Kuin puhuisi itsestään

Teksti: Tanja Parkkonen 10.10.2017

Kävin katsomassa Sinebrychoffin taidemuseossa näyttelyn ”Minä en ole minä – Tunnettuja ja unohdettuja muotokuvia”. Näyttely toi esille oman itsensä kuvaamisen vaikeuden. Katsoessani erilaisia muotokuvia ja omakuvia pohdin, onko muotokuva pikemmin katsojiensa peilikuva, ei kohteen oma käsitys omasta itsestään. Tarkoitan, että ehkä omakuvien avulla teemme ymmärrettäväksi, mitä muiden uskomme meissä näkevän. Hallitsijoiden ja ylimystön kuvissa oli läsnä mahtavuus, voima ja eräänlainen kaikkitietävyyden sädekehä. He keskittyivät katsomaan kohti katsojaa tai ohitse kaukaisuuteen kuin vain osoittaakseen, että he ovat kaiken yläpuolella. Taiteilijat ja muut tärkeän puuhan parissa olevat puolestaan keskittyivät tehtäväänsä unohtaen ulkopuoliset. He tekivät näkyväksi, että katsojan mielipiteellä ei ole heille merkitystä. Niin, merkityksettömistä ihmisistä tietenkään ei kukaan muotokuvaa vaivaudu maalaamaan. Omakuvan tekeminen on merkityksettömälle itselleenkin ylittämätön kynnys.

Nykyteknologian avulla oma muotokuva toteutetaan joka päivä ilman maalaustaitoja. Oma virtuaalinen näkyvyys on nykyään ehkä tyypillisin ja jopa helpoin tapa tehdä omakuva. Teemme esimerkiksi päivityksiä kuvina ja erilaisina teksteinä sosiaaliseen mediaan ja saamme niistä palautetta. Katsoessamme muiden kuvia näemme yhden maailmanparantajana, toisen hurjana harrastajana ja kolmannen perheonnellisena. Tunnistamme helposti nämä muutamat vakioidut hahmot sosiaalisen mediamme piiristä. Outouden ja vierauden tunnetta saattaa tuoda tilanne, jossa sama ihminen maalaa muotokuvaansa useita eri pintoja. Tuttu ihminen saattaa vaikuttaa tuolloin meistä jopa vieraalta.

Omakuva – tekniikasta välittämättä – on minuuden toiminnallista käsittelyä, jossa pohdimme, miten muut meidät näkevät. Tästäköhän johtuvat erityisesti sosiaalisen median puitteissa esille tulevat kommentit siitä, että pyrimme siellä tekemään elämästämme suuremman, ihanamman ja menestyvämmän? Jokainen meistä voi tunnistaa omilla tileillä tapahtuvan tällaista. Omalla kohdalla sen tunnustaminen on tietenkin vaikeaa. Ne muut ovat niitä hassuja, joille voin naureskella. Onkohan kyse kuitenkin siitä, että kuvissamme toteutamme muiden käsityksiä minuudestamme. Meillä jokaisella on tiedossa olettamuksia, miten muut persoonamme näkevät. Teemme kuvastamme katsojan silmille sopivan joko tietoisesti tai tietämättämme. Onhan vain hyvä asia, että uskomme muiden huomaavan onnemme.

Oman itsensä avaaminen ilmaisun keinoin nähtäväksi ei siis ole helppoa. Kuinka moni voi varmuudella todeta, että aikaansaatu kuva on oikea ilmaisu minuudesta. Vaikeus on siinä, että näemme itsemme peilikuvana erilaisten arkisten vuorovaikutustilanteiden kautta, halusimme tai emme. Tein kesän aikana itsestäni virtuaalisen omakuvan omien web-sivujen muodossa (www.tanjaparkkonen.fi). Huomasin heti tekemisen vaikeuden. Jouduin vastaamaan itselleni asettamiini kysymyksiin minuudesta ja kuvani tavoitteista. Haastavinta oli valita kuvakulma, jonka halusin tuoda esille. Kysehän on siitä, että jokainen meistä on moniulotteinen ihminen, joten vain yhden kuvakulman valitseminen on aina teennäistä. Taiteilija ei ole pelkästään taiteilija eikä hallitsija vain hallitsija.

Kesän aikana keskustelin aiheesta muutamien ystävienikin kanssa. Yritin kieltää sivuillani esittämäni kuvan toteamalla, ettei tämä ole minua, koska siinä ei ole mitään yksityiselämästäni. Suorasanainen ystäväni totesi tuohtuneena, että onhan se! ”Jos otat esille asioita kirjoittamalla, niin se kyllä kuvaa juuri sinua”. Oikeassahan hän oli. Toinen ystäväni kiteytti omasta esittelysivustostaan, että sen rakentamisessa kyse oli luovasta projektista. Naulan kantaan osui hänkin. Sinebrychoffin näyttelyn nimi Minä en ole minä osuu hyvin oikeaan arkielämässämme. Ei tarvitse olla hallitsija tai muuten erityisen merkityksellinen, jotta tiedostaa omakuvan ainaisen rajoittuneisuuden. Yhteen kuvaan mahtuu ymmärrettävästi vain muutama teema. Itse uskomme tuntevamme itsemme ja tietävämme, mitkä nuo pääteemat ovat. Näin jokainen omakuva jää katsojien peiliksi, ei niinkään minuudeksi. Loppujen lopuksi omakuva on kuva, joka en ole minä.