Rakkaudesta värimateriaaliin: Outi Pieski ja Pauliina Turakka Purhonen Forum Boxissa

28.8.2009 Saara Hacklin

Kaisa Giisavaaralla 7. 8.–30.8.2009

Forum Boxin betonikuutio on elokuun kunniaksi muuttunut oudoksi karkkilaatikoksi, herkulliseksi mielikuvitusmaailmaksi: Outi Pieskin (s. 1973) maisemamaalaukset ja installaatiot pursuavat erilaisia materiaalia, kuten huiveja ja luita. Pauliina Turakka Purhosen (s. 1971) maalaukset ja kangasveistokset ovat täynnä yksityiskohtia. Yhdessä taiteilijoiden teokset muodostavat runsaan, rönsyilevän kokonaisuuden.

Sekoittamisen tai lomittamisen tematiikka on läsnä näyttelyn nimessä ja kutsukortissa. ”Kaisa Giisavaaralla” on Turakka Purhosen Kaisa -muotokuva sijoitettuna Pieskin Giisavárri -maisemaan. Molemmat taiteilijat ovat luoneet oman tunnistettavan tyylinsä, mutta yhdessä niistä syntyy outo sekoitus yhtä aikaa tuttuja ja tunnistamattomia elementtejä. Entä millaiset piirteet sitten yhdistävät näitä kahta taiteilijaa? Forum Boxin näyttelyssä syntyy voimakas vaikutelma taiteilijoiden yhteisistä kiinnostuksen kohteista.

Tiedotteessaan Pieski ja Turakka Purhonen kirjoittavat: ”On olemassa oleva paikka ja halu maalata (hyvin). Näiden kahden välissä tasapainoillaan. Maalaus katsoo maalaajaansa, kuten maisema tai malli.” Heidän näyttelyssään nouseekin yhdistäväksi tekijäksi paitsi kiinnostus maalaukseen peruskysymyksiin, myös erityisen herkkä suhde materiaaleihin.

Nukke puijaa silmää

Pauliina Turakka Purhosen kangasveistokset ovat huolella toteutettuja ja ilmeikkäitä hahmoja – osa 1:1 suhteessa. Niistä on paikannettavissa hänen aikaisemmista töistään tuttua Raamatun kuvastoa, joka sekoittuu taiteilijan omaan elämään ja erityisesti taiteilijan työn arkeen. Kuinka yhdistää erilaiset roolit?

Kaksiosaisessa Ilmestys -installaatiossa (2008) mies pitelee polvellaan keltaista lohikäärmettä – joka muistuttaa lastenhuoneen nurkasta kaivettua pehmolelua ja toisaalta saa ajattelemaan esimerkiksi Pyhän Yrjänän legendaa. Lohikäärmeen hännänpäässä onkin pienikokoinen sydäntä pitelevä taitelijaa itseään esittävä hahmo ja neula. Mies nojaa päätään käsiin, eikä näe viistosti edessä ja ylhäällä roikkuvaa siveltimen kanssa leijuvaa kohtalokasta enkelihahmoa. Vaalean kaapuun puettu enkeli muistuttaa sekin taiteilijaa itseään.

Kangasveistoksissa Pauliina Turakka Purhonen hyödyntää taitavasti erilaisia materiaaleja, oikeat vaatteet ja neulat sekoittuvat erilaisten materiaalien ja muotojen esitykseen. Teoksissa on ikään kuin kutkuttava esittämisen ja olemisen välinen jännite. Nukke yhtäältä viittaa johonkin ja samalla on juuri sitä miltä näyttää.
Turakka Purhonen_ Kukko ja riekko

Sama jännite on siirtynyt myös Turakka-Purhosen maalauksiin. Muotokuvamaalauksista ajattelenkin taiteilijan omakuvan Kukko ja Riekko (2009) kiteyttävän hyvin maalauksen problematiikkaa ja kommentoivan taitelija omakuvien perinnettä: vanerille maalattu lähes kaksimetrisen maalauksen etualan täyttää Turakka Purhosen näköinen kangasveistos, taustalla peilissä näkyy taiteilija työssään. Pohjan vaneri kuultaa reunoilta läpi. Se purkaa illuusioita ja toisaalta kurottaa kohti sekaista työhuoneen maailmaa.

