Teksti: Irmeli Hautamäki 5.11.2015
Kuvat: EMMA / Pino dell’Acquila, Roberto Goffi ja Gonella
Carol Rama: Appassionata (1940, kuva: Gonella)
Italialaisen Carol Raman (1918–2015) Emmassa esillä oleva näyttely on hämmentävä tapaus: puolittain pettymys, vain osittain antoisa ja odotukset täyttävä kokemus. Pettymystä aiheuttaa Raman markkinointi mediassa. Hänen on väitetty muuttavan taiteen historiaa: näyttelyä on mainostettu sensaationa, jossa yleisölle esitellään täysin unohduksissa ollut loistava taiteilija.
Näyttelyyn tutustuessa tuntee itsensä huulesta vedetyksi, sillä juuri samantyyppistä naisen seksuaalisuuden ja ruumiin problematiikkaan liittyvää taidetta on ollut esillä Suomessakin jo parikymmentä vuotta. Länsimaisen taidediskurssin kannalta Carol Rama on pikemminkin valtavirtaa kuin marginaalia.
Lisäksi käy nopeasti selväksi, että Carol Rama eli elämäänsä taidemaailman keskiössä: hän tunsi sekä Man Rayn että Picasson ja oli vieraillessaan Yhdysvalloissa tavannut Orson Wellesin, joka oli suudellut häntä. Myöhemmän tuotannon abstraktit teokset ovat modernistisen taiteen valtavirtaan kuuluvaa sinänsä laadukasta taidetta, mutta nekään eivät yllätä.
Carol Rama on siis taideilmiönä pikemminkin täysin odotettavissa oleva: hän edustaa säännönmukaisuutta, ei poikkeusta säännöstä. Mikä sitten tekee Carol Raman merkittäväksi taiteilijana?
Carol Rama: Appassionata (1943, kuva: Roberto Goffi)
Carol Raman taiteen käyttövoimaa on luonto: ruumis ja tiedostamaton, joita hän kuvasi 1940-luvun piirroksissaan. Piirrokset ovat taidottomia ja tarkoituksellisen primitiivisiä, mutta niiden voima on autenttisessa suoruudessa. Ruumiillinen halu ja siihen katolilaisessa kulttuurissa liittyvät tabut ja kiellot tekivät piirroksista vaarallisia. Se että rampa, silvottu ja vammainen ruumis näytetään haluavana ja elävänä, oli – ja on yhä – poliittisesti tehokas vastavoima yhteiskunnalliselle vallankäytölle.
Kuitenkin sama asia – naisen esittäminen pelkästään intuitiivisena ja kokevana luonnon oliona – on myös ongelma. Nainen, jolta puuttuvat kulttuuriset taidot ja tiedot, on puolustuskyvytön. Rama esiintyi itseoppineena luonnonlapsena ja antoi, kuten näyttelyssä olevasta dokumenttifilmistä käy ilmi, muiden puhua puolestaan.
Kiinnostavinta näyttelyssä on dokumenttielokuva, jossa jo iäkäs taiteilija kertoilee elämästään. Taiteilijatar makoilee rennosti vuoteessa, joka on keskellä huonetta, joka täpötäynnä tavaraa. Rama oli siis mitä aidoin boheemi.
Carol Rama (Kuva: Pino dell’Acquila)
Intuitiivisuus ja luonnollisuus esineellistyvät helposti nykyisessä läpeensä kaupallisessa ja taidemaailmassa. Carol Raman taidetta on vastaansanomattoman helppoa markkinoida tuttuakin tutumpana siloiteltuna naistaide-tuotteena ja jättää kertomatta, mikä sen kumouksellinen ja poliittisesti merkittävä ydin on.
Pelkkä alastoman ruumiin näyttäminen ei maallistuneessa ja valistuneessa pohjoismaisessa ja länsieurooppalaisessa taidemaailmassa oikein hätkäytä, eikä se johda oikeudellisiin toimenpiteisiin. (Robert Mapplethorpe joutui tosin pornografiasyytösten kohteeksi 1980-luvulla USA:ssa.) Asia on toisin diktatuureissa, kuten Kiinassa, jossa Ai WeiWei istui pidätettynä ja kotiarestissa. Häntä syytettiin epämääräisesti valtiota vastaan suuntautuvasta taiteesta, mutta varsinaista paheksuntaa aiheuttivat ilmeisesti omakuvat alastomana.
Tässä on poliittisesti merkittävä yhtymäkohta Carol Raman 1940-luvun fasistisessa Italiassa tekemiin piirroksiin. Totalitaarinen hallinto ei Kiinassakaan siedä alastonta ruumista. Hallinto on avuton paljaan ruumiin edessä, sillä ruumis on kapinallinen ja ruumista pitää rangaista.
Carol Rama: Passion
EMMA 14.10. 2015–10.1. 2016
Ahertajantie 5, 02070 Espoo
Ti, to ja pe 11–18, ke 11–20, la ja su 11–17