Jukka Järvinen 4.10.2013
Suomalainen taidemuseotoiminta on muutoksessa. Vielä hetki sitten museolaki määritti museotoiminnan perusteet. Lain mukaan ”tavoitteena on ylläpitää ja vahvistaa väestön ymmärrystä kulttuuristaan, historiastaan ja ympäristöstään.”
Museotoiminnan tavoitteet on kirjattu heti lain ensimmäiseen pykälään: ”Museoiden tulee edistää kulttuuri- ja luonnonperintöä koskevan tiedon saatavuutta tallentamalla ja säilyttämällä aineellista ja visuaalista kulttuuriperintöä tuleville sukupolville, harjoittamalla siihen liittyvää tutkimusta, opetusta ja tiedonvälitystä sekä näyttely- ja julkaisutoimintaa.”
Museotoiminnan merkitystä on pyritty perustelemaan kulttuuristen arvojen avulla. Laissa mainitaan valtionosuudesta, jonka saamisen edellytyksenä on, että ”museon toiminnalle on taloudelliset edellytykset”. Samaan hengenvetoon muistetaan kuitenkin mainita että, ”museota ei kuitenkaan ylläpidetä taloudellisen voiton tavoittelemiseksi. ” Museo on mielletty kirjaston kaltaiseksi julkisen palvelun instituutioksi, jonka tehtävä on ennen kaikkea sivistyksellinen.
Suomen ensimmäisen edelleen toimivan taidemuseon Cygnaeuksen gallerian perusti Fredrik Cygnaeus vuonna 1882, yksi Suomen Taideyhdistyksen perustajista. Tämä yhdistys perustettiin jo 1800-luvun puolivälissä valistuksen hengessä. Yhdistyksessä vaikuttivat sen aikainen sivistyneistö ja talousmiehet, joiden tahto oli kansallisen taiteen ja taiteen tekemisen tukeminen. Tarkoituksena lienee ollut suomalaisuuden vahvistaminen, taiteen kerääminen, taiteen tekemisen tukeminen ja kansallisgallerian perustaminen. Taideyhdistyksen alulle paneman toiminnan tuloksena ovat syntyneet niin Ateneum kuin Suomen kuvataiteideakatemian koulu.
Tätä kansallista valistustehtävää on sittemmin laajennettu – maakuntiin on rakennettu paikallisia tai maakunnallisia museoita, joilla on edelleen sivistyksellinen tehtävänsä alueen visuaalisen taiteen saavutettavuuden edistämisessä.
Yhtäkkiä kaikki on jotenkin toisin. Museo on muuttunut vetovoimatekijäksi, jos ei ihan luovan talouden veturiksi, niin merkittäväksi osaksi sitä kasvualustaa, jossa globaali luova talous voi kukoistaa. Ilman soveltuvaa kasvualustaa isänmaaton hyvin koulutettu luova luokka marssii jonnekin muualle, sinne missä innovaatiot voivat kukoistaa.
Samaan aikaan talouden taantuma pahentaa niin valtion kuin kuntien velkaantumisastetta, ja eläköitymisen sanotaan aiheuttavan kestävyysvajetta. Uusmonetaristisen ideologian mukaan julkista sektoria leikataan, palveluita yksityistetään eikä meillä ”ole vaihtoehtoja”. Kuitenkin luovan luokan, luovuuden ja innovaatioiden kehittymisen edellytyksenä pidetään toimivia julkisia palveluita [1].
Muutama vuosikymmen sitten yhteistuumin rakennetuissa museoissa on hiljaista. Kaupungin tarjoamilla resursseilla tai hankintamäärärahoilla ei voi pullistella. Ellei koko museota suljeta tai lomauteta, karsitaan sen toimintoja. Näyttelykiertoa joudutaan hidastamaan, hankinnat ovat jo pitkään olleet jäissä, määräaikaisten työntekijöiden sopimuksia ei uusita, aukioloaikoja lyhennetään ja siivoamisesta leikataan. Kun peruspalveluista ei voi ottaa, karsitaan kulttuurilta. ”Meillä ei ole vaihtoehtoja.”
