Leonora Carrington ilmaisee töissään kaipuuta vapaudesta

”Noudatan Carringtonin ohjetta ja tunnustelen tunteita. Hänen töitään katsoessa monenlaiset tunteet nousevatkin pintaan – ne hätkähdyttävät, itkettävät ja naurattavat. Itseäni monien teosten mulkosilmäiset hahmot pitkine käsivarsineen ja naamoineen huvittivat ja ilahduttivat. Ne ovat epäsovinnaisesti omia itsejään ja huokuvat lapsellista riemua. Vapaita meidän maailmamme säännöistä ja kertoivat jostain epäsovinnaisesta, eli siis vapaudesta.”

Varikko ylevän ja arkisen näyttämönä

”Jäänkö odottamaan, mitä samassa tilassa seuraavaksi tapahtuu, vai etsiydynkö muualle? Seuraanko enemmistöä vai karkaanko pois joukosta? Valitsenko järjestelmällisesti viereisen huoneen, vai lähdenkö mahdollisimman kauas?”

Utopian luut

”Tulen väistämättä miettineeksi, miten rakenteellisten ongelmien ratkaisuksi monet saattavat toivottaa “kunhan vain lepäät ja otat taukoa.” En tarvitsisi sellaista, vaan tarvitsisin ongelmanratkaisua. Ja ongelmanratkaisussa näyttämö on aina ollut hyvä.”

Markkinoilla, viidakossa ja turistibussissa

”Pikkuhiljaa korvani terästyvät ja oppaan jutut alkavat ihmetyttää. Juopoille vakoojille vietetään muistopäivää, käärmeet tulevat ahmimaan vesimelonit ja hiekalla voi nähdä ihmisen luita. Vaikutelma on huikea. Kuljettaja on kuin helppoheikki, joka laskettelee täyttä luikuria.”

XXVI Mäntän Kuvataideviikot 2022

”Näyttelyssä kulkiessani keikauttelen itseäni, teosten kanssa heräilevää vuorovaikutusta sekä erilaisia tiloja jatkuvasti ympäri: merkitykset muotoutuvat aktiivisten teosten, aistikokemusteni, tunteideni ja ajatusteni virrassa.”

Pori Biennale 2022 – Visitors

”E: Heleniuksen teoksen empaattis-ekokriittinen vire kytkeytyy biennaalin kuratoriaaliseen näkemykseen. Teos pohtii erittäin mielenkiintoisesti erilaisia ruumiillisuuksia elollisen ja elottoman suhteen pinnalla – joka usein on väkivaltainen.”

Miten elää ympäristökriisin kanssa?

”Hiekkaa valutetaan kädestä toiseen ja kasoiksi maahan kuin tiimalasissa. Kuten viimeisin IPCC:n raporttikin osoittaa, aikamme ilmastonmuutoksen hillitsemisen kanssa on tiukilla, joten ympäristökriisien määrä ja tahti tulee myös tiivistymään. Miten siis elää tämän kanssa, jos olemme jo myöhässä? Toista puoliaikaa voisi kuvata myös rituaaliksi, jossa pyritään löytämään uudestaan yhteys luontoon ja ympäristöön sekä sitä myötä kriisin kanssa elämiseen.”

Still is Changing: Liikkeessä olevasta työstä 

Taideyliopiston Kuvataideakatemian Praxis -koulutusohjelman opiskelijoiden kuratoima näyttely Tracing work käsittelee nimensä mukaisesti työtä sekä siihen liittyviä rakenteellisia ja ajallisia ulottuvuuksia. Ryhmänäyttelyn taiteilijat ja teokset lähestyvät työhön liittyviä kysymyksiä korostuneesti hyvin eri näkökulmista. Sini Henttu, Tuija Huovinen ja Eero Karjalainen vierailivat useaan otteeseen Kuvataideakatemian uudessa Kuva/Tilassa pohtimassa näyttelyssä esillä ja vähemmän esillä olevia ajankohtaisia teemoja.

Voiko taiteilijaan luottaa?

”Voiko taiteilijoihin, joiden työ ja ammattitaito on ensisijaisesti tehdä kiinnostavia taideteoksia, luottaa omaavan tarpeeksi tietoa toimia eläinten kanssa sekä laittavan niiden hyvinvoinnin ykkösprioriteetiksi taideteosta tehdessä?”

Kumouksellista toimintaa

”Jos hetken kuvittelee, että on olemassa sellainen asia kuin ’yleinen tietoisuus’, huomaa, miten tuntemattomia kirjassa esitellyt perinteet, nimet ja ajatukset tässä yleisessä tietoisuudessa ovat. Mehtosen teoksella on sivistyksellinen tehtävä ja tilaus. Jos edelleen kuvittelee, että on ollut olemassa sellainen entiteetti kuin ’lukeva yleisö’ – yhtenä massana massojen aikakauden alussa – huomaa, että sen makuun abstrakti kirjallisuus on aina ollut hiukan liian abstraktia.”