3.5.2008 Saara Hacklin
Hanna Timosen Pyörätie Galleria Huudossa 28.5.—8.6.2008
Uudenmaankadun Galleria Huudossa pääsee vielä parin päivän ajan matkalle Laajasalon Yliskylään. Hanna Timosen (s. 1975) Pyörätie-näyttelyn tarjoama tilaisuus kannattaa käyttää hyväksi, sillä voi olla, että pian samaan yliskyläläiseen maisemaan ei pääse ilveelläkään.
Timonen kertoo olevansa kiinnostunut kaupunkitilan vääjäämättömistä, hitaista muutoksista. Miten saada ote ajan kulumisesta? Ongelma on monille tuttu – niin ympäristön kuin ihmisten hidas muuttuminen on jotain sellaista, jota ei useimmiten tajua kuin hetkittäin. Oliko tuota ryppyä eilen? Milloin yksityisen pysäköinninvalvontafirman kyltit ilmestyivät ostarille? Miltä Eduskuntatalon naapuritontilla näytti ennen lisärakennusta?
Sarjallisen, tiukan tai vähemmän tiukan ohjelmallisen, kuvaamisen ansiosta erilaisista muutoksista on mahdollista päästä jyvälle. Huudossa on esillä eri aikoina kuvattuja parvekenäkymiä Yliskylästä sekä diasarja pyörätiestä, joka houkuttaa nostalgiseen tunnelmaan: eri vuodenaikoina kuvattu pyörätie tuntuu kuin oppikirjaesimerkiltä Suomen neljästä vuodenajasta, syksyn lehdet ja talven lumipeite saavat yhdessä humisevan ja raksuttavan diaprojektorin kanssa ajattelemaan aikoja joskus ennen. Näkymä tuntuu etäisesti hyvin tutulta, vaikka Yliskylä onkin minulle vieras.
Timonen on käyttänyt varsin tietoisesti nimenomaan perinteisiä tekniikoita, dia- ja värinegatiivifilmejä, jotka ovat siirtymässä hiljalleen historiaan. Kuvaustapa yhdistyy varhaisiin käsite- ja ympäristötaiteilijoihin, mutta yllättäen myös Musiikkitalon montun äärelle asennettuun nettikameraan, joka näyttää miten Musiikkitalon rakentaminen edistyy. Kuva otetaan minuutin välein. Jälkimmäinen ei nähdäkseni pyri tavoittelemaan sitä, mitä Timosen työt onnistuvat piirtämään esiin: kokemusta ajan armottomasta kulumisesta, sen pieniä ja väistämättömiä vaikutuksia elinympäristössämme. Musiikkitalon videokameran tarkoitus on lähinnä synnyttää vaikutelma edistyksestä. Se on kenen tahansa nähtävissä internetin virtuaalitodellisuudessa, ja niinpä se tuntuu edustavan ei-kenenkään kokemusta.
Hanna Timonen, Pyörätie
Myös edellisessä näkemässäni Timosen näyttelyssä, Pysäkki (Kuvataideakatemian galleria, 2005), liikuttiin kaupunkitilassa. Näyttely hyödynsi kuvaamisen eri tekniikoita, Espoo-teoksen digitaalisen videokameran kuva rinnastui rakeisiin mustavalkoisiin kuviin bussipysäkeistä. Jälkimmäiset jäivät paremmin mieleen. Ehkä koska digitaalikuva oli liian helposti ohitettava, ja samalla ehkä jotenkin liian tuttu?
Helsingin muuttuvista asuinympäristöistä nimenomaan Laajasaloa on hiljattain käsitellyt myös Annu Wilenius (s. 1974), jonka Lapsuuden kodista… -teoksesta nähtiin erilaiset toteutukset Vanhalla Megapolis2022-tapahtumassa ja Mongolia: Havainto ja Utopia -näyttelyssä Keravan taidemuseossa. Wileniuksen lähtökohtana olivat omat lapsuusmuistot 1970-luvun Laajasalosta, kodista, pihapiiristä, autiotonteista ja ”metsästä”. Teoksessa kertomus lapsuuden kasvuympäristöstä yhdistyy Ulaanbaatarin moninaisiin jurtta-alueisiin. Laajasalo on siis läsnä vain tarinana, ei suoraan kuvina.
