyne”, eikä syyttä. Kuten kirjailijaa haastatellut kriitikko ja kääntäjä Kristina Rotkirch toi esille, 1960-luvun Leningradin jokapäiväisen elämän kuvaus on millintarkasti rakennettu. Naisten aika -romaanissa vaikuttavat vahvasti kirjailijan omat lapsuuskokemukset sekä perhehistoria. Glikeria-, Ariadna- ja Jevdokia-mummojen esikuva on ollut Tšižovan vuosisadan vaihteessa syntynyt isoisoäiti, joka oli kirjailijan lapsuudessa tiiviisti läsnä.
Sukuperinteet ovat vaikuttaneet myös teoksen kieleen. Tšižova toi haastattelussa esille, että Naisten aika -romaanissa esiintyvä erikoislaatuinen puheenparsi on hänen isoisoäitinsä perintöä. Vanhan puhekielen toisintaminen ja hyödyntäminen proosassa on paitsi kekseliäs tehokeino, myös itsessään arvokas teko. Sen kautta kadonneesta arjesta tulee elävää ja näkyvää.
Naisten aika -romaania tekisi mieli tulkita eräänlaisena kaunokirjallisena mikrohistoriana. Teos on perinpohjaisen intiimi ja pelkistetty, näytelmällinenkin. Tšehovilaiseen tapaan kerronta keskittyy pieneen perheyhteisöön, jonka sosiaalisia suhteita ja psykologisia kiemuroita kirjailija hienovaraisesti analysoi. Esimerkiksi romaanin kolmen mummon perhe- ja koulutustaustojen kautta avautuu erilaisia näkökulmia pietarilaisuuteen ja 1900-luvun poliittisiin kuohuihin Venäjällä.
Naisten aika ei ole ainoa teos, jossa Jelena Tšižova on käsitellyt kotimaansa lähihistorian kipukohtia. Haastattelussa nousi esiin muun muassa neuvostoaikainen antisemitismi, jota kirjailija on niin ikään käsitellyt fiktiossaan omien kokemustensa pohjalta. Lisäksi Tšižova on leikitellyt muun muassa vaihtoehtohistorialla: entä jos natsi-Saksa olisi pärjännyt toisessa maailmansodassa ja valloittanut osan Neuvostoliittoa? Toivoa sopii, että suomalaisyleisölle tarjoutuisi tulevaisuudessa mahdollisuus tutustua kirjailijan tuotantoon laadukkaina käännöksinä laajemminkin.
Jelena Tšižovan englanninkielinen haastattelu Rikhardinkadun kirjastossa 22.10.2018 on katsottavissa YouTubessa. Tšižovan Suomen-kiertueen aikataulu löytyy Suomi-Venäjä-Seuran verkkosivuilta.
Nuppu Koivisto