Teksti: Hanna Lamnaouer 24.8.2015
Kuvat: Turun taidemuseo
Kari Vehosalon näyttely Terrible Nature Turun Taidemuseon Studiossa koostuu fotorealistisista öljymaalauksista. Osa maalauksista on mustavalkoisia, osa värillisiä. Näyttelyn nimi viittaa filosofi Thomas Hobbesin (1588–1679) teesiin, jonka mukaan ihmisen irtaantuminen luonnosta on seurausta sosiaalisesta kontaktista. Luonnon anarkiaan, alituiseen sotatilaan sisältyvä vapaus on suitsittavissa valtarakenteille antautumisen myötä. Vehosalo käsittelee luontoa ikään kuin kutsumattomana vieraana, jonka kautta ihmisen osa saaliina ja metsästäjänä saa ennemmin tai myöhemmin täyttymyksensä.
Kytkökset uhkaavaan ja ennalta arvaamattomaan luontoon ovat ilmeisiä maalauksessa, jossa rakastunutta paria ja kesäisen rannan idyllistä tunnelmaa uhkaa mustavalkoinen, kameran tarkentamatonta kuvaa muistuttava maalaustyyli. Vaikutelma viittaa voyeristisiin haluihin. Nimettömät-triptyykin ensimmäisessä, ruumiinavausta kuvaavassa osassa, monimutkaiset, anatomiset yksityiskohdat ovat miltei puoleensa vetäviä mustavalkoisessa, sumentamalla etäistetyssä estetiikassaan.
Doppelgänger II, 2013
Täydellisyydessään kylmäävä maalaustekniikka kuvaa sosiaalisen todellisuuden petollisena pintasilauksena, jota mittasuhteiden vähäiset muutokset, kaksoiskuvat ja taustan monitulkintaisuus kyseenalaistavat. Disneymäisiksi luonnehdittavat karakterisoinnit, ylisuuret päät ja silmät ovat söpöyden sijaan karmivia. Pikkusievästi sisustetussa interiöörissä poseeraavien lihaksikkaiden miesten päät ovat suhteettoman järeitä, mutta armottomuudessaan ylväitä, kuolleena retkottavan naisen silmät laajentuneet käsittämättömästä kauhusta.
Myös taustan hämärään häivyttyy hienovaraisia vaikutelmia todellisuuden kulissimaisuudesta: Naisen hiukset uppoavat tummaan veteen, mutta hartian seuduilla vesi muuttuu lakanaksi.
Nimetön-triptyykin kolmannen osan reunassa killottavat keinovalot ja seinämaalauksen murtumat paljastavat katsojaa päin syöksähtävän peuran olevan karkaamaisillaan luonnonhistoriallista museota muistuttavasta tilasta luonnonmaiseman sijaan.
Todenmukaisuuden merkityksistä
Maalaustaide on kautta aikojen tuottanut kuvia, joiden tarkoituksena on ollut herätellä eettisten arvojen pohdintaan mahdollisimman todenmukaisen kuvauksen kautta. Kuvataide on ollut pitkään alisteinen uskonnollisten aiheiden kuvaamiselle, hyvän ja pahan havainnollistamisen väline. Barokin ajan maalaukset herättivät levottomuutta osoittaessaan kuinka ajan rajallisuus asettui inhimillisten tavoitteiden tielle vanitas-aiheisissa maalauksissa. Romantiikan ajan maalaukset kertoivat ihmisen mitättömyydestä luonnon suuruuden edessä kritisoiden luonnontieteiden ylivaltaa länsimaisessa kulttuurissa.
Maalauksia on käytetty myös yhteiskunnallisen todellisuuden tiedostamiseen. 1800-luvun vallankumoushengessä alkaneessa realismissa yhteiskuntakriittisyys vaihteli myötätuntoisesta tarkkailusta osallistuvaan todellisuuden kritiikkiin. Yhteiskunnallisen todellisuuden tiedostaminen sai pontta fantasioiden ja abstraktien ideoiden hylkäämisestä, epäpersoonallisesta ja epäsentimentaalisesta maalaustyylistä sekä oman ajan ja tyypillisen kuvaamisesta.
