Saara Hacklin 6.6.2013
Susanne Gottberg: Sinä elävä, Galerie Forsblom 17.5.–20.6.2013
Kiertäessäni Susanne Gottbergin näyttelyssä huomaan ajattelevani englantilaisen kirjailijan Hilary Mantelin Susipalatsia ja Syytettyjen salia. Kirjojen päähenkilö on Thomas Cromwell, etevä kauppias ja lakimies, josta tulee Henrik VIII:n neuvonantaja. Mantelin kirjassa katsoja pysäytetään välillä maalausten, gobeliinien, mattojen ja eksoottisten kankaiden äärelle. Cromwellilla on silmää kankaille ja hyvät yhteydet manner-Eurooppaan, erityisesti Antwerpeniin ja Italiaan. Yhteyksillään hän saa tilattua kaikkea mahdollista sekä omiin että muiden tarpeisiin: erikoisia herkkuja, taide-esineitä, kirjoja, kankaita. Aarteita, joiden eksoottisuutta nykylukijan on kenties vaikea tavoittaa.
Gottbergin näyttelyssä Mantelin kirjoista muistuttaa paitsi kankaiden runsaus myös ajallinen läheisyys. Gottbergin teosten taustalta voi löytää viitteitä 1400-luvun maalaukseen. Mantelin romaanisarja puolestaan sijoittuu aivan 1500-luvun alkuun – kirjassa seikkailee myös eräs maalari nimeltään Hans. Tapa, jolla Mantelin teos tarkentaa aikakauden ylellisyystavaroihin, muistuttaa Gottbergin katseesta, joka on poiminut vanhoista maalauksista erilaisia yksityiskohtia.
Näyttelyn ripustus kuljettaa katsojaa vierailulle taloon. Tässä mielessä Gottbergin näyttely onkin jatkoa hänen muutaman vuoden takaiselle A Room of One’s Own näyttelylle, jossa niin ikään liikuttiin sisätiloissa. Myös nyt hiljaisena hehkuvat teokset avautuvat erilaisiin tiloihin ja pintoihin. Pääroolissa tuntuvat olevan laskostetut, poimutetut, silitetyt, auki levitetyt tai huolellisesti valuvaksi sommitellut kankaat. Gottberg liikkuu draperiassa vähäeleisesti ja lähettää samalla katsojan huimalle aikamatkalle taidehistoriaan. Runsaana ryöppyävä kangasvuori kuljettaa ajatukset barokkiin ja maalauksiin, joissa laskokset vihjaavat, korostavat, dramatisoivat… Toisessa ääripäässä juuri auki levitetty kangas taittelujälkineen tai yksittäinen viivaruudukko assosioituu modernismiin.
Susanne Gottberg: Object (2012)
Forsblomin näyttelyssä katsoja kohtaa raollaan olevan oven ja syrjään työnnetyn verhon jälkeen valkoisen hunnun (Object, 2012) ja punaisen, solmitun kangaskaitaleen (Folded Pink, 2012). Punaisen poimuisen kankaan voi yhdistää Jan van Eyckin omakuvana pidettyyn Turbaanipäiseen mieheen (1433). Kahdessa maalauksessa toistuva valkoinen huntu puolestaan viittaa Rogier van der Weydenin Nuoren naisen muotokuvaan (n. 1430). Maalauksissa näiden kankaiden tehtävät ovat olleet hyvin erilaiset. Turbaani on näennäisen huolettomasti kiedottu kangaskaistale, jonka tarkoituksena on kenties kiinnittää katsojan huomio sekä viestiä vauraudesta – ja taidosta. Huntu on taas huolellisesti soljilla kiinnitetty kangas, jossa näkyy vielä silityksen jäljet ja jonka on tarkoitus lienee kertoa vaatimattomuudesta ja siveydestä. Kun Gottberg poimii nämä yksityiskohdat, esineiden maailman, katseensa kohteeksi, hän samalla pudottaa pois alkuperäisten teosten kohteet, ihmiskasvot.
