Teksti ja kuva: Irmeli Hautamäki 25.5.2016
Jonathan Franzen: Purity (2015)
Jonathan Franzenin romaani Purity kertoo elämänmenosta nykyisessä tietoyhteiskunnasta. Tarinassa liikutaan lähinnä Yhdysvalloissa Oaklandissa, Santa Cruzissa ja Denverissä, mutta siinä sukelletaan kiinnostavasti myös Berliiniin muurin murtumisen hetkellä. Romaanin taustalla ovat informaation hallintaan ja kontrolliin liittyvät kysymykset, ja sen yhtenä juonteena ovat myös vakoilu ja tietovuodot. Tietotyöläisten elämää lähestytään sotkuisten ihmissuhteiden kautta, mikä tekee 600-sivuisen järkäleen lukemisen mahdolliseksi ja kiinnostavaksi.
Romaanin problematiikka tiivistyy tiedon hallintaan ja sen antamaan valtaan. Kun kaikkia ihmisiä, organisaatioita ja yrityksiä koskeva informaatio on lähes kenen tahansa saatavilla, manipuloitavissa, ostettavissa tai vuodettavissa, esiin nousee uudenlaisia eettisiä ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Purity ei tosin juurikaan puutu valtion tai muiden isojen organisaatioiden rooliin kansalaisia koskevassa valvonnassa. Esille nousee lähinnä vain yksittäisten henkilöiden moraalinen vastuu tiedon hankkimisessa ja hallinnassa: kenellä on oikeus tai velvollisuus salata tai paljastaa toista koskevaa tietoa? Tämä latistaa hieman romaanin yhteiskunnallista sanomaa. Toisaalta se että Franzen kuvaa villin informaation keskellä kamppailevia yksilöitä, osoittaa, ettei mitään selkeitä yhteiskunnallisia sääntöjä tiedon hallinnasta ole olemassa.
Osa romaanin henkilöistä toimii journalisteina: he pyrkivät tiedoillaan edistämään yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja demokratiaa. Osa henkilöistä taas hankkii informaatioita puolilaillisin tai -laittomin keinoin hakkeroimalla. Hekin toimivat omasta mielestään yhteiskunnan parhaaksi vuotamalla asiakirjoja julkisuuteen. Tom Aberant ja Leila Helou ovat kunnollisia amerikkalaisia journalisteja, itäsaksalaista syntyperää olevasta Andreas Wolfista kehkeytyy salaperäinen tietovuotaja.
Kirjan päähenkilö Purity on nuori nainen, joka etsii paikkaansa näiden vastakkaisten maailmojen ja toimintatapojen väliltä. Franzen kuljettaa Purityn, kutsumanimeltä Pipin, ihaillun tietovuotajan vaikutuspiiriin ja sieltä edelleen arkisten journalistien maailmaan. Päähenkilö ja samalla lukija kulkee tarinassa sokeana ja tietämättömänä edessä olevista kohtalokkaista käänteistä. Franzen, jota mainostetaan yhtenä parhaista amerikkalaisista nykykirjailijoista, osaa kertoa ja romaanissa riittää yllättäviä käänteitä. Kirjailija kykenee antamaan tarkkoja kuvauksia nykyamerikkalaisen ihmisen mielenmaisemasta.
Romaani sijoittuu klassiseen realistiseen perinteeseen, mikä tarkoittaa, että Aberant on tyypillinen amerikkalainen journalisti ja Wolf edustaa tyypillisen eksoottista eurooppalaisuutta. Kommunistinen Saksa, jonne romaanissa tirkistellään, on monelle amerikkalaiselle todella outo maa. Kiinnostavaksi tavanomaisen asetelman tutun ja oudon välillä tekee molempien miesten saksalaisuus, sillä myös Aberantilla on itäsaksalaiset juuret. Tosiasiassa hyvin monilla amerikkalaisilla on sukujuuria Saksassa: he ovat yksi suurimpia etnisiä ryhmiä Yhdysvalloissa, mutta eivät juuri pidä ääntä itsestään toisin kuin monet muut etniset ryhmät.
