Michel Auderin elokuvat vievät 1970-luvun New Yorkiin rosoiseen puolimaailmaan. Elokuvissa käydään Andy Warholin kuuluisaksi tekemässä Chelsea-hotellissa, missä Auder on kuvannut puolisoaan Vivaa. Viva on juuri tullut äidiksi ja selostaa puhelimessa synnytystä elokuvan ulkopuoliselle henkilölle Bridget Berlinin, toisen Warholin supertähden säestäessä ja kommentoidessa puhelinkeskustelua vieressä. Kuva on rosoista, kotivideomaista ja kamera heiluu hieman holtittomasti. Viva kertoo, että myös synnytys on kuvattu ja väittää, ettei ole koskaan näyttänyt elokuvassa paremmalta.
Auder on Warholin seuraaja ja elokuvat muistuttavat esikuvan cinema vérité -tyyliä. Warholilla oli tapana panna kamera käyntiin ja käskeä ihmiset puhumaan elämästään. Samoin kuin Warhol myös Auder taltioi autenttiselta tuntuvia kohtauksia 1960- ja 1970-lukujen underground-piirien elämästä, joka oli puoliksi laitonta huumeiden ja tuolloin kielletyn homoseksuaalisuuden takia.
Warholilla oli tapana höpöttää päivittäin tuntikausia (lanka)puhelimessa, nauhoittaa käymänsä keskustelut ja kuvata näyttelyt, avajaiset ja päivälliset, joissa kävi. Se ei olennaisesti eroa nykyajasta, jossa ihmiset kuvaavat omaa päivittäistä elämäänsä lähettäen kuvia ja videoita netin kautta kavereille. Nykyisin ihmiset eivät kuitenkaan enää puhu toisilleen puhelimessa, sillä nykyajassa kuva on kaikki, sana ei ole mitään. Warholin elokuvissa esiintyi hänen omia ”supertähtiään”, jotka eivät olleet oikeita tähtiä vaan pikemminkin niiden parodiaa. Nykyajalla on tubettajatähtensä, joiden esiinmarssin Warhol ennakoi uskoessaan, että tulevaisuudessa jokainen on kuuluisuus 15 minuutin ajan.
Yhdessä Auderin elokuvassa Regan (1981) välittyy hätkähdyttävä siirtymä boheemilta 1960-luvulta aggressiiviselle 1980-luvulle Reaganin noustua valtaan. Ronald Reagan katselee filmissä hölmönä, kun hänen kimppuunsa kadulla käynyt mies tapetaan. Teinit katselevat tätä suorasta TV-lähetyksestä samalla kun lukevat sarjakuvia ja syövät purkkaa. TV on olennainen osa Auderin elokuvien materiaalia. Uutiskuvat, mainokset ja piirretyt hyppivät silmille nopeatahtisissa filmeissä, joiden väkivalta ja uho on silmiä särkevää. Uusimpaan elokuvaan Trumped sekoittuu kuvia presidentti Trumpista ja Hieronymus Boschin taiteesta.
Auderin elokuvien katselukokemus on haastava siksi, että filmit tuovat esiin silottelematonta Amerikan lähihistoriaa; katse on monissa filmeissä kriittinen. Katselukokemus kuitenkin pehmenee huomattavasti galleriatilassa, missä seiniä hallitsevat Outi Martikaisen suurikokoiset tekstiilitaulut, joiden aiheina on kuvia luonnosta tai lapsista. Tekstiilitauluilla ei ole sisällöllistä yhteyttä Auderin elokuviin; kyseessä on tietoinen kahden vastakkaisen asian rinnastus. Tekstiilitaulut ovat rosoisten elokuvien rinnalla jopa kitsahtavan söpöjä. Ne tekevät galleriasta olohuonemaisen, sillä filmimonitorit on asetettu gallerian nurkkiin selin katsojiin. On kuin olisi Amerikan-tädin luona, missä TV on aina auki. On turvallista ja viihtyisää, vaikka TV yrittää välittää kuvaa aggressiivisesta ulkomaailmasta.
Teksti: Irmeli Hautamäki
Kuvat: Jussi Tiainen / Kohta
Michel Auder: Chronicles and Compositions / Outi Martikainen: Compositions and Calculations
KOHTA galleria 14.1.–14.3.2021
Työpajankatu 2 B (7. rakennus, 3. kerros), 00580 Helsinki
Ti-Pe 12–18, La-Su 12–16