8.5.2008 Janne Vanhanen
Mongolia -näyttely Keravan taidemuseossa 19.3.-1.6.2008
Keravan taidemuseossa parhaillaan esillä oleva näyttelyn teema on Mongolia, jota lähestytään kahden käsitteen, havainnon ja utopian, kautta. Utopia, ”paikka jota ei ole”, viittaa tavanomaisesti jonkinlaiseen ihannekuvaan paremmasta, paratiisinomaisesta asioiden järjestyksestä.
Utopia on unelma, kenties jo olemukseltaan saavuttamaton. Havainto taas ymmärretään huomioksi todellisuudesta, joka on läsnä tässä ja nyt. Nämä kaksi käsitettä asettavat välilleen jännityksen preesensistä futuuriin: syntyvätkö utopiamme nykyisyyden havainnoista vai värittyykö havaintomme utopioiden ohjaamana? Kyse on myös ristivedosta oman ja vieraan välillä: onko utopia jotain, johon ”me” voimme pyrkiä, jos tavoitteena on jokin muu, kuin se mitä ”me” tällä hetkellä edustaa? Eikö vieras pysy aina utopiana, futuurissa?
Näistä lähtökohdista Mongolia: Havainto & utopia onnistuu varsin hyvin lähestymään oman ja vieraan suhdetta. Keravan taidemuseon näyttely esittelee monivuotisen mongolialais-eurooppalaisen yhteistyöprojektin satoa. Esillä on monia maalauksia, valokuvia, videoteoksia ja installaatioita, joista jokainen lisää oman äänensä keskusteluun kohtaamisen mahdollisuuksista ja mahdottomuudesta. Kohtaaminen oman ja vieraan välillä on aina voimasuhde, ja tässä mielessä länsimainen näkemys Mongoliasta toimii lähtökohtana. Keravan näyttelyssä päätyy väistämättä pohtimaan mitä Mongolia, havaintona ja utopiana, merkitsee meille. Mitä utopioita me projisoimme Mongoliaan ja miten vaikutamme sen nykyhetkeen?
Mongolia: Havainto & utopia
Asetelma ei aina ole ollut samanlainen. 1200-luvulla kysymyksen painoarvo olisi ollut päinvastainen: mitä lähes puolta maailman väestöstä hallinneet mongolit ajattelivat meistä, Atlantin rannikkoa asuttavista piskuisista eurooppalaiskansoista? Valtamereltä toiselle ulottunut Pax Mongolica kesti vajaat sata vuotta, mutta vieläkin Mongolian nimi herättää mielikuvia suurkaanien maailmanvalloituksesta.
Tähän historiaan, kuten myös Mongolian myrskyisään suhteeseen mahtavan naapurinsa Kiinan kanssa, viittaa kiehtovasti näyttelyn eräs avainteoksista, itävaltalaisen Sonia Leimerin Chinese Wall (2008). Leimerin videoinstallaatio koostuu kulissimaisesta seinästä ja projisoinnista, jossa näytetään ote BBC:n Mongoliassa kuvaamasta historiallisesta tv-elokuvasta sekä videokuvaa kuvauspaikalle jääneestä elokuvalavasteesta.
Tuo pahvinen pala Kiinan muuria seisoo nyt keskellä aroa, jossa joku on ottanut lavasteen käyttöönsä asumukseksi. Ironia piilee siinä, että kaukaa tuleville BBC:n elokuvaajille Mongolia käy hyvin Kiinasta – ja on luultavasti kustannuksiltaan halvempi kuvauspaikka. Lavaste herättää ajatuksia kulttuurisista merkeistä eräänlaisina julkisivuina, joilla hahmotetaan sekä omaa että vieraan olemusta. Työssä kohtaavat myös ristiriitaiset mielikuvat Aasian suurvaltojen mahdista: Kiinan muuri keskellä Mongoliaa, jonka nomadeilta muurin piti alun perin Kiinaa suojata. Nyt tuo hieman surumielinen näky taakse jätetystä lavasteesta keskellä tasankoa tuo lopulta mieleen vuosisatojen vaihtelun ja kaiken katoavaisuuden. Valtakunnat ovat tulleet ja menneet, mutta aro ja sen autius pysyy.