Timosen ja Wileniuksen työskentelytavat ovat keskenään hyvin erilaisia. Kuvaamalla tämän päivän Yliskylää, Laajasalon 1960- ja 1970-luvulla rakennettua keskustaa Timosen ote voi tuntua yhtäältä etäisemmältä ja toisaalta enemmän tähän hetkeen kytkeytyvältä. Silti toteutuksen ei pidä antaa johtaa harhaan: Kuvien estetiikka yhdistyy dokumentaristiseen perinteeseen, mutta 2000-luvulla sanoma on jo muuttunut. Enää kuvan suhdetta todellisuuteen ei ajatella suoraksi, nyt kyse on hienovaraisemmista siirtymistä. Timosen työt osoittavat, miten välineellä ja kuvan laadulla katsojan voi herkistää kuvalle, jopa lähettää aikamatkalle. Kuvat ikään kuin asettavat väitteen, etteivät voi olla tästä päivästä. Ja väistämättä valokuvahan on aina mennyttä. Wileniusta ja Timosta yhdistäisi siis kiinnostus menneeseen. Toinen yhdistävä piirre liittyy kaupunkikuvaan ja sen muutokseen: Wileniuksen teoksessa lapsuuden Laajasalossa korostuu suunnittelemattomuus ja tietty epäkaupunkimaisuus, aika ennen kaavaa ja aidattuja pihoja. Timosen työssä taas nostetaan tarkastelun kohteeksi 1970-luvulla luotu lähiö elettynä ympäristönä. Kuviin valitut tilat ovat juuri sellaisia, jotka seuraava kaavamuutos tulee pyyhkimään pois.
Pyörätie-näyttely saa katsomaan entistä tarkemmin omia arkisia ympäristöjään ja sitä, miten niiden muutokset tuntuvat karkaavan käsistä. Entäpä mitä tapahtuu niille ympäristöille, joissa valinnanvaraa ja asukkaita on vähemmän? Olen kotoisin pohjoissuomalaisesta pikkukaupungista, jonka keskusta on uusittu. Päätöstä uudesta kauppakeskuksesta puitiin pitkään kunnanvaltuustossa – jotkut väittivät, että olisi liian kallista, mutta ilmeisesti enemmistö uskoi läheisen ruotsalaisen huonekaluketjun kaupan tuovan asiakkaita maailman tappiin saakka. Vaikka paikallisen käsityökeskuksen mummot jaksaisivatkin tarkkailla kaikkea naapureidensa pyykkien väristä uusien senioritalojen valmistumiseen, mitä sitten kun näkö heikkenee ja aika jättää? Kuka näitä tarkkoja havaintoja tallentaisi? Millaisia tiloja on kadonnut markantalojen ja ideaparkkien alle?
Lontoon University of Westminsteristä ja Kuvataideakatemiasta valmistuneen Timosen näyttely saa miettimään myös tiettyä tilauskuvan perinnettä. Esimerkiksi Ranskassa ja Hollannissa on harrastettu, ainakin viime vuosiin asti, tilauskuvauksia, jossa valtion toimesta pyritään tallentamaan eri alueita. Usein kohteiksi valikoituu paikkoja, joihin on odotettavissa radikaaleja muutoksia. Yksi varhaisista tilauskuvaajista on Eugène Atget (1857–1927), jonka Pariisin-kuvat askarruttivat jälkipolvia pitkään. Raja taiteen tekemisen ja paikan dokumentoinnin välillä voi joskus olla häilyvä. Onko 2000-luvulla ammattikuvaajien palkkaamisen korvannut kunnantalon parvekkeelle asennettava nettikamera, jonka äärellä voi odottaa seuraavaa ostoparatiisia valmistuvaksi? Tai kenties tälle ajalle on tyypillistä, että kännykkäkameran ansiosta jokainen on potentiaalinen kuvaaja. Tulevaisuudessa voimme kerääntyä muistelemaan vanhoja aikoja suttuisten pikselimössöjen ääreen?
Linkkejä:
Hanna Timonen Huudossa: www.galleriahuuto.net”
Musiikkitalon webkamera: www.musiikkitalo.fi”
Eeva ja Simo Ristan valokuvia Helsingistä:
taivaanalla.lasipalatsi.fi