Irmeli Hautamäki
Kun Mustekala-nettilehti perustettiin lähes kahdeksan vuotta sitten, Suomessa oli vain harvoja vastaavanlaisia sivustoja. Taideteollisen korkeakoulun, nykyisen Aalto-yliopiston medialabissa ilmestyi tuohon aikaan m-cult (tai jotain sinne päin) niminen lehti, mutta nimeä oli vaikea muistaa. Sivuston päivittäminen loppui aika pian. Mustekala kuitenkin jäi elämään ei vain pelkän nimensä vaan myös sisältönsä vuoksi. Monet ovat olleet uteliaita nimen suhteen, joten tässä pientä tarinaa.
Mustekalan historiaan kuuluu eräs toinen nettilehti, Tonnikala, joka keskittyi 2000-luvun taitteessa tietotekniikan ja ohjelmoinnin kysymyksiin. Tonnikala edusti aitoa hakkerimeininkiä ja sitä päivitettiin joka päivä, välillä useamminkin. Sarjakuvakin ilmestyi pari kertaa viikossa. Kun Tonnikalan perustaja ehdotti Mustekala –nimeä, se kuulosti aluksi vitsiltä. Miten nyt kulttuuriin ja kritiikkiin keskittyvä sivusto voisi olla nimeltään Mustekala? Eihän nimi viittaa millään tavalla sisältöön. No eipä Tonnikalakaan viitannut tietotekniikkaan tai Linux-ohjelmointiin – mutta se jäi mieleen.
Nimi kopioitiin pian muodossa Squid -naapurimaassa Ruotsissa, missä sen alla ilmestyi jonkun aikaa englanniksi taiteilijoiden kirjoituksia. Squid ei ollut lehti vaan arkisto. Kun uusia kirjoituksia ilmestyi, pidettiin juhlat. Minutkin kutsuttiin kohteliaasti mukaan juhliin Suomenlinnaan. Rahaa tuntui olevan, mutta sivustoa en enää löydä mistään.
Mustekalan perustamisen jälkeen muutkin kulttuurilehdet pyrkivät nettiin huomatessaan että lukijat hylkäävät printtilehdet.
Mustekala oli osuva nimi, koska ideana oli, että sivustolle tulisi useampia kirjoittajia. Monijäsenisyys ja monialaisuus kuului konseptiin alusta alkaen. Mustekalan käytäntönä on ollut, että näkökulma voi muuttua joka numerossa. Joka numerolla on eri vastuutoimittaja. Tämä on päinvastainen tapa kuin monissa muissa lehdissä, joiden sisältö vastaa yhtä ja samaa ideologiaa numerosta toiseen.
Otetaan esimerkiksi sellaiset lehdet kuin Voima tai Gloria. Kumpikin lehti on sisällöltään täysin ennalta arvattava, koska ne edustavat kumpikin yhtä totuutta, jonka nimiin vannotaan.
Voiman taustalla on perinteikäs vasemmistolainen ideologia. Gloria eli Kunnia tai Loisto taas ihastelee elämän koreutta markkinatalouden hengessä. Kummankin lehden nimi viittaa johonkin taustalla olevaan suurempaan asiaan tai ideaan, joka kannattelee lehteä.
Asia on aivan toisin Mustekalassa. Ei ole mitään yhteistä Mustekala -ideologiaa, sillä kaikilla jäsenillä on erilaiset mielipiteet. Jokainen toimittajajäsen edustaa omaa ajatteluaan. Me emme ole yksimielisiä, mutta silti Mustekalalla on yhteisiä päämääriä ja yhteinen tahto edistää niitä. Tämä on uudenlaista yhteisöllisyyttä.
Gloria on jämähtänyt ikuiseen juppiunelmaan, mutta ei silti ole kulttuurikonservatiivi.