Sonia Leimer : Chinese Wall
Näyttelyn mongolialaiset taiteilijat tutkivat ja purkavat kukin tavallaan kansansa julkisivuja. Eksotiikka on vääjäämättä läsnä eurooppalaisen katsojan tarkastellessa maata, jossa yhä eletään paimentolaiselämää jurttineen ja jakkeineen. Tämä mielikuva mongolialaisuudesta on myös se pysyvä horisontti, joka on kestänyt kautta historian, johon Tšingis-Kaanin maailmanvaltius, keisarillinen Kiina, kommunismi ja maailman länsimaistuminen ovat kaikki jättäneet merkkejään.
Esimerkiksi Yondonjunain Dalkh-Ochirin Wolf City -installaatio ja monumenttisuunnitelma (2005) rakentaa paikan, jossa yhdistyvät kansallistunne, kansanperinne ja kaupunkisuunnittelu ironisena kokonaistaideteoksena. Suunnitelmassa jättimäinen susipatsas, myyttisen esi-isän kuva, seisoo keskellä ympyrän muotoista kaupunkia, jonka mittakaava vastaa perinteistä paimentolaisasutusta.
Teoksessa on näin viittauksia sekä totalitaristiseen kokonaissuunnitteluun että nomadien tarkoituksenmukaiseen elämänmuotoon. Samalla tavoin Myagmariin Bayarmagnain maalaukset lähestyvät traditiota uudelleenrakennuksen näkökulmasta. Hän ottaa teemakseen perinteisen mongolialaisen maalaustaiteen, joka oli kielletty kommunismin aikana, ja yrittää sovittaa sen muotokieltä nykyaikaa puhuttelevaksi.
Nykyaika ja rakenteiden muuttuminen ovat aiheina muun muassa saksalaisen Christian Mayerin ja mongolialaisen Ser-Odin Sarantsatsralin töissä. Mayerin diaesitys Another city, not my own (2007) näyttää Ulaanbataarin kulkukoiran näkökulmasta: koiraan kiinnitetty kamera tallentaa kiehtovan epäinhimillisiä kuvakulmia kaupungin syrjäkujilta ja joutomailta. Näiden takapihojen roskat esiintyvät myös Sarantsatsralin installaatiossa, jossa ruokapakkaukset tukkivat viemärit ja maailmanlaajuisesti leviävä roskaruoka verisuonemme ja ruoansulatuksemme.
Christian Mayer, Another city
Kulttuurien välillä leviävät vaikutteet ja käytännöt merkitsevät paitsi haasteita, myös mahdollisuuksia. Näyttelyn yhteistyöhengen ja vastavuoroisuuden kiteyttää suomalaisen Pink Twins -taiteilijaryhmän ja mongolialaisen Death Metal -bändin Zugeer L:n yhteisesiintymisestä alkunsa saanut teos Sketches of Pain (2008).
Pink Twins : Sketches of Pain
Videoteos suodattaa raakamateriaalin konsertista erilaisten digitaalisten prosessien kautta ylitsepursuavan sirpaleiseksi kuva- ja äänimassaksi. Tässä vyörytyksessä pyyhkiytyvät kysymykset alkuperästä ja olemuksesta. Teos esittääkin ajatuksen utopiasta kohtaamisena ja sekoittumisena, ”epäpaikan” ohella myös ”epäidentiteettinä”. Mongolia: Havainto & utopia onnistuu myös kokonaisuutena tehtävässään: näyttely asettaa pikemmin kysymyksiä kuin sanelee vastauksia ja pysyy näin otsikkonsa mukaisesti kohtaamisen paikassa havainnon ja utopian välillä.