16.9.2009 Irmeli Hautamäki
Nykyään harva enää ajattelee, että jakkupukumuodin luoja Coco Chanel oli oman aikansa edelläkävijä. Coco Chanel loi asun, jossa nainen voi olla uskottava ja elegantti ja samalla liikkua ja toimia vapaasti. Edistyksellistä perusjakkupuvussa on myös kestävyys ja että se tekee naisen tasa-arvoiseksi miehen kanssa: kuten miesten puku, jakku ja hame yhdistelmä ei mene koskaan pois muodista. Itse asiassa Chanelin esikuvana olivat miesten vaatteet. Jakkupukua voi käyttää niin kauan kuin se kestää ehjänä. Chanel -asun pitäisi kuulua jokaisen emansipoituneen ja myös ekologisesti ajattelevan naisen garderobiin.
Coco Chanelin suunnittelijantyön järkevyys ja hyveellisyys unohtuu Jan Kounenin uudessa elokuvassa Coco ja Igor, joka kuvaa Chanelin suhdetta säveltäjä Igor Stravinskyyn. Elokuva tuo esiin Chanelin modernin naisen edelläkävijänä: määrätietoisena, riippumattomana ja vapaana – aina piittaamattomuuteen saakka. Suhteessaan Stravinskyyn Chanel tuo esiin modernin naisen vapauden vähemmän imartelevalla tavalla.
On sanottava, ettei elokuvan pääosan esittäjä Anna Mouglalis tavoita ulkonaisesti Coco Chanelin suoraviivaista ja kulmikasta, suorastaan androgyynia olemusta. Näyttelijä on liian sensuelli, liian naisellinen. Ehkä sellaista nykyelokuvaa, jonka naispääosan esittäjässä on todellista särmää, ei voida edes ajatella. Kuitenkin Cocon hahmo tuo esiin riippumattoman, määrätietoisen naisen käytöksen ja elkeet. Coco on välinpitämätön, näköjään täysin tunteeton ja arrogantti. Hän on kutsunut emigranttisäveltäjän perheineen luokseen asumaan esittäen hyväntekijää ja mesenaattia. Chanel käyttää tilannetta hyväkseen ja heittäytyy intohimoiseen suhteeseen Stravinskyn kanssa. Hän ei paljon yritä peitellä himoaan ja pian Igor Stravinskyn vaimo ja lapset talon palvelijoita myöten tietävät asiasta.
Elokuva ei ole perinteinen kolmiodraama, sillä Katja Stravinsky ei järjestä mitään mustasukkaisuuskohtausta. Enemmän elokuva tutkii sitä kuinka julkea nainen voi olla, jos hänellä on siihen tilaisuus ja valta? Coco Chanelilla on valtaa ja hän käyttää sitä suhteessaan Stravsinkyyn. Elokuva ei ole mikään historiallinen draama, jossa päähenkilöiden tekemisiä ymmärrettäisiin näiden taustoista tai vielä vähemmän kansallisuudesta käsin. Taustat jätetään kertomatta ja esillä on vain tämän loisteliaan ja menestyneen naisen tilanne ja suhde mieheen, johon hän on sattunut iskemään silmänsä.
Katja Stravinsky kysyy Chanelilta: eikö teillä ole lainkaan häveliäisyyttä ja Chanel vastaa ilmeettömästi: ei. Vaikka Katja Stravinsky sanoo ihailevansa Chanelin riippumattomuutta, hän ei ymmärrä tätä. Mutta ei Katja Stravinskykaan ole perinteinen nainen: hän on miehensä sävellystyön ymmärtäjä ja tämän paras kriitikko. Musiikki on pariskunnan yhteinen intohimo ja projekti. Katja (Jelena Mozarova) on hauras, mutta päättäväinen. Hän ei ota vastaan Cocon hänelle lahjoittamaa pukua, vaan käyttää omia pehmeitä röijyjään ja mekkojaan. Hän myös sisustaa huoneensa kansanomaisilla ryijyillä ja huiveilla Chanelin huippumodernissa huvilassa, jossa ei ole muita värejä kuin mustaa ja valkoista.