1960-luvulla alkanut fotorealismi vei realismin epäsentimentaalisuuden vielä astetta pidemmälle kylmällä objektiivisuudellaan. Valokuvantarkka terävyys ja suuri koko saivat aikaan piinaavan tunnelman. Yhteiskunnallisen tiedostamisen sijaan fotorealismi keskittyi samaan aikaan vallinneen minimalismin lailla objektiiviseen ja objekteihin. Kuitenkin myös fotorealistien keskuudessa on aina ollut tekijöitä, jotka ovat halunneet herättää töidensä kautta eettistä pohdintaa, esimerkkinä mainittakoon amerikkalaista kulutusyhteiskuntaa groteskien hahmojensa kautta ironisoinut kuvanveistäjä Duane Hanson. Toisaalta voidaan ajatella myös niin, että minkä tahansa vastustaminen on kantaa ottavaa.
Teknisesti Vehosalon maalaukset muistuttavat Gerhardt Richterin tuotantoa. Maalauksessa Duppelgänger II malli on jopa kääntynyt samaan asentoon kuin Richterin Betty (1988). Toisin kuin Richter, joka on kiistänyt maalauksillaan olevan mitään viestiä tai sanomaa, Vehosalon taide on samanaikaisesti sekä vaikuttamiseen pyrkivää että kyynisyydessään lamaannuttavaa. Tässä mielessä hänen tuotantonsa muistuttaa Sampsa Sarparannan valtaa käsitteleviä teoksia.
Ihminen varjellun ainutkertaisuutensa luomassa alennustilassa
Vehosalon fotorealismin karmivuus perustuu todentuntuisten henkilöhahmojen persoonattomuuteen. Maalauksissa kuvattuihin tilanteisiin liittyy pingottunutta varautuneisuutta, nihilististä yhteiskunnallisten normien ja vallitsevien arvojen vastustamista sekä moraalin luonnonvastaisuutta. Ei edes kipu tai kuolema tee maalauksista sielukkaita, inhimillinen ainutkertaisuus on alisteista aineenmukaisuuden dynaamisuudelle. Maalaamisen nautinnon yhdistyessä pois tolaltaan olevien, kuolleiden tai väistelevien hahmojen kuvaukseen, kokonaisvaikutelma on sadistinen.
Something Wicked This Way Comes (While Thinking of Marquis de Sade), 2012
Sadistisuuteen viittaa myös maalaus Something Wicked This Way Comes (While Thinking of Marquis de Sade). Siinä mies lekottelee avaran luonnonnäkymän äärellä katsellen kaksoiskuvaa kaukaisuudessa siintävästä, jättiläismäisestä kumpupilvimuodostelmasta, ruusujen ympäröimänä, housut alas valahtaneina. Häiritsevintä tässä maalauksessa on se, ettei hahmo vaikuta tietoiselta omasta tilastaan.
Mikäli tietoisuus on seurausta sosiaalisten ja moraalisten sääntöjen noudattamisesta, Vehosalon hahmot eivät täytä ihmisyyden määritelmää. Nihilistinen mielialattomuus ja tabujen rikkominen ilman tunnelatausta paljastavat tunteiden kuoleman. Sosiaalisten ja moraalisten sääntöjen noudattamiseen ja syvempään henkisyyteen pyrkivän tietoisuuden korvaa karkeampi, vapaaseen nautinnon hakemiseen perustuva vaistonvaraisuus. Näkemys ainutkertaisuuden harhaanjohtavuudesta johtaa pysähtyneeseen tilaan tai tekoon.
Biennaalitaiteen kytkeytyessä usein sosiaalisen ja poliittisen todellisuuden kontekstien erittelyyn, sosiaalisuus, ihmisten välinen vuorovaikutus sinänsä, nousee fokukseen. Tätä painotusta Vehosalon maalaukset tuntuvat kaihtavan. Hän tavoittelee teostensa kautta erityistä taiteen kieltä, jolla on mahdollista ilmaista elämän ja kuoleman ankaruutta sekä sattumanvaraisuutta sosiaalis-eettisiä vaikuttajia väkevämpinä voimasuhteina.
Kari Vehosalo: Terrible Nature
Turun Taidemuseo
Studio
20.9.2015 asti