Teksti: Jane Vuorinen 29.3.2015
Kuvat: Nick Brandt ja Mats Andersson
Nick Brandt: Elephant Exploding Dust (Amboseli 2004)
Nick Brandtin näyttely On This Earth, A Shadow Falls koostuu yhdysvaltalaisen valokuvaajan suurikokoisista, mustavalkoisista luontokuvista. Näyttelyn on tuottanut Tukholman Fotografiska Museet, joka järjesti Brandtin laajan yksityisnäyttelyn vuonna 2011. Siitä muodostui Fotografiskan historian suosituin näyttely. Suomessa Brandtin kuvia nähdään nyt ensimmäistä kertaa. Brandt on kuvannut teoksensa Afrikassa, ja ne poikkeavat monumentaalisuudessaan ja muotokuvamaisuudessaan perinteisestä luontokuvasta. Näyttelyesitteen mukaan Brandt määrittelee itsensä taiteilijaksi, ei luontokuvaajaksi.
Teokset ovat näyttäviä, teknisesti taidokkaita ja kauniita. Sommittelu on huolellista ja sävyskaala hallittu. Siirtymät tarkkuudesta epätarkkuuteen ja mustasta valkoiseen ovat sulavia. Eläimet ovat majesteettisia ja maisemat jylhiä. Näyttely rakentaa Brandtista varsinaista henkilömyyttiä: videolla taiteilija kertoo ylevistä motiiveistaan ja halustaan suojella Afrikan luontoa, museon seinälle on tulostettu suurelle kankaalle Brandtin CV, ja tietokoneelta pääsee katsomaan hänen kuvaamaansa musiikkivideota Michael Jacksonin kappaleeseen Earth Song. Pienissä teksteissä teosten vierellä Brandt kertoo anekdootteja kuvien syntymisestä.
Brandtin kuvien epädokumentaarisuus asettaa ne erilleen luontokuvan kaanonista. Niissä ei myöskään ole luontokuville tyypillistä toiminnan tuntua. Brandt kertoo haluavansa vangita eläimen persoonallisuuden. Kiinnostavimmaksi piirteeksi Brandtin eläinmuotokuvissa muodostuukin valokuvan kyky tallentaa yksityiskohtia. Läheltä kuvattujen eläinten ilmeet ovat yksilöllisiä, ja niiden katseista voi kuvitella heijastuvan tunteita, kuten hellyyttä ja huolta. Kuvat ovat hienoja, sitä ei voi kieltää. Virheettömästi kuvatilaan sommitellut eläimet ja auringonlaskut sekä täysikuut alkavat kuitenkin pian puuduttaa kärsivällisintäkin katsojaa. Brandtia on kritisoitu siitä, että hänen valokuvansa ovat liiankin täydellisiä, ja näyttelyesite kertoo, ettei niitä löydy luontokuvaa julkaisevien valtalehtien sivuilta.
Nick Brandt: Hippos On The Mara River (Masai Mara 2002)
Varsin erilaista luontovalokuvaa tarjoilee samaisen taidemuseon tornissa esillä oleva ruotsalaisen Mats Anderssonin näyttely Intimations – Vihjauksia. Anderssonin kuvissa on paljon kohinaa, ja eläimet on saatu tallennettua kuvaan ikään kuin juuri ja juuri. Pusikon rasahduksen voi melkein kuulla peuran vilistäessä ohi, ja kuva, jossa samaan otokseen on saatu mäyrä ja hämähäkki, aiheuttaa katsojassakin tunteen onnistumisesta. Anderssonin kuvissa on metsästämisen tuntua.
Anderssonin vähäeleiset ja pienikokoiset valokuvat asettuvat mehukkaaseen dialogiin Brandtin elämää suurempien teosten kanssa. Siinä missä Brandtin teosten eläimet ovat kauniita ja idealisoituja, on Anderssonin töissä saatu aikaan tunne eläinten kohtaamisesta. Epätarkkuus ja näppäilykuvamaisuus tulevat tässä suhteessa tulkituksi merkkeinä aitoudesta. Nämä pohjoisen metsän asukkaat eivät poseeraa kallionkielekkeellä lekotellen täydellisessä valaistuksessa auringon laskiessa taustalla.
Mats Andersson: Ghost IV
Myöskään Anderssonin teokset eivät silti edusta tyypillistä luontokuvaa. Hänen tuotantonsa tunnetaan viitteellisyydestä ja unenomaisesta tunnelmasta. Andersson kuvaa usein hämärässä käyttäen pitkää suljinaikaa. Hänen kuvissaan eläimet ovat liikkeessä, elävät omaa elämäänsä, joka useimmiten pysyy salassa ihmisiltä. Niihin verrattuna Brandtin kuvien eläimet vaikuttavat auttamatta staattisilta, muovisilta, sanalla sanoen epäaidoilta. Andersson on kuvannut eläimet yleensä kaukaa, Brandt lähietäisyydeltä. Ehkä myös siksi Anderssonin kuvien eläimet vaikuttavat aidommilta. Emme ole tottuneet näkemään eläimiä läheltä.
Kiinnostava yksityiskohta on se, että Brandt ja Andersson ovat syntyneet samana vuonna (1966), ja molemmilla on tausta mainosalalla. Molemmat tekijät vievät luontokuvaa taiteen suuntaan, mutta täysin eri tavoin. Näiden kahden erilaisen luontokuvaajan asettaminen rinnakkain on nerokas ajatus. Suureen yleisöön vetoava Brandt ja vähän omalaatuisempi Andersson luovat toisilleen vastakohdan, ja näin muodostuva kokonaisuus on suurempi kuin osiensa summa.
Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa valokuvan ja materiaalisuuden välisistä suhteista nykytaiteessa Turun yliopiston taidehistorian oppiaineessa.
Nick Brandtin näyttely On this Earth, A Shadow Falls
Salon taidemuseo 31.1.–17.5.2015
Mats Anderssonin näyttely Intimations – Vihjauksia
Salon taidemuseon torni 3.1.2015–17.5.2015
Mariankatu 14
24240 Salo
Avoinna ti-pe 10–18, la-su 11–17