Tyylikkäät art deco kehykset ympäröivät Chanelia, mutta ne eivät muuta sitä, että hän käyttäytyy primitiivisesti. Kaikesta ulkoisesta hienostuneisuudesta huolimatta hän on ilmeetön saalistaja. Hän käyttää eleganssiaan ja varallisuuttaan manipuloidakseen ja alistaakseen. Stravinskyn asema ei suhteessa ole parempi kuin palvelijan. Igor Stravinsky yrittää vain tyydyttää mahtirouvan pyyteet. Herran ja rengin asetelma on selkeä.
Kiinnostavaa elokuvassa onkin tavanomaisten sukupuoliroolien vaihtuminen. Igorissa, jota Mads Mikkelsen esittää, on pehmeyttä, hän on kiltti ja alistuva. Hän on suhteen vietelty osapuoli, ’nainen’. Hän ei ole aktiivinen suhteessa. Kova ja määräilemään tottunut Coco on ’herran’ asemassa. Coco on hyväksikäyttäjä ja Igor on uhri. Stravinskyn Kevätuhri –sävellykseen tulee uusi merkitys kun säveltäjän on uhrattava itsensä.
Elokuva rinnastaa myös Cocon ja Igorin taiteellista työtä. Katsoja voi päättää ja arvioida niiden laatua. Chanel on tinkimättömän ja vaativa suunnittelutyösään: hän ottaa sen tosissaan. Hän harsii ja purkaa aamusta iltaan ikuinen savuke suupielessä. Kaiken on oltava täydellistä. Stravinskyn musiikin Coco ymmärtää omalla tavallaan kiinnostavana leikkinä, johon hänellä ei bisnestensä takia ole oikeastaan aikaa. Säveltäjän läsnäolo innoittaa häntä luomaan – kuolemattoman parfyymin. Stravinsky taas panee sävellystyöhönsä koko elämänsä ja tunteensa. Herran ja rengin asetelma vaihtuu kuitenkin taiteessa: Igor ei pidä Cocoa taiteilijana, vaan pelkkänä puodinpitäjänä. Tämän loukkauksen Chanel kuittaa kustantamalla Stravinskyn Kevätuhrin uuden esityksen suhteen päättyessä. Hän näyttää taas valtansa.
Elokuva on kirjailijan ja ohjaajan näkemys Chanelin ja Stravinskyn suhteesta. Sellaisena se sisältää kuviteltuja tilanteita ja tapahtumia ja ennen kaikkea, tapahtumat on nähty tämän ajan perspektiivistä. Elokuvan Chanel on eräänlainen Madonna: Material girl in the material world, jollaisia tämä aika palvoo.
***
Millainen Coco Chanel oli todellisuudessa? Youtuben dokumenttivideo Coco Chanel parle de la mode täydentää elokuvan naiskuvaa ja tuo esiin Chanelin androgyynin olemuksen. Ehkä 60-luvulla tehdyssä videossa esiintyy superlaiha, jo iäkäs daami, ikuinen sätkä kädessä. Chanelin ruumiinkieli on kiinnostavaa: kädet huitovat ja menevät tuon tuosta taskuun. Hän seisoo haastattelun ajan, ei suinkaan istu rauhassa kuden daamit yleensä. Coco huitoo kuin torikauppias, hosuu tupakallaan sinne ja tänne ja puhuu hyvin matalalla äänellä, jossa on auktoriteettia. Palatsimainen tausta on ylellinen ja koristeellinen. Chanel on taustassa pikkuruinen, hieman jätkämäinen, ei juuri hymyile, hän on valpas kuin kettu tai palloa kentällä vaaniva pelaaja. Hänessä on mahtipontisuutta, mutta samalla kertaa hänen variksenpoikamainen tai kukonpoikamainen olemuksensa (Coco tulee kukkokiekuuta tarkoittavasta sanasta CO CO RI CO) on huvittavassa kontrastissa häntä ympäröivän loiston kanssa.
Näkyy, että Chanel on tottunut olemaan uskottava miesten maailmassa ja ottamaan siinä paikkansa. Hänen aloittaessaan naisyrittäjiä ei otettu vakavasti Ranskassa. Haastattelija kysyy: mikä on eleganssin määritelmä? Kysymyksen muoto osoittaa, että haastattelija arvostaa Chanelin älyä. Chanel väittää, ettei hän pidä mistään epävallisesta: je n’aime pas la extravagance. Tämä on järkevää ja hyveellistäkin.