Romaanissa tehdään yritys valottaa saksalaisuutta amerikkalaisille. Yhtäältä saksalaisuus näyttäytyy kunnioitettavana ja ihailtavana, Aberant yrittää lukea jopa Hegeliä. Toisaalta Itä-Saksan kaiken kattava silmälläpito ja vakoilu tuottaa kieroutta ja perversiota. Andreas Wolf on ihailtu julkisuuden henkilö, jonka uskottavuus perustuu moraaliseen puhtauteen, mutta samalla hän kuitenkin painiskelee raskaiden moraalisten ongelmien kanssa. Puoliksi saksalainen Aberant ei myöskään toimi avoimesti, vaikka ihailee rehellisyyttä ja totuutta. Hänellä on lopulta yhtä paljon salattavaa kuin tietovuotaja Andreas Wolfilla. Miehet asetetaan samalle viivalle, mikä on rikkoo kiinnostavasti romaanin ennakoitavia asetelmia.
Tietoyhteiskunta ja tiedon hallintaan liittyvät poliittiset kysymykset ovat lopulta pelkkä ulkoinen olosuhde tapahtumille, jotka keskittyvät henkilöiden välisiin suhteisiin. Kuka voi luottaa kehen ja voiko kukaan luottaa keneenkään? Romaani näyttää kuinka arvaamaton juuri Facebook voi olla. Joku hupsu ”käyttäjä” voi rehvastella valtionsalaisuusluokan tiedollaan tai kuvallaan ”ikiomalla statuksellaan”; mikään ei ole enää salaista.
Pääosaan Purityssa nousevat aitoamerikkalaiseen tapaan moraaliset ja psykologiset pulmat, joiden kanssa yksilöt kamppailevat. Myös varallisuutta ja sen suomia yhteiskunnallisia etuoikeuksia tarkastellaan raskaan moraalisesta perspektiivistä. Romaanissa viitataan usein Saul Bellow’n kirjalliseen perintöön. Bellow’n tasolle Franzen ei pääse kertojana, vaikka Tom Aberantin avioliiton kiemuroita Anabel Lairdin kanssa kuvaillaan intohimolla, joka vetää vertaa Augie Marchin kiemuroille. Miljardööriperijätär Anabel on taiteilija, joka pyrkii puhtauteen kieltäytymällä perinnöstä ja sen turmelevasta vaikutuksesta. Anabelin taideprojektin kuvaus on kirpeää satiiria nykytaiteesta. Kuvauksessa on yhtäläisyyttä Laura Lindstedtin Oneironissa kuvatulle amerikanjuutalaisen taiteilijan performanssille.
Entä tarinan päähenkilö, Pip? Hänen kuvauksensa muistuttaa etäisesti Bellow’n Augie Marchia siinä, että Pip on älykäs ja kykenevä henkilö, mutta hän ei ole täysiverinen ihanteellinen amerikkalainen sankari. Hän ei osaa toimia toisten ihmisten kanssa, hän tekee jatkuvasti mokia, mutta romaanin aikana hän oppii tärkeitä sosiaalisia taitoja. Purity on siis myös bildung-romaani, kehityskertomus.
Franzenin romaani on kömpelöllä tavalla vanhanaikainen mutta intohimoinen kuvaus kamppailusta kohti omaa identiteettiä informaatiopaljouden keskellä. On paradoksaalista, että nykyaikaa suoraan kuvaava teos käyttää hyvin perinteisiä ja koettuja kerronnan keinoja. Tarkoittaako tämä sitä, että nykyaika ja sen huippumodernit informaationsiirtovälineet eivät tuota mitään uutta ilmaisun ja kokemisen tapaa? Onko niin, että moderni tiedon siirto vaatiikin vastapainoksi perinteistä tarinan kerrontaa? Digitaalinen aika ei näemmä välttämättä tuo tullessaan taiteen avantgardea. Myös romaanin moraalista perusasetelmaa, jossa tietovuotajaa pidetään lähtökohtaisesti epäilyttävänä ja lapsellisena, kun taas vanhan koulun journalistin oletetaan olevan puhdas ja aikuinen, voi ”Panaman papereiden” jälkeen pitää aikansa eläneenä. Romaanin käännös on sujuva, mutta paikoin todella huolimaton.
Lähteet:
Franzen, Jonathan. Purity, romaani, 2015. Suomentanut Raimo Salminen. Kustannusosakeyhtiö Siltala.
Bellow, Saul. Augie Marchin kiemurat, The Adventures of Augie March, 1953.