Sini Mononen 3.6.2015
Things do not explode, ?they fail, they fade,
as sunlight fades from the flesh, ?as the foam drains quick in the sand,
even love’s lightning flash ?has no thunderous end,
it dies with the sound ?of flowers fading like the flesh
from sweating pumice stone,? everything shapes this
till we are left? with the silence that surrounds Beethoven’s head.
Minkälainen hahmo on mies? Wilma Hurskaisen uudessa valokuvasarjassa The Man Comes Around mies on valkoinen, keski-ikäinen ja väsynyt. Hurskainen on kuvannut miestä miehen omassa, kliseisessäkin, ympäristössä: autossa, metsästämässä, soutuveneessä, sikaria tupruttelemassa työpöydän takana. Toisinaan ympäristö on absurdi. Tuolla golfmailansa viereen nukahtanut mies nähdään täällä golfaamassa kuivuneella viljapellolla. Mies näyttää väsyneeltä. Se lienee tarkoituskin. Näyttelyssä Hurskaisen päämääränä on kuvata valtansa menettänyttä, entistä maailman hallitsijaa, miestä.
Näyttelyn otsikko, The Man Comes Around, on laina Johnny Cashin samannimisestä laulusta. Kappale oli viimeinen, jonka Cash kirjoitti ennen kuolemaansa. Cash, amerikkalaisen cowboyn ja miehisen miehen ikoni, viittaa laulun sanoituksissa Ilmestyskirjassa kuvattuun maailman loppuun. Hurskainen on lainannut kappaleen avaussanoista nimen teokselle And I Heard As It Were The Noise Of Thunder (2015). Teoksessa mies on pysähtynyt kesken pensasaidan leikkauksen, kuin kuuntelemaan jotain. Maailman loppu alkaa äänestä. Sitä mies kuulostelee kuvasta toiseen, kuulematta kuitenkaan mitään.
Wilma Hurskainen: On the Road (2015)
Kuvissa yhdistyvät kliseiseen miehenä olemiseen liittyviä piirteitä. Mies on vaurauden hallitsija ja sen jakaja. Mies vastaa vain itselleen – tai korkeintaan jumalalle. Hurskaisen mies on kuitenkin riisuttu valtansa tuomasta voimasta. Myös yhteys jumalaan on menetetty. Mies seisoo jonkin rakennuksen – kirkon tai muun patriarkaalista valtaa merkitsevän instituution – suljetun oven takana. Teoksessa I don’t think he can hear you (2015) mies on vaipumassa voimattomana pinnan alle.
Hurskaisen valinta kuvata stereotyyppistä mieshahmoa viittaa yhtäältä perinteisen miehen roolin vanhanaikaisuuteen ja ahtauteen. Toisaalta mies on tässä samassa merkityksessä kuin englanninkielen sana man. Mies edustaa ihmistä yleensä.
Hurskainen liittyy näin yksittäisen ihmisen kuvaajasta muiden aikamme ahdistavaa apokalyptista ilmapiiriä kuvaavien taiteilijoiden joukkoon. Aiheena on ihmisen naurettava vallantunto tuhotun planeetan keskellä. Hurskaisen kuvissa ihminen on geneerinen. Häntä on vaikea yksilöidä keneksikään.
Wilma Hurskainen: Credible Threat (2015)
Hurskaisen kuvaama maailmanloppu ei ole Ilmestyskirjan tulta ja tulikiveä, vaan pysähtynyttä arkea. Taivaallinen esirippu näyttäytyy metsän verhona. Vesi, jonka yllä henki leijuu ja jumala astelee, on valokuvissa tummaa ja upottavaa. Kuvat muistuttavat Lars Von Trierin Melancholia-elokuvan (2011) kuvaamaa aikaa ennen maailman tuhoutumista, jossa hetkeä ennen kaiken loppua hevonen hirnuu. Vaikka maailma loppuukin Melancholiassa rytinällä, loppumispisteeseensä asti se on kulkenut rataansa kuten ennenkin. Tässä on Melancholian ja Hurskaisen valokuvien ahdistavuus. Samoin kuin Dereck Walcottin runossa Endings, myös ne vihjaavat, että maailma ei lopu räjähtäen. Se hiipuu pois.
Hurskaisen valokuvissa on ripaus absurdia. Toisinaan vaikuttaa siltä, kuin ihminen esittäisi osaansa, ei eläisi sitä. Credible Threat (2015) on hyvin elokuvallinen, Patriarch (2015) vaipuu asetelmallisuuden epäuskottavuuteen. Kuvien maailmasta on kadonnut merkitys. Jos jumala on vaiennut, ovat myös kulttuuri ja myytit menettäneet sisältönsä. Edes Siperia ei opeta enää mitään. Valokuvassa Ask Siberia (2015) ihminen seisoo keskellä routaista maata junaradan lävistäessä maiseman. Vaikka tänne kuinka huutaisi, kukaan ei vastaisi.
Wilma Hurskainen
The Man Comes Around
Valokuvagalleria Hippolyte
18.6. saakka