Näyttelyn nimi, Sinä elävä, on lainaus Goethen runosta. ”Iloitse, sinä elävä, lämpimässä vuoteessasi ennen kuin Lethen jääkylmät aallot nuolevat pakoilevaa jalkaasi.” (Roomalaisia elegioita). Gottbergin maalauksissa on outoa läsnäoloa, joka kuljettaa miettimään yksittäisen ihmiskohtalon – sen satunnaisten ilonhetkien, ohimenevien aistinautintojen ja maallisen mammonan katoavuuden – sekoittumista yliaikaiseen, taiteen ja myyttien maailmaan.
Tietyssä mielessä Gottbergin voisi ajatella työskentelevän maalauksen rajamailla. Konkreettisesti tuo rajamailla liikkuminen tapahtuu Gottbergin tavassa työstää teoksensa puulle siten, että oksanreiät ja puunsyyt jäävät näkyviin. Katsomiskokemusta leimaa tietty kynnyksellä oleminen: katse häilyy kohteen – useimmat työt ovat nimeltään Object – ja pinnan välillä. Toisaalla Gottbergilla on taito kääntää katsojan huomion johonkin sellaiseen, jota tämä ei ehkä muista edes aiemmin nähneensä. Peittävä kangas tai taustan ornamentti siirtyy taka-alalta keskiöön.
Kankaiden ja ornamenttikuvioiden maailman voisi mieltää feminiiniseksi. Miksei myös rhopografiaksi, vähäpätöisten asioiden kuvaamiseksi, vastapainona megalografialle, eli suurten asioiden kuvaukselle, kuten taistelu- tai historiamaalaukselle? Ei kuitenkaan pidä uskoa, että nämä kaksi maailmaa olisivat niin erilaisia tai toisensa poissulkevia. Maalausten tapahtumattomuus tai kankaan peittävyys on vain näennäistä. Aivan kuten Hilary Mantelin Thomas Cromwellkin osoitti, kangaskaupallakin voi päästä vallan ytimeen – ja siellä on kätevää osata pukeutua oikein. Toisaalta, vaikka taiteilijoilta onkin vaadittu erinomaista taitoa vaurauden symbolien välittämisessä jälkipolville, ovat peittävät hunnut ja arkiset kodin tekstiileihin liittyvät päivittäiset työt, kuten silittäminen, pitkään olleet nimenomaan ”toisen sukupuolen” maailmaa.
Tässä mielessä Gottbergin Folded White teos herättää ajatuksen juuri tuosta näkymättömästä työstä. Pitkänomaisen teoksen muoto tuo hetkellisesti mieleen arkun, mutta valkea liina kuljettaa kuitenkin ajatukset nimenomaan viimeiseen ehtoolliseen ja siitä tehtyihin eri versioihin. Gottbergin teoksessa ruokailijoita ei näy, jäljellä on vain käyttämättömän pöytäliinan peittämä pöytä. Kuka sen on levittänyt?
Folded White muistuttaa myös Paul Cézannesta ja kirjailija Honoré de Balzacista: ”Romaanissa Taikatalja Balzac kuvailee ruokapöytää, ”jonka liina oli valkea kuin vasta satanut lumi ja jolle oli säännölliseen järjestykseen asetettu lautasia, joita kruunasivat pienet valkeat leivät”. ”Koko nuoruuteni”, Cézanne sanoi, ”halusin maalata tuon pöytäliinan, joka on vasta satanutta lunta […] Nyt? tiedän, ettei pidä haluta maalata kuin ”oli säännölliseen järjestykseen asetettu lautasia” ja ”pienet vaaleat leivät”’. Jos maalaan ?”kruunasivat”, olen mennyttä, ymmärrättekö? Ja jos todella tasapainotan ja sävytän lautaset ja pienet leivät kuin maalaisin suoraan luonnosta, voitte olla varmoja siitä, että kruunaaminen ja lumi ja koko se värähtely ovat mukana.” (Maurice Merleau-Ponty, Cézannen epäilys, suom. Tarja Roinila)
Linkit
Galerie Forsblom
Arvio Susanne Gottbergin näyttelystä 2011