25.10.2004 Sari Hallanaro
Papisto ja transvestiitit saattavat aluksi tuntua oudolta yhdistelmältä, mutta tässä elokuvassa nuo kaksi maailmaa nivoutuvat
luonnollisesti yhteen
Almodóvarin uusimman elokuvan teemoja ovat homoseksuaalisuus, lasten hyväksikäyttö ja narkomania. Elokuva käsittelee näitä nykypäivänä niin arkisia asioita koskettavasti, saaden katsojan välillä nauramaan, välillä kuivaamaan silmäkulmiaan.
”Huonon kasvatuksen” pääosasssa ovat Enrique ja Ignacio, jo lapsina toisiinsa rakastuneet katolisen papin erottamat miehet, joiden tiet kohtaavat jälleen. Enrique on elokuvaohjaaja, joka kaipaa kipeästi hyvää tarinaa ja Ignacio on näyttelijä, joka on kirjoittanut sellaisen heidän kouluvuosistaan katolisessa sisäoppilaitoksessa. Vastineeksi tarinastaan Ignacio haluaa mahdollisuuden todistaa kykynsa näyttelijänä.
Näistä lähtökohdista Almodóvar lähtee kuljettamaan tarinaa, josta ei yllätyksiä puutu. Se kertoo, miten koulussaan hyväksikäytön uhreiksi joutuneiden poikien elämä on heitä kuljettanut ja miten heidän kokemansa hyväksikäyttö vaikuttaa välillisesti myös muiden, tässä tapauksessa Ignacion perheen, elämään.
Almodóvar käyttää ”Huonossa kasvatuksessakin” useampia aikatasoja. Nämä tasot harhauttavat katsojaa ja pitävät samalla mielenkiinnon yllä aivan loppuun saakka. Lopussa eri aikatasojen irralliset langat punoutuvat yhteen ja katsojalle kerrotaan, kuka teki mitäkin. Elokuvan juoni vaati katsojalta paljon. Jo yksin tämä oli piristävä poikkeus nykyisestä elokuvien valtavirrasta. Ohjaaja luottaa katsojiensa älykkyyteen.
Pedro Almodóvar yhdistää onnistuneesti myös erilaisia maailmoja. Papisto ja transvestiitit saattavat aluksi tuntua oudolta
yhdistelmältä, mutta tässä elokuvassa nuo kaksi maailmaa nivoutuvat
luonnollisesti yhteen. Elokuvan henkilöt ovat kaikki inhimillisiä ja jopa pahikset keräävät katsojalta sympatiapisteitä. Mutta hyvissä ja viattomissakin on havaittavissa tiettyjä itsekkyyden merkkejä.