Teksti: Saara Karhunen 2.3.2016
Kuva: Arja Kärkkäinen
Arja Kärkkäinen: Made in Always Somewhere Else (2016)
Arja Kärkkäisen näyttely Yhtä radikaaliksi kuin todellisuus oli esillä Kuvataideakatemian Exhibition Laboratoryssä vajaan viikon ajan. Näyttelyn äärilyhyen keston ja sen pääteoksen Made in Always Somewhere Else välillä on huomattava mittakaavaero: 104 minuuttia materiaalia sisältävä videoteos kuvaa vaateteollisuutta globaalista perspektiivistä. Kärkkäinen (s. 1986) – entinen vaatesuunnittelija ja nykyinen Kuvataideakatemian maisteriopiskelija – on työstänyt teosta toista vuotta.
Ylitulkitsin ensin, että lyhyt esillepano on sisällöllinen ratkaisu ja kannanotto taiteen määrään ja nopeaan kiertoon, mutta näin ei ollut.
Made in Always Somewhere Else on farkkujen elinkaaren puuvillapellolta kierrätykseen dokumentoiva videoteos, joka oli näyttelyssä esillä 40 minuuttia kestävänä kahdeksankanavaisena kokonaisuutena. Flatscreenit oli kiinnitetty näyttelytilan pylväisiin, ja niitä kiersi hakkeesta rakennettu kahdeksikon muotoinen polku. Ruuduilla käytiin järjestelmällisesti läpi farkkujen tuotannon etapit: puuvillapellot, raakamateriaalin varastot, kankaan ompelu, farkkujen kaavoitus ja suunnittelu, kankaan leikkaus, saumojen ompelu, metallisten yksityiskohtien kiinnitys, kankaan kulutuskäsittelyt, valmiin tuotteen rahti, notkuvat farkkupinot kaupoissa ja lopulta vaatteiden päätyminen myttyisenä muovipussillisena kierrätyslaatikkoon.
Kamera kuvaa vaiheita staattisesti ja läheltä, mutta osallistumatta. Kuvissa näkyy farkkuja tekeviä ja niitä käyttäviä ihmisiä. Osa puhuu, mutta puhe ei välity katsojalle. Ihmiset ovat silti merkittävä elementti teoksen kerronnassa, koska heidän ulkonäkönsä antaa viitteitä siitä, että prosessissa liikutaan maanosasta toiseen. Farkkujen halpatuotanto tarkoittaa sitä, että puuvilla kasvatetaan Beninissä, kuljetetaan Kolumbiaan ommeltavaksi ja Suomeen ostettavaksi ja lopulta takaisin eteläiselle pallonpuoliskolle kierrätettynä.
Kärkkäisen teos on vähäeleisellä tavalla pedagoginen ja viestissään suora. Taiteilija tietää osuvansa kirjaimellisesti katsojan iholle, koska todennäköisesti moni katsoo teosta farkut jalassaan. Videoita kiertävä polku sijoittaa katsojan kuvissa näkyvää prosessia kiertävälle radalle, ja siten myös sen osalliseksi. Valistuneelle katsojalle teoksen tarjoama tieto tuskin on mullistavalla tavalla uutta, vaikka teos onnistuukin välittämään vaatteiden tuotantoon ja kulutukseen liittyvän epäsuhdan.
