”En tiedä mitä opin, mutta jokin kosketti minua” Pedagoginen näkökulma EMMA:n Koiran ja suden välillä näyttelyyn

Anni Venäläinen (s. 1977): Olen jatko-opiskelija Aalto yliopiston Taideteollisen korkeakoulun Porin taiteen ja median laitoksella. Tutkin kuratointia taiteellisen työskentelyn muotona.

Väljästi ottaen oppimisena voidaan pitää kaikkia uudenlaisia liikahduksia ihmisen mielessä. Museopedagogiikan tarkoituksena on auttaa näiden liikahdusten syntymisessä. Tarkastelen asiaa yhden kiinnostavan näyttelyn kautta.

Espoon modernin taiteen museossa Emmassa on esillä Saastamoisen säätiön kokoelmasta ripustettu näyttely Koiran ja suden välissä. Se on avautunut jo vuonna 2008 ja sen on suunnitellut kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisänen. Emman henkilökunta ja säätiön edustaja esittelivät sen esimerkkinä hyvin onnistuneesta näyttelyprosessista Pedaali ry:n Näyttely Café –seminaarissa tänä syksynä. Tärkeänä pidettiin, että näyttely oli syntynyt taiteilijan ja työryhmän tiimityönä ja museopedagogiikka oli otettu alusta saakka mukaan. Tämä näkyy lopputuloksessa. Myös yleisö on pitänyt näyttelystä.

Hannu Väisänen oli kiinnittänyt huomiota kokoelman mustan, harmaan ja valkoisen skaalaan sijoittuvien teosten määrään ja kiinnostavuuteen. Näyttelyn lähtökohdaksi hän halusi ”kuvataiteen ulkopuolelta” Birger Kaipiaisen Paratiisi –sarjan suuren vadin.

Väisänen kirjoittaa Koiran ja suden välissä –esittelyssä, että ”tämän kokoelmaripustuksen ei ole tarkoitus olla millään tavoin osoitteleva eikä opettavainen, pikemminkin houkuttava, jopa viettelevä.”

Tässä toteutetaan ovelalla tavalla osallistuvaa pedagogisuutta, sillä katsojalle tarjotaan eläytyvän merkitysten punojan rooli. Teosten rinnastukset saavat mielen vireään liikkeeseen.

Hannu Väisänen

Teokset tuovat esiin syvän mustan, harmaan ja valkoisen skaalassa liikkuvan ilmaisuvoimaisen epävärimaailman. Rinnakkain on asetettu kaiken ikäisiä ja -lajisia teoksia, kuten Väisänen toteaa. Valinnoissa ei ole noudatettu taidehistoriallista, aiheeseen tai taiteenlajeihin perustuvaa luokittelua. Värin – tai sen puutteen – teemaa lukuun ottamatta teoksia ei ole asetettu minkään kertomuksen osaksi.

Sen sijaan kokoelman teoksia kommentoi Väisäsen kaksi omaa teosta – tai pikemminkin elettä, sillä näitä teoksia ei ole kirjattu julkaisun teosluetteloon.

Christophe Rischardin kanssa yhteistyönä syntynyt näyttelyn nimikkoteos Entre Chien et Loup on kirjailtu musta tekstiiliteos, joka on aseteltu matalaan lattiavitriiniin vuodemaiseen muotoon.

Lisäksi Väisänen on paikan päällä toteuttanut Paratiisi-vadista innoituksensa saaneen mustavalkoisella ”kaviaarilla” täytetyn seinämaalauksen 27.10 – 9.11.2008. Nimi tulee teoksen tekemiseen käytetystä ajasta. Neliön muotoisen teoksen toiselle puolelle on maalattu musta neliö, toisella puolella on valkoinen, valolla heijastettu neliö.

Näyttelyn nimi tulee suomalaista ’suden hetkeä’ vastaavasta ranskalaisesta sanonnasta ”entre chien et loup”, koiran ja suden välillä. Se tarkoittaa hämärän hetkeä, jolloin värit katoavat ja ei vielä ole oikein pimeää, muttei enää valoisaakaan. Nimi kehottaa aistien valppauteen ja niiden tarkentamiseen. Väisäsen eleet toimivat havainnointipisteinä, elementteinä, jotka viittaavat näkökyvyn alueeseen musta-harmaa-valkoinen. Tällä tavoin pedagogisuus on läsnä hienovaraisesti, houkutellen herkistämään silmää teosten sävyjen tarkastelulle.

Näyttelyä tulee melkein huomaamattaan katsoneeksi yhtenä teoksenkaltaisena kokonaisuutena. Se on tilallisesti voimakas kokemus, samalla yksittäisiin töihin ja niiden sisältöihin tekee myös mieli syventyä. Teokset pääsevät hienosti esille, jokainen omana itsenään. Näyttelyn antama vaikutelma on elegantti ja voimakkaasti aisteihin vetoava, puhdistava, pehmeästi herättävä kiehtova tila, johon haluaa imeytyä jota haluaa ahmia. Visuaalisesti se on voimakas, muttei päällekäyvä, tummia sävyjä tutkiva, muttei synkkä.

Näyttelytyöryhmä on halunnut jatkaa onnistunutta konseptia uudemmassa, vuonna 2010 avautuneessa Punainen näyttelyssä. Värin läsnäolo ja pitkänomainen, useampaan huoneeseen jaettu tila on katsomuskokemuksena hyvin erilainen.

Teosten lähestyminen värin kautta on sinänsä kiinnostavaa. Mutta verrattaessa Koiran ja suden välissä –näyttelyn visuaalisiin elementteihin, epäilen hieman, onko päätös tilan läpi kulkevasta punaisen värin koko skaalan esittelystä hyvä. Toisaalta se on hieno ja havainnollinen, mutta onko se jo melkein liiankin selittävä, oppikirjamainen?

Joka tapauksessa sekä Punainen että Koiran ja suden välissä antavat kiinnostavan näkökulman siihen, mitä pedagogisuus voi olla taidemuseonäyttelyssä. Jäin heti miettimään mitä väriä näyttelytyöryhmä aikoo tutkia seuraavaksi.

Lähde:

Koiran ja suden välissä – näyttelyjulkaisu. Saastamoisen säätiön kokoelma ja EMMA Espoon modernin taiteen museo, 2008.