Kari Yli-Annala: Olen v. 1965 syntynyt kuvataiteilija, ja liikkuvan
kuvan teorian tutkija, luennoitsija ja opettaja.
Moderni käsitys poliittisesta ja poeettisesta intohimosta juontunee romantiikan aikaan ja sen aatevirtauksiin. Se liittyy eritoten Ranskan vallankumouksen ja Pariisin kommunardien jälkeiseen aatehistoriaan, vaikka esimerkiksi niin taivaallisen kuin maallisenkin rakkauden ja poeettisen tyylin yhteys on jo vuosituhansia vanha aihe. Intohimoa ei tule sekoittaa fanaattisuuteen, vaikka molempiin liittyykin vahva tunne.
Passiohedelmän puraisuun kuuluu toki vahva usko ja omistautuminen jollekin asialle, mikä äärimmillään voi muodostua jopa omaa olemassaoloa tärkeämmäksi. Silloin ollaan myös fanaattisuuden äärellä. On mielenkiintoista, että esimerkiksi John Passmoren mukaan englannin kielessä vasta romantiikan ajan runoilijoiden fraasi “runollinen entusiasmi” teki kunniallisen sanasta ”entusiasmi”, joka tätä ennen oli ollut fanaattisuuden synonyymi 2).
Kaikki, etenkään kyynikot, eivät voi sietää intohimon liekkiä. Kun ruumis on kylmennyt ja mädäntynyt ja aivojen synapsit muuttuneet hyödylliseksi lannoitteeksi, intohimostani jää ainakin joitain elektronisesti tallennettuja teoksia ja kirjoitettuja jälkiä. Miksi en kailottaisi niitä maailmalle? Mikä on kirjoittajana oman intohimoni hämärä kohde?
Kirjoittaminen ja opettaminen ovat minulle taiteen tekemisen ohella suurimpia intohimojani. Perustin Kokeellisten taiteiden nomadinen akatemia -ryhmän kaksi vuotta sitten. Ryhmä on toiminut ilman rahoitusta, ja itse olen ollut sen moottori ja koordinaattori. Uusi instanssi kytkeytyi taidekorkeakouluihin ja saavuttaa siten yksittäistä tuntiopettajaa vahvemman kollektiivisen agendan.
Ryhmä on yksi henkisistä kodeistani Mustekalan ja liikkuvan kuvan levitysosuuskunta FixC:n kaltaisten taiteen ja tutkimuksen ajattelijoiden ja tekijöiden yhteisöjen lisäksi.Teen taidetta ja kirjoitan liikkuvasta kuvasta, kokeellisista taiteista ja kulttuuripolitiikasta. Se on ollut minulle välttämätöntä ja siten intohimon tuottamaa. Kirjoittamisen lisäksi myös toimittamani Mustekalan numerot ja kirjoittamani arvioinnit kertovat pitkäaikaisempien ja uudempien intohimojeni kohteista. Kyse on tällöin ollut edelleen liikkuvan kuvan teoksista, demoscenen kaltaisista taannoin itsellenikin uusista alueista, paikka- ja tilasidonnaisesta taiteesta sekä kulttuuripolitiikasta taiteen ja talouden jännitteissä. Kirjoittaessa on joskus kohteita tärkeämpää se, mikä kiehuu tai syntyy kohteita tarkasteltaessa.
On ehkä vanhanaikaista sanoa näin, mutta asiaa mietittyäni en keksinyt kirjoittamiselleni muuta intohimoista päämäärää kuin totuuden rakastamisen. Tällöin kyse ei ole totaalisesta yhden asian totuudesta vaan siitä suhteellisesta ja vajavaisesta totuudellisuudesta, joka paljastuu ja tulee esiin itse kirjoittamisen tapahtumassa ja joka puuttuu sokean tarkoitushakuisesta tekstimassasta – esimerkiksi poliitikoille, kaupungeille ja yliopistoille strategiasuunnitelmia ja kannanottoja väsäävien haamukirjoittajien ja konsulttien copy paste -kirjoitelmista ja puheista.
Niissä esiin tuodaan ne joskus jopa muuta aineistoa vastaan asettuvat päätelmät, jotka miellyttävät senhetkisen tutkimuksen tilaajaa. Amor fatista, kohtalonsa rakastamisesta, kirjoittaneen Friedrich Nietzschen tapaan haluaisin oppia yhä enemmän nähdäkseni kauneutta asioiden välttämättömyydessä. Nietzsche kirjoittaa haluavansa oppia sanomaan aina vain ”kyllä” ja kääntävänsä kasvonsa pois rumista asioista. Tärkeintä on nähdä ja tuottaa kauneutta 3).
Tämä on helppo ymmärtää väärin, sillä Nietzsche tuskin tarkoitti esimerkiksi fanaattista normikauneutta, jota aikamme mainos- ja konsulttitoimistot ja Photoshop-plastiikkakirurgia luovat. Reaktiivisena aikana on sen sijaan tärkeää tunnistaa tarkoitushakuiset valheet ja kääntää katse niiden varjoon jääviin välttämättömyyksiin. Näiden löytäminen ja esiin tuominen kirjoittamalla on sellaisen kauneuden tuottamista, jolle on helppo sanoa kyllä.
Viitteet:
1) Anna Yaarkilli yksityisessä keskustelussa, joka viittaa Gilles Deleuzen kirjoitukseen ”Mediators” (englanniksi kokoelmassa Negotiations, 1972–1990, New York: Columbia University Press. Alkuteos Pourparlers, 1970–1990, Paris: Minuit, 1990) sekä Carl Barksin sarjakuvaan “Puhuva Koira” (Aku Ankan parhaat 8, Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö, 1979. Alkuteos “Talking Dog”, Walt Disney Comics and Stories 152, Vol. 13, No. 8, 1952).
2) John Passmore: “Fanaattisuus, suvaitsevaisuus ja filosofia”, Niin & näin, 4/1998.
3) Friedrich Nietzsche: Iloinen tiede, suom. J. A. Hollo. Helsinki: Otava, 1963. Alkuteos Die fröhliche Wissenschaft, 1882.