22.2.2010 Heidi Kangas
Saara Ekström, Excess and Ascesis, Kalhama & Piippo 22.1.–28.2.2010
Saara Ekström: Entrance, 2009
Saara Ekströmin (s. 1965) valokuvat saivat miellyttävällä tavalla ilmaa asettelun levollisuuden ansiosta; ainoastaan hämmentävän osoittelevan oloinen oli teoksen Entrance (2009) taustaksi luotu kaakeliseinä. Kuvan kokonaisuus olisi mielestäni saanut vielä enemmän voimaa, jos se ei olisi tullut osaksi jatkumoa, jonka seinä sille muodostaa. Kuvassa on valkoinen lavuaari, jonka viemäriaukon ympärille on kaarevaan muodostelmaan keräytynyt mustia karvoja. Näkymä on jotenkin upean alaston, ja sen viittaukset ovat kiehtovia. Valokuvan täyttää laidasta laitaan lavuaarin kalpea ja anonyymi pinta, hyvin arkinen ja jokaiselle tuttu. Avautuessaan koko kuvan laajuuteen tämä jokapäiväinen objekti ikään kuin ahmii katsojansa, tulokulma on hieman vino ja katsoja saattaa melko ylhäälle ripustetun kuvan äärellä tuntea oudon nitkahtaneisuuden tunteen. Viemäriaukko aivan kuvan keskellä vihjaa jonkinlaisesta rajasta, ja karvojen hentous ja mustuus tuon aukileen ympärillä luo sensuellin mutta valkoisen, hygieenisessä valossa ehkä lohduttoman vaikutelman. Näkymättömissä on viemäreiden kaikki epäpuhtaus, jolloin puhdistautumisen arkinen rituaali kohoaa taidokkaasti esiin sen kautta mikä ei näy. Näyttelyn teokset ammentavat japanilaisesta asetelmaperinteestä, jota leimaa luonnonelementtien hallinta. Kalpean lavuaarin ja leikattujen karvojen yhdistelmässä luonnon hallinta assosioituu intiimihygienian rituaaliseen tapahtumaan, jossa ihmisen ruumiista tulee asetelman aines.
Näyttelyn valokuvia yhdistää vahva asetelmallisen vieraannuttamisen muoto, josta parhaimmillaan syntyy huimaavan hauraita pintoja kuten teoksessa Virgin (2010) tai juuri edellä mainittu Entrance. Toisaalta näyttelyn kuvat sienistä ja kukista tehdyistä asetelmista eivät tunnu laajenevan viittausten seitiksi vaan käpertyvät kummaan avuttomuuteen. Ne ovat hyvin kliinisiä, mutta toisin kuin teoksessa Entrance kliinisyys ei tunnu niissä muotokielen mielekkyydeltä. Sienet ja kukat aukenevat johonkin tyhjyyteen ympärillään, ne muodostavat jonkin surullisen rujon monihaarakkeen, jonka materiaalinen tiheys ei kuitenkaan ole vuoropuhelua vaan hyvin hallitun tekniikan jälkikaikua.
Saara Ekström: Virgin, 2010
Virgin on kuva, jossa musta tausta luo tyhjyyden nurin käännetyn pinkinsävyisen mustekalan ympärille. Mustekalan keskelle jää sen suuaukko, ja lonkeroista on taivutettu hallittu asetelma. Kuvaa läheltä katsoessa voi havaita eläimen ihon kurttuisen sileyden. Tarkka kamera jättää tavallaan jäljelle myös jotain materiaalina olevan mustekalan elämästä, sen ohuen ihon ominaispiirteitä, ihon jonka voi ajatella symboloivan kosketusaistia. Teos hyödyntää personifikaation konventioita, sillä pimeässä kelluvan olennon monimerkityksinen nimi on Virgin. Luomalla rinnastuksen puhtauteen ja viattomuuteen nimi ja kuva myös antavat mustekalalle näitä ominaisuuksia, ja siksi taideteokseen valittu materiaali on jollakin tavoin motivoitua. Mustekalan hahmo saadaan kuvassa muistuttamaan enemminkin pelkkää elintä, ja teos osallistuu tällä tavoin omalla tavallaan peittelemättömän mystifikaation prosessiin, mustekalan ruumis neitsyyden tai viattomuuden metaforana. Ottamatta kuitenkaan mitään pois mustekalan olemuksesta kuva osoittaa vahvasti käyttämänsä materiaalin alkuperää ja tuntuu samalla esittävän kysymyksen tällaisen mystifikaation tarpeellisuudesta. Mustekalan mykkä viattomuus suorastaan tyrmää.
Näyttely on hieman epätasaisen oloinen, mutta siinä on myös paljon hyviä oivalluksia. Esimerkiksi vaaleanpunaista kangasta hyödyntävä Strange Attraction vaikuttaa mitäänsanomattomalta, mutta samaa materiaalia taivuttava Lighter than Weight taas on hyvin kiinnostava. Teokset Marble ja Sediments tuntuvat lähinnä latteilta ja kliseisiltä. Videoinstallaatiot sen sijaan sopivat hyvin näyttelyn kokonaisuuteen, ja erityisesti teoksen Space kuvat maitomaisen pisaraverhon hitaasta hajoamisesta lähestyvät onnistuneesti asetelman muotoa toiselta suunnalta. Siinä tulee näkyviin nesteen hajoamisen mikroskooppisen hitaan ja tarkan ilmaisun asetelmallisuus: sulavalinjaisesta liikkeestä syntyy patsaanomaisia hetkiä. Teos myös osoittaa, miten videoinstallaatio pystyy muotonsa ansiosta tuomaan esille nesteen pirstoutumisen vaikeasti havaittavan eleganssin ja unenomaisuuden. Hetkittäin nesteverho kuvassa muistuttaa jo pölyä tai usvaa.
Kirjoittaja on yleisen kirjallisuustieteen opiskelija