23.5.2009 Silvia Hosseini
Drummer
Eeva-Riitta Eerolan lopputyön maalaukset Kuvataideakatemian lopputyönäyttelyssä Kaikukadulla ovat näyttelyn viehättävämpiä ja puhuttelevampia teoksia. Tämä on ironista, sillä niistä on hyvin vaikea puhua eikä niiden viehätyskään ole helposti selitettävissä. Maalaukset lähestyvät todellisen ja epätodellisen rajapintaa: teoksissa kuvataan muistoja, intensiivisiä kokemuksia ja unia, joiden kielentäminen on lähestulkoon mahdotonta. Eerolan kuvien aikaansaamia tuntemuksia ja assosiaatiota on vaikea purkaa sanoiksi, ja tuntuukin, että teoksissa nimenomaan pyritään kuvaamaan sitä, mihin kieli ei pysty.
Osassa töistä liikutaan unien ja alitajunnan alueella. Maalauksissa on jotain hyvin vierasta ja outoa, pelottavaakin: In My Room -teoksessa peiliksi tulkittavasta pinnasta näkyy hirvittävä heijastus; Drummer -teoksessa katsojaa tuijottaa kammottava, mittasuhteiltaan vääristynyt vauvahahmo. On vaikeaa määritellä, mistä on kyse, ja kuvat aiheuttavat katsojassa outoa levottomuutta. Samalla maalauksissa on jotain tuttua. Ne tuntuvat vangitsevan sen selittämättömän merkityksellisyyden, joka jää aina puuttumaan, kun näkemäänsä unta yrittää kuvailla jollekulle toiselle: unien tapahtumat voi selostaa, mutta kuvaus ei koskaan tavoita kohdettaan eikä välity sellaisenaan. Eerolan maalaukset tavoittelevat sitä outoutta, joka unessa kyllästää tavanomaisimmankin asian.
Yksi syy maalausten synnyttämälle vierauden tunteelle lienee siinä, että niissä esiintyvien ihmisten katse on tavoittamattomissa groteskia vauvahahmoa lukuun ottamatta. Ihmiset katsovat poispäin tai katse välittyy epätarkasti tai heijastuksen kautta. Pois pakeneva katse tuntuu vieraudessaan merkillisellä tavalla tutulta, ikään kuin taiteilija pyrkisi kuvaamaan tunnetta, joka syntyy, kun yrittää muistella kauan sitten tapaamansa ihmisen kasvoja. Muisti ei saa kiinni kuin pieniä palasia, niitäkin vain hetkellisesti.
Osa teoksista kuvaakin muistoja ja kokemuksia, ja niistä välittyy muistamiseen liittyvä tahdosta riippumaton välähdyksenomaisuus. Maalaukset eivät ole visuaalisia impressioita, vaan muistin impressioita ja siten psykologisesti hyvin latautuneita: punainen maantie teoksessa Red Space, keltainen auto ja märkänä hohtava tie teoksessa Now Thereafter ja naapuri esiliinassaan teoksessa Neighbour ovat sattumanvaraisia muistojen ja kokemusten symboleja, joiden merkitys ei voi koskaan selvitä katsojalle, mutta joiden merkillinen merkityksellisyys tunkeutuu kuvasta läpi. Tavanomaisista maisemista ja aiheistaan huolimatta näissä maalauksissa on selittämätöntä tenhoa. Ne ovat viestejä alitajunnasta alitajunnalle ja jäävät askarruttamaan pitkäksi aikaa.
Teokset ovat nähtävillä 7.6.2009 saakka Kuvataideakatemian näyttelytilassa osoitteessa Kaikukatu 4.