17.11.2006 Amanda Harinen
Challenging the Chatelaine 29.9 2006 – 14.1.2007 Designmuseo lähtee rohkeasti kokeilemaan uutta asettamalla näytteille sekalaisen kokoelman näyttelyobjekteja, joiden tyylilaji kulkee hienoista hopeateoksista muoviesineisiin. Yksipuolisuudesta näyttelyä ei voi moittia. Näyttelyn aiheena oli heittää haaste keskiajan linnanrouvan vyötäisillä riippuvalle avainnipulle näyttämällä, mitä eri taiteilijat halusivat ripustaa ihailemiensa tai vihaamiensa henkilöiden vyötäisille. Chatelaine tarkoittaa sekä linnanrouvaa että avainnippua.
Challenging the Chatelaine– näyttely oli ripustettu Designmuseon alakertaan kuuteen huoneeseen. Satuin paikalle tavallisena arkipäivänä, mutta näyttelyssä oli runsaasti yleisöä, joka kävi myös yläkerran meksikolaisen taiteen näyttelyssä.
Challenging the Chatelaine koostuu korkeista vitriineistä, joissa varsinaiset teokset roikkuvat tai lepäävät vaakatasossa. Linnanrouvan avainnippuja on korvaamassa mitä mielikuvituksellisimpia artefakteja. Kunkin teoksen viereen seinälle on liitetty lyhyt selostus siitä, miksi kukin taiteilija oli valinnut aiheekseen näyttelyssä olevan hahmon. Varsinaisia teoksia ei sitä vastoin aina sanallisesti selitetä, mutta monet niistä aukeavat katsojalle helposti.
Näyttelyn nimi luo katsojalle tietynlaisen odotushorisontin. Yksi heikkous näyttelyssä suomalaisen katsojan näkökulmasta on se, että monet kuvatut kohteet ovat meillä tuntemattomia paikallisia kuuluisuuksia tai jonkin erityisalan merkkihenkilöitä. Siksi katsojan päähuomio kiinnittyy taide- ja Eurooppa-keskeisesti niihin henkilöihin tai hahmoihin, jotka ovat itselle ennestään tuttuja. Lisäksi näyttelyn kohdehahmoja ei ole esitelty minkään systeemin mukaan, vaan eri alaa edustavia henkilöitä pulpahtaa esiin mielivaltaisessa järjestyksessä.
Israelilainen Stem Schocken on valinnut kohteekseen odotetusti juutalaisen filosofin Walter Benjaminin ja valmistanut hänelle teoksen ”Aura”. Benjaminin kritiikissä auralla on iso merkitys, koska hän näki, että perinteiseen korkeaan taiteeseen liittyy tietty aura. Kaikessa muussakin autonomisessa taiteessa on tutkijan mukaan auraa.
Stem Schocken, Israel, Aura
Stem Schockenin näyttelyyn asettama teos on hopeaa ja se koostuu kahdesta osasta. Toinen siro pitsimäinen veistos on kuin konkreettinen aura, mutta teos tuo mieleen myös siivet levällään liihottavan enkelin. Toinen, pienempi teos esittää ikään kuin avainta. Teosparin voisi tulkita sekä aura-käsitteen konkretisoimiseksi että avaimeksi Benjaminin ajatteluun.
Itseäni viehättävät oopperatähtiin, ooppera-arkkitehtuuriin tai oopperan ja kirjallisuuden hahmoihin liittyvät teokset. Niitä on näyttelyssä muutama kappale. Tunnetuin tähti lienee Maria Callas, mutta myös Joan Sutherland on omien ihailijoidensa kestosuosikki. Kaksi taiteilijaa ihailee Sydneyn oopperatalon suunnittelijaa. Oopperan ja kirjallisuuden hahmot Jean d`Arc, Julia ja Tuhkimo ovat myös kiinnostaneet taiteilijoita.
Helge Larsen&Darani Levers,Australia, Jorn Utzon
Amerikkalainen taiteilija Arline Fish on rakentanut Joan Sutherlandille komean korun. Joan Sutherland, australialainen sopraano, joka tuli tunnetuksi mm. Luciano Pavarottin esiintyjäparina, on erittäin suosittu varsinkin englantia puhuvassa maailmassa. Pitkä ja näyttävä on diiva itsekin ja siksi koru sopii hyvin kohteelleen. Koru on ketju ja kartio, joihin on kiinnitetty kullalla koristeltuja helmiä. Koru sopisi vaikkapa yhteen sopraanon rooliasuista niissä oopperoissa, joiden nimet siihen on kaiverrettu: Lucia di Lammermoor, Faust, Norma ja Les Contes d´Hoffman. Kaikkien yläpuolella on ihailijateksti ”We love you Joannie”.