Maalauksen nukke – jonka voin olettaa olevan taiteilijan huolella itsestään valmistava ”ukkeli” – pitelee kädessään oikeaa neulaa ja lankaa. Nukke on maalattu tarkemmin, ikään kuin enemmän läsnä olevaksi kuin peilissä häilyväiseksi muuttuva taiteilija, jonka paidassa on kuitenkin aidon näköisiä maalitahroja. Eräänlainen taistelupari siis? Myös Turakka Purhosen ystävistään tekemissä muotokuvissa toistuu samanlainen maailmojen kerroksellisuus: ystävien muotokuvien rinnalla maalauksissa näkyy erilaisia nukkeja ja toisia veistoksia. Maalarin käsi vilahtaa Kukkapuska-astelman taustalla olevassa peilissä.

Maiseman katse

Pieskin töissä on löydettävissä samanlaista näkemisen ja maalauksen problematiikkaa ja materiaalien sekoittumista. Puita ja maisemia maalaava Pieski herkuttelee leviävällä maalilla. Esimerkiksi maalauksessa Haapojen luona (2009) puun runko näyttää etäältä pitsimäiseltä, mutta paljastuu lähemmässä tarkastelussa hiekanjyviä muistuttavaksi rakeiksi. Puuhun on sijoitettu roikkumaan valkoinen huivi ja maalauksen vieressä seinään nojaa kangaskääröjä. Turakka Purhosen tavoin myös Pieski käyttää eri materiaaleja taidokkaasti. Siinä missä edellisen työt sisältävät viittauksia Raamattuun – esimerkiksi kammottava, punanaamaisena karjuva Manttelimadonna (2008) – Pieskin työ ammentaa saamelaiskulttuurista.

Maalauksista löytyy mm. luita ja hopeisina kimmeltävinä koristeita. Saamelaishuivit ja niiden solmut ovat mukana monessa maalauksessa. Huivi on suojaamisen ja peittämisen, mutta myös korostamisen ja koreilun väline. Siihen voi sisältyä suurta symboliarvoa: mies voi esimerkiksi kosinnan merkiksi lahjoittaa naiselle huivin. Pieskin huivit ja maalaukset, kuten edellä mainittu Haapojen luona tai Ahkun lääkemänty (2009), kuljettavat ajatukseni maantieteellisesti kauas Pieskin maisemista: muistan miten Mongoliassa saattoi törmät perinteiseen siniseen huiviin, joka sidottiin esimerkiksi sillankaiteeseen tai puuhun. Sinisen huivin tarkoitus oli Mongoliassa sama kuin esimerkiksi saamelaisten hopeakoristeiden: suojeleminen. Pieskin työt saavatkin ajattelemaan luontosuhdetta, joissa puihin ja paikkoihin yhdistyy erityisiä merkityksiä, kuten parantavia voimia tms.

Pieskin maalaukset – ja miksei myös kutkuttava, peitoista valmistettu Piilopaikka –installaatio (2008) – vievät ajatukset kysymyseen maalauksen ja ikonin erosta. Mikä on teoksen suhde sen kuvaamaan aiheeseen? Voiko taideteos muuttua pyhäksi, tai eräänlaiseksi taikakaluksi? Samalla Pieskin työt yhdistyvät länsimaiselle maalaustaiteelle tuttuun näkemisen kysymykseen. Yksi toistuva symboli on silmä: ne roikkuvat pehmeinä tupsuna maalauksen reunalla, häilyvät puunrunkojen takana tai välkkyvät vuorenrinteen maalikerroksissa.

Silmillä varustettu maisema voi viitata ”maiseman henkeen”, mutta samalla se kurottaa kohti maiseman katsetta, käsitettä, joka on tuttu ainakin ranskalaisfilosofi Maurice Merleau-Pontyn Silmän ja mielen lukeneille. Taiteilijan kiinnostus maiseman kohtaamiseen ja tuon kokemuksen siirtäminen maalaukseen synnyttää kummallisen jännitteen, jossa maalarista – ja sittemmin kenties myös maalauksen katsojasta – tuleekin katseen kohde.

Forum Box