Gloria esittelee joka numerossaan jopa taiteilijan. Iidu Tikkasen ’Porvariston päiväunia’ nimisen näyttelyn esittely on maaliskuun 2011 numerossa katkaistu mauttomasti mainosliitteellä, jossa porvaristo marssii taiteilijan yli. Taide ei ole Glorialle kunnia-asia, se on koriste. Suuressa maailmassa muoti ja taide ovat sama asia. Mutta onko taide Glorian rahoittajille kenties uhka muistuttaessaan, että arvot muodostuvat jossakin aivan muualla kuin markkinataloudessa?
Voima-lehtikin on viime aikoina huomannut, että pääkaupungissa tehdään taidetta. Parin viime numeron kannessa on ollut oikein taiteilijoiden kuviakin. Jos Voimaa lukee, Helsinki näyttää yhä melko köyhältä kulttuurikaupungilta. Kysymys on tietysti asenteesta ja arvostuksista. Voimalle poliittiset aatteet ovat pääasia ja taidejutut ovat petiitillä sivujen alakerrassa.
Sekä Voimassa että Gloriassa on kummassakin yhtä paljon mainoksia. Voimassa mainostaa vasemmisto ja Gloriassa kosmetiikka- ja muotiteollisuus. Kaikesta huolimatta Voima kehuu journalismiaan ’riippumattomaksi’ ja kehottaa lukijoitaan tilaamaan lehteä, vaikka se on ilmainen.
Voi olla, että Glorian ja Voimankin lukijat ovat hyvin koulutettuja ihmisiä. Se ei kuitenkaan näy lehtien journalismissa. Toimittajat puhuvat lukijoilleen kuin nämä olisivat keskenkasvuisia. Mustekalassa asia on ollut pikemminkin päinvastoin. Mustekala on oppinut, jopa tieteellinen, eikä häpeä sitä. Eräs sivuston perustamisen syy olikin poistaa pintaa syvemmälle menevän ja teoreettisen keskustelun puute taiteiden alalla. Tämä tuntuu edelleen, kahdeksan vuoden jälkeenkin ajankohtaiselta.
Aluksi Mustekalan jäsenet olivat pääasiassa tutkijoita, mutta mukaan liittyi myös muutama taiteilija ja toimittaja. Akateemisia väitöskirjoja Mustekalan piirissä on laskujeni kukaan tehty sen olemassaolon aikana neljä (Veli-Matti Saarinen, Susanna Pettersson, Martta Heikkilä ja Max Ryynänen) ja neljä uutta väitöstä on piakkoin tulossa (Saara Hacklin, Marko Gylén, Anni Venäläinen, Silvia Hosseini ). Tämä on varmaan alallaan ennätys.
Kun Mustekala perustettiin, internetiä pidettiin kulttuurisen muutoksen mahdollistajana. Uskottiin tiedonvälityksen tasa-arvoistumiseen ja sananvapauden laajenemiseen. Tällä hetkellä juuri vaalien alla eletään kulttuurisen taantumuksen aikaa. Erilaiset ääriryhmät lietsovat vihaa käyttäen häikäilemättä hyväkseen internetin suomaa tiedonvälityksen vapautta.
Tässäkin on yksi syy, miksi Mustekalan pitää jatkaa ja miksi on syytä pysyä edelleen internetissä. Keskustelu on vaikeaa, nimittely ja leimaaminen helppoa. Mustekalassa on ollut eriäviä mielipiteitä eri asioista, kuten vaikka Guggenheim -museo hankkeesta. Ketään ei leimata sivustolla ajatustensa takia. Vaikka kulttuurinen tilanne nyt näyttää kärjistyvän eliitin ja populismin väliseksi jännitteeksi, kiinnostavaa ja uutta tilanteessa on, etteivät perinteiset oikeisto – vasemmisto määritelmät enää päde. Niiden tilalle ovat tulleet liberaalit ja taantumukselliset. Liberaalit etsivät uusia ajatuksia. Taantumusta vaivaa pelko ja pyrkimys pitää kiinni vanhoista asetelmista ja asemista.