Mustekalan ääni-numeron innoittama olen pohtinut taidetta metelin pitämisenä ja tilan valtaamisena. Millaista taidetta syntyy yli 4000 metrin korkeudessa, kylmillä ja karuilla ylätasangoilla, punatiilisten, keskeneräisten talojen ja Aimara -intiaanien kaupungissa.
Lähdimme mieheni kanssa vuoden vaihteessa puoleksi vuodeksi vapaaehtoistöihin Boliviaan. Työskentelemme kulttuurikeskus Compassa, joka järjestää taidetyöpajoja vahvistaakseen heikossa asemassa olevien alkuperäiskansaan kuuluvien nuorten ja lasten identiteettiä ja itsetuntoa. Compa sijaitsee Bolivian pääkaupungin La Pazin tuntumaan muodostuneessa El Alton kaupungissa.
La Paz on maailman korkeimmalla sijaitseva pääkaupunki, mutta El Alto eli korkea paikka sijaitsee vieläkin korkeammalla, yli 4000 metriä merenpinnan yläpuolella. La Paz on rakentunut vuoren rinteiden väliin, lähes kuivuneen joen uomaan. Kun kanjonista kiipeää kimppataksilla tai 50-luvun koulubussilla Andien jyrkkiä rinteitä mukailevia serpentiiniteitä pitkin ylös saakka, siellä odottaa laajalle tasangolle levittäytyvä El Alto, Etelä-Amerikan köyhimpiin maihin kuuluvan Bolivian köyhyyden epävirallinen pääkaupunki.
Kuten monissa kehitysmaissa, myös Boliviassa maan sisäinen muuttoliike kulkee kohti pääkaupunkia. Maan kaivosteollisuuden romahdettua 1980-luvulla, monet kaivoksissa nälkäpalkalla ahertaneet intiaanit muuttivat paremman elämän toivossa La Pazin tuntumaan. Epävirallisesta asujaimistosta on muodostunut pikkuhiljaa kaupunki, jossa asuu tätä nykyä mahdollisesti jo enemmän ihmisiä kuin miljoonan asukkaan La Pazissa ja joka päivä maalta muuttaa lisää.
Näissä korkeuksissa ja Andien pystysuorilla rinteillä elämä on kovaa. Toimeentulo on revittävä sieltä mistä sen saa; torikaupasta, käsitöistä, pienistä verstaista, joissa korjataan ja valmistetaan mitä kummallisempia asioita. Jokainen taksikuski ja hedelmäkauppias toivoo, että lapset opiskelisivat ja hankkisivat kunnon ammatin. Mutta tilastojen valossa, korkeakaan koulutus ei takaa alkuperäiskansojen edustajille pehmeämpää tulevaisuutta.
Silti usko ja yritys on kova. Entisten kaivostyöläisten vahvassa järjestäytymisen perinteessä ja El Alton köyhissä kortteleissa on kytenyt jo kauan halu muutokseen. Kaupungista on viime vuosikymmeninä kasvanut maan poliittisen liikehdinnän ja protestien keskus. El Altolaiset ovat vaatineet näkyvästi oikeuksiaan ja osallistuneet maan poliittisiin muutoksiin.
Teatro Trono rummuttamassa puhtaan veden puolesta
Rauhanomaisten protestien, tiesulkujen ja lakkojen luvatussa maassa törmää mielenosoituksiin useita kertoja viikossa. Yksi vaikuttavimmista tähän saakka oli perinteisiin asuihin pukeutuneiden el altolaisten hiljainen kulkue halki La Pazin pääkadun. Kyltit vaativat huomiota: El Alto on läsnä! Kukaan ei puhunut mitään, mutta muutamat mielenosoittajat paukuttivat kovaäänisiä raketteja kohti taivasta.
Yli puolet Bolivian väestöstä kuuluu alkuperäiskansoihin, mutta vasta vuonna 2005 maahan valittiin ensimmäinen intiaanipresidentti. Vasemmistolainen, Aimara -intiaani Evo Morales sai ensimmäisen kautensa lopulla runnottua läpi uuden perustuslain, joka takaa alkuperäisväestönedustajille lisää oikeuksia ja vaikutusmahdollisuuksia. Vuoden 2009 lopussa Morales valittiin selvällä äänten enemmistöllä uudelleen maan presidentiksi. 90 prosenttia el altolaisista antoi äänensä Evolle, mutta jos konkreettisia muutoksia ei kuulu, niin kritiikki ja vastustus kasvaa myös Morales kannattajien keskuudessa.
Mielenosoitusten ja tiesulkujen taiteen lisäksi myös kirjallisuus, musiikki ja teatteri ovat näytelleet merkittävää osaa Bolivian muutoksissa. Kolonialismin, vallankaappausten, diktatuurien ja sorron täyteisestä historiasta on syntynyt lukemattomia runoja ja lauluja. Kulttuurikeskus Compan perustajan ja johtajan Ivan Nogalesin mukaan Bolivian kaltaisessa maassa ei voi tehdä taidetta, joka on vain taidetta, poliittisuus on aina mukana.
Compa sai alkunsa jo 20-vuotta sitten, kun Nogales perusti katupoikien kanssa Teatro Tronon. Katupoikien teatterista on kasvanut maineikas Euroopassakin usein vieraillut teatteriryhmä sekä kulttuurikeskus, joka tarjoaa vuosittain sadoille nuorille mahdollisuuden ilmaista itseään ja raivata tilaa muuttuvassa yhteiskunnassa.
Nogalesin ja Tronon teatteri ei ole pelkkää estetiikkaa vaikka omaperäisessä ja hiotussa tyylissäkin löytyy. Päällimmäisenä on tarkoitus pitää ääntä, tulla kuuluksi ja nähdyksi. Ja kyllä Trono huomataankin siellä missä se liikkuu. Kun värikkäät asut, maalatut naamat ja meluista, mutta taidokas rummutus täyttää kadut, kukaan ei voi olla huomaamatta: tässä me olemme, meillä on oikeus ja me olemme tulleet jäädäksemme. Maailman katolla, Andien huimissa korkeuksissa täytyy rummuttaa todella kovaa, jotta maailma siellä alhaalla kuulee.