Kreikkalainen, jo kuollut sopraano Maria Callas on hieman Sutherlandia vanhempaa ikäluokkaa. Callas oli tunnettu hoikkuudestaan, nutturakampauksistaan ja yleisestä turhamaisuudestaan, mikä esti häntä pitämästä silmälaseja julkisesti. Callas oli hyvin likinäköinen ja sen takia hänen esiintymisensä sopraanon rooleissa saattoi olla ulkoisesti hapuilevaa.
Leikkimielisesti hollantilainen taiteilija Gijis Bakker onkin suunnitellut Maria Callasille ”Uivat linssit” -teoksen. Teokseen kuuluvat piilolinssit ja niiden hoitoaine. Linssit Callas olisi voinut kantaa mukanaan piilotettuna korvakoruihin. Valitettavasti Callasin aikana kyseisiä huononäköisen apuneuvoja ei vielä oltu keksitty. Teos muistuttaa siitä, että ulkonäkö nousee taitojen rinnalle nykyään myös oopperamaailmassa.
Helge Larsen ja Darani Lewers ovat valinneet roolimallikseen arkkitehti Jorn Utzonin Australiasta. Kyseinen arkkitehti on suunnitellut erikoisuudestaan tunnetun Sydneyn oopperatalon. Taiteilijoiden koostama koru kuvaa spiraalimaista ketjua, johon ovat kiinnittyneet kromosomi, munasolu ja rakennus. Teos korostaa aikajanaa, tekijöiden yhteistä historiaa ja kulttuurienvälistä kanssakäymistä.
Ooppera-teemaan kuuluvat myös fiktiiviset hahmot Tuhkimo ja Julia, jotka ovat innoittaneet Sabine Klarneria ja Marco Borghesia. Tuhkimon tunnuksena on kangasta ja lasten leikkikoruja. Teos viittaa Tuhkimon lapsellisuuteen ja viattomuuteen. Koristautuminen ja vaatteet tekevät vaatimattomasta Tuhkimosta toisen, kiinnostavamman henkilön. Julialle annetut tunnukset sen sijaan liikkuvat vakavammassa kuvastossa, niitä ovat myrkky, sydän, puukko ja risti, eivätkä ne kaivanne selityksiä. Nykyaikana Tuhkimo olisi varmaan pissis ja Julia gootti.
Marco Borghesi,Italia, Julia
Vuonna 1961 syntynyt alankomaalainen Lucy Sarneel on tehnyt teoksensa kodittomalle henkilölle, koditon on yleensä vihan kohde. ”Koditon” nousee mielestäni näyttelyn vaikuttavimmaksi teokseksi. Sen materiaalina on käytetty sinkkiä ja paperia. Ensivaikutelma lasivitriinissä roikkuvasta esineestä on, että neliönmuotoisia sinkkipalkkeja on liitetty mielivaltaisesti yhteen. Ne riippuvat näyttelyn aiheen mukaisesti ikään kuin vyötäröavaimina.
Lähempi tarkastelu sekä sanallinen esittely paljastaa, että laatoista muodostuu pieni koottava mökki, kodittoman mukana kannettava henkinen koti. Katsojalle on jätetty oivaltamisen mahdollisuus, mutta ahaa-elämyksen saavuttamista on sopivasti autettu. Lucy Sarneel onnistuu avaamaan eettisen keskustelun katsojan kanssa. Jo pelkästään ”Kodittoman” näkeminen riittää syyksi pistäytyä ”Challenging the Chatelaine” -näyttelyyn.
Käsittelemieni teosten lisäksi ihailun tai vihan kohteita näyttelyssä ovat jotkut meille suomalaisille tutut maalarit, poliitikot ja kirjailijat. Toisaalta moni esille asetettu henkilö jää vieraaksi, jolloin teoskaan ei välttämättä avaudu katsojalle.
Tietenkin tällainen näyttely tarjoaa enemmän uutta opittavaa juuri sen takia, että katsojalle jätetään mahdollisuus tutustua uusiin henkilöihin. Kiinnostunut katsoja kirjautuukin kotona nettiin ja perehtyy tarkemmin oudompiin kohdehenkilöihin. Myös Designmuseon kotisivut tarjoavat näyttelystä virtuaaliesityksen muistin virkistämiseksi.
Näyttely ei kuitenkaan täyttänyt odotuksiani siinä mielessä, että olin ounastellut näkeväni jonkinlaista satiirista otetta taiteilijain töissä. Moni taiteilija tuntui olevan liikkeellä vakavassa mielessä. Humoristinen ote tai yhteiskuntakritiikki oli vähäistä. Lisäksi ripustuksesta puuttui johdonmukaisuus tai sitten itse hahmotin teemoja eri tavalla kuin näyttelyn toteuttaja. Näyttelyn idea kuitenkin on uusi ja sen takia kannattaa vierailla Designmuseossa. Taiteilija, ihailtu tai vihattu henkilöhahmo ja hänelle konstruoidut attribuutit panevat ainakin ajatustoiminnan vireille. Sehän on taiteen tarkoitus.