Museon kävijämäärät pysyvät kuitenkin tasaisesti muutamassa kymmenessä tuhannessa näyttelyistä riippumatta. Keskimäärin suomalaisessa museossa käy 30 000 asiakasta vuodessa. Puolet niistä on ilmaiskävijöitä. Kävijät ovat tyytyväisiä saamaansa palveluun, maksavat mielellään muutaman euron pääsymaksun ja palaavat todennäköisesti museoon toisenkin kerran. Ja jopa ne, jotka eivät museoon ehdi, pitävät museoita tärkeinä. (Asiasta tarkemmin Taivassalo & Levä, 2012)
Upea ei riitä, nyt pitää olla erinomainen
Seuraavassa hetkessä meillä keskustellaan kansakunnan tulevaisuutta ravistelevasta Helsingin kaupungin ja Solomon R. Guggenheimin säätiön museohankkeesta. Turistivirrat, vetovoimaisuus, tulos sekä taloudelliset vaikutukset ovatkin ensisijaisia perusteluita museorakentamiselle ja kulttuuriin panostamiselle.
Kun tarjolle asetetaan kakku, joka on kansainvälistä wau-arkkitehtuuria, sisältönä amerikkalainen museobrändi ja kuorrutukseksi huikeat kävijäluvut, unelmissa siintävä museo peittoaa mennen tullen savupiipputeollisuuden aikaiset provinssimuseot, jotka korkeintaan keräävät pölyä (kun sitä siivouksesta jouduttiin leikkaamaan) taantuvissa sellunkeittokaupungeissa.
Hankkeesta puhuvat nyt ne, jotka eivät ole museoihin ehtineet.
Kulttuurista on tullut välinearvo. Se voidaan oikeuttaa, jos se houkuttelee entistä enemmän turisteja Suomeen. Ja hankinnan hintaa pidetään kohtuullisena, ainakin jos kyseinen hanke tuottaa toteuttajilleen voittoa. Kulttuurisen ymmärryksen lisääminen, kokoelmien ylläpitäminen ja tiedon tallentaminen jälkipolville leimataan taantumukselliseksi ja vasemmistolaiseksi puuhasteluksi. Ellei se suoranaisesti horjuta kansakuntaa, niin ainakaan se ei luo kaivattua talouskasvua.
Ei tämä muutos kaikkialla ole yllätyksenä tullut. Taloudelliset syyt määrittävät toimintaa enemmän kuin koskaan. Pääsylipputulot ja kävijätavoitteet ovat olleet jo jonkin aikaa isoimpien museoiden arkea. Niistä tiedotetaan vuosittain, vielä ei mennä kvartaaleissa. Ohjelmiston suunnittelussa arviot saavutettavista kävijöistä ovat keskeinen peruste. Ja se ei koske yksin museotoimintaa, vaan tuntuu olevan läpäisevä näkemys kautta koko kulttuurisektorin.
Taidehistoriaa ja museologiaa opiskelemalla ei välttämättä valmistuta kohtaamaan huomisen museotyötä, ainakaan jos nykyinen linja vahvistuu. Pitäisikö museoalasta kiinnostuneiden sen sijaan keskittyä opinnoissaan kovaan ”businekseen”, matkailualaan ja markkinointiin? Tulisiko museoita johtaa kuin pörssiyhtiöitä? Vai onko meillä vielä muita vaihtoehtoja?
**
Kirjoittaja on visuaalisten aineiden opettaja ja vapaa kriitikko, joka on aikaisemmin toiminut muun muassa läänintaiteilijana ja museovalokuvaajana.
Lisää aiheesta:
[1] Antti Hautamäki (2009) ”Luova talous ja kulttuuri innovaatiopolitiikan ytimessä” teoksessa Luova talous ja kulttuuri innovaatiopolitiikan ytimessä. Opetusministeriön julkaisuja 2009:30
Museolaki
Taivassalo Eeva-Liisa & Levä Kimmo (2012) Museokävijä 2011. Suomen museoliitto.