Tarinan aineksia ovat siis globaali talous, kulutuskulttuuri ja pitkäjänteisen tutkimustyön tehnyt taideopiskelija – yhdistelmä, joka löytyi hetken aikaa taidekoulun galleriatilasta punavuorelaisen korttelipihan uumenista. Made in Always Somewhere Else -teoksen, samoin kuin muiden yhteiskunnallisten teosten kohdalla on viime aikoina puhuttanut kysymys vaikuttamisesta: onko taide poliittista ja voiko sillä vaikuttaa? Minkälaisilla keinoilla taide voi vaikuttaa ja minkälainen vaikuttaminen on merkittävää? Kärkkäisen dokumentaarisen teoksen keino on tarjota katsojalle tietoa ja näyttää, miten hän on osallinen teoksen kuvaamassa todellisuudessa. [1]
En tiedä, mieltääkö Kärkkäinen itsensä poliittiseksi taiteilijaksi, mutta hän kertoi haluavansa teoksen ulos galleriatilasta, julkiseen tilaan, kuten kauppakeskukseen tai yläkouluun. Exhibition Laboratoryn ulkopuolelle hän pääsi teoksineen varsin näkyvästi nytkin, kun Helsingin Sanomat teki teoksesta lauantain kulttuurisivuille sivun kokoisen artikkelin. [2]
***
Kuvataideakatemian gallerioissa – Exhibition Laboratoryssä ja Project Roomissa – näyttelyitä katsoessaan tulee miettineeksi omaa asemaansa suhteessa esillä oleviin teoksiin ja niiden tekijöihin samoin kuin Kuvataideakatemiaa opiskelijoidensa näyttelyinstituutiona.
Kritiikin kirjoittajana pohtii, miten taideopiskelijan julkisesti esille laitettua työtä tulee käsiteltyä. Pitäisikö olla varovainen? Voiko niistä ylipäätään kirjoittaa? Ei kai tule tahtomattaan tukeneeksi esimerkiksi viime vuosien lopputyönäyttelyiden aikaan esiin noussutta tähtibongausilmiötä: arvioita, joiden keskeisenä sisältönä on nostaa esiin lupaavia nimiä, joita yleisön kannattaa pitää silmällä?
Ulospäin Kuvataideakatemia näyttäytyy yhtenä Helsingin galleriakentän toimijana, jonka tiedotteissa näyttelyistä puhutaan minkä tahansa vakiintuneen gallerian tavoin. Sitä, että kyse on taidekoulun gallerioista, ei häivytetä, mutta ei hirveästi korostetakaan. Teoksista sentään näkee, että ne ovat opiskelijoiden töitä, ja hyvä niin.
Taidetta seuraavalle yleisöllekin on hahmottunut, että samalla kun opiskelijoiden gallerianäyttelyt pyörivät osana opetusta, Kuvataideakatemiassa haetaan näyttelytoiminnan linjaa (tai linjoja) ja suhtautumistapaa kuratointiin. [3] Sekin hahmottuu, että tämä työ on vielä kesken. Myös Kärkkäinen kertoi, että hänen lyhyen näyttelyaikansa taustalla oli tilallisuuden ja näyttelysuunnittelun professori Barbara Vanderlindenin työsuhteen päättymistä seurannut Exhibition Laboratoryn näyttelykalenterin sekoittuminen, joka mahdollisti nopean tarttumisen tyhjäksi jääneeseen viikkoon.
Kärkkäisen näyttelynsä saatteeksi kirjoittamassa tekstissä lukee, että teos on avoin installaatioehdotuksille ja sitä on mahdollista esittää tilasta riippuen 1-104 -kanavaisena kokonaisuutena. Jäin miettimään, ketä varten teksti oli kirjoitettu. Kuvataideakatemia kouluttaa myös kuraattoreita. Toivon, että joku lähellä olevista kuraattoriopiskelijoista luki sen.
[1] Toisenlaisista vaikuttamisen keinoista keskusteltiin samaan aikaan Galerie Anhavassa esillä olleen Timo Wrightin Kharon -teoksen yhteydessä.
[2] Vaatesuunnittelija jäljitti farkkujen alkuperän – “Olemme kuluttajien armoilla” HS 27.2.2016.
[3] Esimerkiksi: Kuvataideakatemian näyttelyssä tavisten työt ovat rinnan taiteilijoiden töiden kanssa, Yle Kulttuuricocktail 12.2.2016.
Arja Kärkkäinen: Made in Always Somewhere Else
Exhibition Laboratory, Kuvataideakatemia
24.–28.2.2016
Made in Always Somewhere Else -teoksen trailer Vimeossa.