Teksti: Tuomas Tiainen 7.9.2016
Kuvat: Lauri Mäkimurto
Pääministeri Juha Sipilän (kesk) johtama taiteilijaryhmä on toukokuusta 2015 lähtien toteuttanut väkevää yhteiskunnallista performanssia. Nelivuotista rahoitusta nauttiva peräti kahdeksantoistahenkinen Sipilän hallitus -niminen kollektiivi nousi otsikoihin jälleen viime viikolla lanseeratessaan ensi vuoden budjettiesityksen, kuluvan vuoden tärkeimmän julkaisunsa. Valtiovarainministeriön ehdotus vuoden 2017 talousarvioksi -taidekirja sisältää pääosin odotetun korkeatasoista materiaalia.
Suomalaista yhteiskunnan tulevaisuutta luotaava julkaisu pursuaa korkealentoisia ideoita. Yksi hurjimmista on työttömien velvoittaminen kolmen kuukauden välein toistuviin määräaikaishaastatteluihin. TE-toimistojen, siis entisten työvoimatoimistojen, resurssien kasvattamisen sijaan haastattelut aiotaan ulkoistaa. Käytännössä tämä tarkoittaa henkilöstövuokrausyritysten tukemista veroeuroilla. Mikä vitsi!
Toisaalta Sipilän hallituksen menetelmiin on myös kuulunut rankka kärjistäminen ja jopa silkalla volyymilla pelaaminen. Kukaan tuskin unohtaa Arkadianmäen taiteilijatalolta viime syksynä levinnyttä julkilausumien sumaa, jolloin yhtä hurjaa lakiesitystä seurasi seuraavana päivänä toinen, ja sitten toinen, ja sitten edelleen kunnes valo tuntui imetyn maailmasta pois. Niin rankkaa yhteiskunnallisesti kantaaottavan taiteen vyörytystä koetaan Suomessa harvoin. Toivoa sopii, ettei voimakkaasti aloittanut ryhmä tahraa aiempia tekojaan silkalla naurattamisella.
Mahdollisia sudenkuoppia nimittäin on. Ulkoministerin rooliin Sipilä on valinnut matalamielisestä komiikasta tunnetun Timo Soinin (ps), miehen, jonka esiintymisestä jokaisella meistä on mielipide. Liikenne- ja viestintäministeriä apinoiva sveitsiläis-suomalainen kansantaiteilija Anne Berner (kok) esitti taannoin matalimman yhteisimmän nimittäjän komiikkaa: ”Yrittäjänä voisi esimerkiksi aikaisin aamulla jakaa lehtiä, sitten kuljettaa lähipiirin asukkaita kauppaan ja lapsia kouluun ja toimia illalla taksina.” Melko hauskaa, jos olisimme kouvolalaisella stand up -klubilla loskaisena tiistai-iltana vuonna 2004. Soinin ja Bernerin huumori voi hyvinkin romuttaa Sipilän hallituksen taiteellisen uskottavuuden, ellei kollektiivin johtaja ole varovainen.
Onneksi meillä on käsitetaiteilija Jari Lindström (ps), jolle on sälytetty fiktiivisen oikeus- ja työministerin vaativa pesti. Kuusankoskelainen Lindström muistetaan Kymenlaakson Idols-karsintojen yllättäjänä vuodelta 2006. Toiminta hallituksessa on osoittanut hänen kykenevän vaativaankin taiteen teorioiden ja yhteiskunnallisten käsitteiden vääntelyyn. Olisi kuitenkin syytä olla tarkkana. Varovainen arvaukseni on, että Soini ja Berner ovat sorvanneet ylempänä mainittua työttömien haastattelu -vitsiä yhdessä fiksun mutta turhankin hövelin Lindströmin kanssa.
Suosio ja näkyvyys saa aina esiin jäljittelijöitä. Länsisuomalainen ITE-taiteilija Li Andersson (vas) yritti siivelle kertoessaan Kansan uutiset -pienlehdelle eräästä turkulaisesta työllisyystoimenpiteestä. Julkisin varoin toteutettu taideprojekti koostui 500 työttömän haastattelemisesta. Työn suoritti yksityinen yritys, joka löysikin työpaikan yhdelle ihmiselle. Lasku, 35 000 euroa, maksettiin Turun kaupungin kulttuuribudjetista. Kyseessä oli tietenkin asiakeskeisenä vakavikkona esiintyvän Anderssonin keksimästä tapauksesta, ei todellisuudesta. Varsin noloa, jäädä nyt kiinni hyväuskoisten höynäyttämisestä.
Taiteen kentän tuolla puolen konkreettisempaa näkökulmaa aiheeseen tarjoaa Tampereen työelämäpalveluiden vanhemman virkailijan Lauri Mäkimurron raportti Uraohjausta kohti työelämää. Hauskasti infosarjakuvana toteuttu pehmytkantinen vihkonen on itse asiassa TE-toimiston tarjontaa valottava case-esimerkki. Se on lähempänä markkinointimateriaalia kuin varsinaista selontekoa, mutta tarjoaa faktapohjaisuudessaan kiinnostavaa luettavaa käytännön työllistämistoimenpiteistä kiinnostuneille.
Virkailija Mäkimurto on punonut tiedonjyväset tarinaan, jossa kovasti tekijän itsensä näköinen työtä vailla oleva mieshenkilö osallistuu työllistämiskurssille yhdessä kohtalotovereidensa kanssa. Hahmogalleria on hersyvä, joskin kärjistetyistä yksilöistä koottu. Varsinaiset faktat kuullaan kurssia vetävän eteerisen työvoimaviranomaisen suusta. Lukija saa kuin vaivihkaa tietoutta motivoinnista, työkokeilusta ja vuokratyöyritysten toiminnasta.
Teoksen varsinainen sanoman on kuitenkin ahdinkoon joutuneen ihmisen taistelutahdon herättäminen. Kirjanen huipentuu työvoimaviranomaisen näyttämään videoon, jolla onnettomuuteen joutunut nuori toteaa, ettei edes vakava aivovamma saa estää onnen tavoittelua. Enkelimäinen viranomainen alleviivaa viestin: ”vaikeuksista voi selviytyä – myös työttömyydestä.”
Jos Mäkimurto olisi taiteilija, suosittelisin häntä lämpimästi Sipilän hallituksen ministeriksi.
Lisälukemista:
Kansan uutiset (2016). Andersson vertaa Turkuun: Yksityinen työvoimapalvelu työllisti yhden työttömän, kaupunki maksoi 35?000. Kansan uutiset 2.9.2016. Haettu 6.9.2016 osoitteesta
Mäkimurto, L. (2016). Uraohjausta kohti työelämää.
Valtiovarainministeriö (2016). Valtiovarainministeriön ehdotus vuoden 2017 talousarvioksi. Haettu 6.9.2016 osoitteesta http://budjetti.vm.fi/indox/tae/2017/valtiovarainministerionKanta_tae_2017.jsp.