Elävän ihmisveistoksen potentia – Atlas Helsinki Kaapelitehtaalla

Atlas Helsinki
Kantaesitys Kaapelitehtaan Pannuhallissa 22.–26.8.2012

Maija Karhunen

Atlas Helsinki on portugalilaisten taiteilijoiden Ana Borralhon ja João Gallanten esityskonsepti, jonka Helsingin Juhlaviikot ja Uuden tanssin keskus Zodiak toivat yhdessä portugalilaisten tuotantotahojen kanssa liki sadan helsinkiläisen esitettäväksi Kaapelitehtaan Pannuhalliin.

Portugalilaistaiteilijoita on innoittanut saksalaisen taiteilijan Joseph Beuysin ajatus sosiaalisesta veistoksesta, jonka avulla on mahdollisuus synnyttää yhteiskunnallista muutosta. Jokainen itseään luovasti toteuttava ihminen on Beuysin mukaan taiteilija, ja tässä piilee myös yksilön poliittinen potentiaali. Beuysin ajatukset poliittisen estetisoimisesta ovat herättäneet laajaa kritiikkiä, mutta Borralho ja Gallante ovat Beuysin, yhteiskunnallisen installaatiotaiteen isän, ajatusten innoittamina luoneet onnistuneen teoksen, oli sillä maailman muuttamisen mahdollisuuksia tai ei. Osallistava esitys on osa buumia, jonka tavoitteena on kutsua esiintyjiksi muita kuin ammattilaisia. Katsojan on vaikeaa arvioida esimerkiksi sitä, kuinka osallistava viidellä kokoontumiskerralla harjoiteltu, miltei sadan esiintyjän massaprojekti on osallistujilleen loppujen lopuksi ollut ja miten lopputuloksesta on päätetty. Silti teoksen esittämisen hetki on intensiivinen kokemus ja tuntuu koskettavan sekä tekijöitään että yleisöä. Esitys on samalla hykerryttävän hauska, hurmaava ja hellyttävä, mutta tuo myös vahvasti esiin yhteiskunnallisia ongelmia.

Atlas Helsinki

Esityksen idea on yksinkertainen. Jokainen liki sadasta esiintyjästä astuu vuorollaan näyttämölle ja portugalilaista lastenlorua mukaillen esittelee itsensä oman järjestysnumeronsa mukaisesti: ”Jos yksi näyttelijä häiritsee paljon, kaksi näyttelijää häiritsee vielä enemmän. Jos kaksi arkkitehtia häiritsee paljon, kolme arkkitehtia häiritsee vielä enemmän.” Näyttämöllä nähdään muun muassa hallintojohtaja, humaani diplomi-insinööri, sudanilainen tulkki, inkeriläinen National Geographic -toimittaja ja koiranulkoiluttaja, uimaopettaja, virolainen myyjä, tuleva panimomestari, kolme supereläkeläistä, pätkätöitä tekevä kehitysvammaisten ja autistien ohjaaja ja työtön filosofian maisteri. Ihmisissä piilee asiantuntemusta, erityistaitoja ja -tietoja sekä elämänkokemusta, jota harvoin arkielämässä huomataan tai osataan hyödyntää. Esiintyjien lausuvat riimin, ja sen loppuosan toistavat ääneen kaikki näyttämöllä olevat, jolloin koko joukko jakaa hetken ajan yksilön kokemuksen. Lopulta asemamme yhteiskunnassa on jokseenkin sattumanvarainen, ja kuka tahansa voi päätyä olemaan mitä vain. Katsojana tempautuu miltei mukaan toistamaan hypnoottista mantraa esiintyjien kanssa.

