12. 10. 2005 Esko Kari
Galleria Anhavaa voi pitää yhtenä Suomen taide-elämän merkittävimmistä foorumeista. Se näyttää taideyleisölle nykymaalausta ja muokkaa maaperää uudelle, vaikka ei olekaan tässä suhteessa varsinaisesti edelläkävijä.
Taiteilijat, jotka on hyväksytty ”talliin” ovat joko yleisesti tunnettuja, myyviä ja tasokkaita tai lupaavia nuoria kykyjä, joilta galleria odottaa tulosta vasta myöhemmin. Galleria on profiloitunut kuvataiteisiin ja siinäkin maalaus- ja käsitteelliseen taiteeseen. Installaatioita on nähty harvoin osana joissakin näyttelyissä.
Kansainvälisyyttä galleria edustaa tuottamalla näyttelyitä suomalaisten lisäksi muista Pohjoismaista, Baltiasta ja Venäjältä. Se myös edistää suomalaisen taiteen vientiponnistuksia mm. osallistumalla taidemessuille Euroopassa.
Näyttelyiden yleinen taso ja linja määrää käsitystä galleriasta yleisön silmissä. Miten tasoa gallerialle sitten haetaan? Taiteilijoiden valinta on A ja O. Anhava reagoi herkästi uusiin signaaleihin taidekentässä. Hintataso vaikuttaa myös käsitykseen gallerian tasosta. Galleria Anhavan tapauksessa on myös kyse hinnaltaan tasokkaasta. Gallerian keinot toimia taidefoorumilla näyttelyiden tukena yleisöön päin vaihtelevat. Avajaisten lisäksi teetetään näyttelyjulkaisuja ja lehdistötiedotteita. Nykyään myös Anhava näkyy tarjoavan nettisivuillaan yleisölle eväitä näyttelyyn.
Marianna Uutisen näyttely galleriassa (8.9. – 30.9. 2005) pysäyttää katsojan miettimään käsitystään post-taiteesta tai taiteesta yleensä. Estetiikan teorioiden mukaan esteettinen suhtautuminen sisältää ensin havainnointia ja sitten arvottamista. Välttämätön ehto esteettiselle havainnoimiselle ovat väreihin ja materiaaleihin perustuvat erottelut. Uutisen maalauksissa taustaväri nousee määräävään asemaan. Se on voimakas ja jopa dominoiva. Tälle värikkäälle pohjalle on vedetty maalaustelalla vaihteleva määrä vetoja valööriltään tummemmalla värillä. Telan vedot muodostavat harsomaisia kuvioita. Maalaukset ovat kooltaan suuria ja hinnakkaita.
Esteettisen kokemuksen analysointi etenee vaiheeseen, missä katsoja on
vastaanottavainen päättäen hyväksyä tai hylätä näkemänsä. Puhtaan abstraktiin taiteen genreen näitä maalauksia ei yksistään voi luokitella, vaan kysymys on ilmeisesti jostain muusta. Aikaisempaan kokemukseen Uutisen ”abjekteista” ei tässä tapauksessa voi myöskään nojautua, koska tyhjyys lähes täyttää kankaan. Tyhjyys sinällään ei ole ratkaiseva ominaisuus. Sitähän on taiteen historiassa paljon käytetty.
Esteettinen arviointi lähtee teoksen aiheuttamasta mielihyvän/mielipahan kokemuksesta. Uutisen maalausten edessä katsoja ei tunne kumpaakaan, vaan jää ihmettelemään, mistä on kysymys. Jopa valkoinen kangas telan vetojen alla olisi herättänyt enemmän pohdintoja.
Galleristi on jo aavistanut kävijän kysymyksen, ja on valmis vastaamaan lainauksella Pilvi Kalhaman esseestä. ”Nyt taiteilija pohtii teoksissaan entistä keskitetymmin tunteiden pinnallistumista ja nykymaailman suorasukaisen seksuaalista viritystä. Ilmaisukieli kertoo ajankohtaisten identiteettiaiheiden ja nykyihmisen arjessaan kohtaamien banaliteettien käsittelystä: värimaailma uudessa teoskokonaisuudessa on typistynyt vähäeleiseksi ja kovaksi – jopa päällekäyväksi. Niin ikään pinta on litistynyt äärimmilleen, kuvaamansa sisällön kaltaiseksi.”Galleristin mukaan taas ”Uutisen maalauksissa ei ole kyse suorasukaisesta kritiikistä, vaan pikemminkin tiedostamisen kautta pinnallisuudesta vapautumisesta.”
Galleristi on ilmeisesti pyrkinyt pehmentämään tiedotteillaan ilmapiiriä vastaanottavaisemmaksi luomalla käsitystä jostain uudesta banaalista otteesta. Banaliteetit taidemaailmassa ovat ehkä jo kulutettu puhki, niin taajaan niistä puhutaan. Uutisen näyttely varmasti koettelee yleisön ymmärryskykyä, ehkä jopa lempeyttä.
Kirjoittaja osallistui Helsingin yliopistossa Nykytaiteen tutkimus ja kritiikki kurssille