Atlas Helsingin lähtökohtia ovat erilaiset ammatit. Teos on houkutellut näyttämölle naisvoittoisen ja keskiluokkaisen, mutta kuitenkin ilahduttavan monipuolisen ihmisten kirjon. Esiintyjien muutamiin huolella valittuihin sanoihin katsoja voi aavistaa kokonaisen elämäntarinan, yhteiskunnallisen ongelman tai maailmankuvallisen ristiriidan. Ammatti, asema työelämässä ja siihen liittyvät identiteettikysymykset eivät ilmene teoksessa yksioikoisesti. Ammatinvaihdokset, oravanpyörästä hyppäämiset, ammatittomuus, työttömyys ja mitä moninaisimmat elämäntilanteet ovat esillä. Helsinkiläisessä versiossa esiin tuodaan voimallisesti maahanmuuttajien yhteiskunnallinen asema ja työelämässä kokema rasismi sekä mielenterveysongelmat. 600 000 mielialalääkityksen käyttäjää on järisyttävä määrä ihmisiä, ja myös teoksessa mukana ollut henkilö joutui vetäytymään pois esityksistä masennuksensa vuoksi.

Esiintyjät eivät kuitenkaan edusta Atlas Helsingissä ensisijaisesti erilaisia ammatti-identiteettejä, vaan he ovat ennen kaikkea näyttämöllä läsnä olevia ihmisiä, kehoja, persoonallisuuksia, jotka yhdessä muodostavat elävän veistoksen, ihmismaiseman, yhteiskunnan pienoiskoossa. Teos juhlistaa yksilöllisyyttä ja persoonallisuutta sekä toisaalta yhteistä ja jaettua maailmassa ja yhteiskunnassa olemisen kokemusta. Atlas Helsingin ytimen muodostaa yhteen kerääntyvien ihmisten potentiaali, yhtä voimakas ja kestävä kuin taivaankantta kannatteleva Atlas kreikkalaisessa mytologiassa. Tämä on voimaa kannatella yhteiskuntaamme yhteisin sanattomin sopimuksin, jotta yhteinen elämä olisi mahdollista, mutta myös mahdollisuus häiritä ja asettua poikkiteloin. Samanaikaisesti sekä yksilöinä että yhdessä osallistujat kysyvät, onko meillä lupa olla olemassa omine kokemuksinemme, tarpeinemme ja vaatimuksinemme, vai häiritseekö, että olemme tässä, että katsomme silmiin, että tulemme lähelle. Esiintyjien ja katsojien rehellinen, paljas ja hauras kohtaaminen tuntuukin synnyttävän esityksen poikkeuksellisen intensiteetin. Kun muutamaa päivää myöhemmin törmään sattumalta kadulla erääseen esiintyjään, meillä on takananne yhdessä koettu hetki ja siitä jäänyt muisto ja jotakin tuttavallisuuden ja yhteisymmärryksen kaltaista.

Atlas Helsinki


Esiintyjien oleminen lavalla on luottavaista ja luontevaa. Teoksen yksinkertainen, toistolle perustuva koreografinen rakenne ja pelkistetyt valo- ja ääniratkaisut jättävät tilaa läsnäololle ja joukkovoiman kumuloituvalle energialle, joka esityksen loppuessa tuntuu vyöryvän katsojan yli. Mihin tämän joukkovoiman potentiaalin tulisi johtaa? Mitä sillä tulisi tehdä? Nämä kysymykset jäävät valojen sammuessa Pannuhallin ilmaan.

Kirjoittaja on viestinnän ja tanssin opiskelija.

Atlas Helsinki:
Konsepti, ohjaus, valot: Ana Borralho & João Galante
Esiintyjät: 100 eri ammattiryhmää edustavaa helsinkiläistä
Ääni: Coolgate
Valokonsultaatio: Thomas Walgrave, Anna Pöllänen
Taiteellinen avustus ja esiintyjien koordinointi: Maija Mustonen, Jenni Koistinen, Sari Palmgren, Jarkko Partanen
Projektikoordinaattori: Jenni Sainio
Kuvat: Vasco Célio
Yhteistuotanto: Maria Matos Municipal Theatre
Tuotanto: casaBranca, Zodiak – Uuden tanssin keskus
Yhteistyössä: Helsingin juhlaviikot